
Nuorten arvokilpailut
Tämän vuoden kalenterissa on kuusi nuorten kansainvälistä mestaruuskilpailua, joihin jaetaan paikkoja ensisijaisesti nuorten SM-kilpailun 2017 perusteella.
Tämän vuoden kalenterissa on kuusi nuorten kansainvälistä mestaruuskilpailua, joihin jaetaan paikkoja ensisijaisesti nuorten SM-kilpailun 2017 perusteella.
5. kierroksella Ukraina jatkoi vahvoja otteita voittamalla Kiinan 2½-1½. Ennakkokaavailuissa Suomella oli 100-200 pisteen vahvuuslukuetu Luxemburgia. Voitto tuli lopulta 3-1. Naiset kohtasivat vahvemman Belgian. Muutaman tunnin kohdalla tilanteet näyttivät aika hyvältä, mutta lopulta rutinoituneemmat belgiattaret veivät 1-3 voiton.
Espoolainen Toivo Keinänen keräsi 14-vuotiaiden poikien sarjassa 6 pistettä ja sijoittui poikkeuksellisen kovatasoisessa kilpailussa 15. sijalle. Euroopan mestaruuden Keinäsen sarjassa voitti Espanjan Salvador Guerra Rivera.
Nuorten EM-kisat ovat alkaneet kesäisessä Prahassa. Turnaukseen osallistuu yli 1300 pelaajaa 49 eri maasta. Suomen joukkueeseen kuuluu 14 shakkitaituria.
Tämän vuoden kalenterissa on kuusi nuorten kansainvälistä mestaruuskilpailua, joihin jaetaan paikkoja ensisijaisesti nuorten SM-kilpailun 2016 perusteella. Tarkemmat edustusvalintamääräykset löytyvät dokumentista ”Osallistumisperiaatteet kansainvälisiin kilpailuihin”. SM-kilpailun kunkin ryhmän voittaja saa valita ensin, mihin alla luetelluista kisoista lähtee, sen jälkeen valintavuoro siirtyy kilpailun toiseksi tulleelle jne. Jos neljän parhaan joukosta ei löydy lähtijää, niin valinta suoritetaan selolistalta pelivahvuusjärjestyksessä vähintään 30 peliä pelanneiden joukosta. Kilpailujen kussakin ryhmässä on sekä yleinen että tyttöjen sarja.