13.01.2017
Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelman pointteja on naisten ja tyttöjen pelaamisen kaikinpuolinen elvyttäminen. Merkkejä siitä, että takavuosien osanottajapula olisi hellittämässä, on jo nähtävillä. Uusia nuoria kasvoja osallistuu innokkaasti eri turnauksiin.
10.09.2016
Kuudennen kierroksen jälkeen alkavat jyvät erottua akanoista. Yllättäen on Intia ainoana puhtaan pelin joukkueena kärjessä. Niskaan puhaltaa Yhdysvallat vain pisteen päässä. Ensi tiistaina 13.9. klo 15.30 Areenalla, osoitteessa Hiomotie 10 Helsinki, SM Jouni Yrjölä vie meidät Bakun olympialaisten ratkaisukierrosten pelien tapahtumiin. Tervetuloa!
19.08.2016
Suomen suvi on taittumassa syksyyn. Meillä on takana harvinaisen kaunis kesä, jonka aikana meitä on hemmoteltu yleisurheilun ja jalkapallon EM-kisoilla sekä Rion olympialaisilla. Ja kuin kirsikkana kakun päällä, meitä shakin harrastajia odottavat vielä syyskuun alussa starttaavat Bakun shakkiolympialaiset. Ennen niitä on syytä palata vielä kesäkuun alkuun, kun suruviesti Sveitsin Wohlenista kertoi Viktor Kortšnoin kuolleen 85-vuotiaana 6. kesäkuuta 2016.
22.05.2016
Kevään viimeinen analyysisessio pidetään Areenalla (Hiomotie 10, Helsinki) tiistaina 24. toukokuuta klo 15.30–18.00, jolloin SM Tomi Nybäck esittelee valitsemiaan pelejä juuri pari päivää aikaisemmin päättyneistä SM turnauksista.
20.05.2016
Shakin SM-kilpailut (yleinen, naiset ja seniorit) käydään Helsingissä Shakkiareenalla (Hiomotie 10) 14.–22. toukokuuta. Kilpailun tiedotus hoidetaan ensi sijaisesti kilpailun järjestäjän Helsingin Shakkiklubin nettisivuilla.