Tommi Franssila marraskuussa 2024. (Kuva: Pekka Kaatiala)
Tommi Franssila oli lapsuudenystäväni, jonka kanssa kasvoin, opiskelin, pelasin shakkia ja pidin vielä aikuisenakin yhteyttä hänen äkilliseen kuolemaansa asti. Tutustuimme miltei puoli vuosisataa sitten, aloittaessamme peruskoulun ensimmäisen luokan Jyskän ala-asteella loppukesästä 1976. Ihana opettajamme, pikkulottanakin ollut Anni Korhonen otti meidät siipiensä suojaan. Kekkosen ajan Suomessa pienten koululaisten elämä oli tässä ja nyt, lähiturvallista. Noihin aikoihin opimme myös molemmat shakkipelin säännöt isiltämme, ja kolmannella luokalla aloimme pelata enemmänkin, käyden yhdessä silloisessa Jyväskylän shakkikerhossa.
Kävimme yhdessä ala-asteen, mutta perheeni muutti seitsemännen luokan lopulla, minkä johdosta Tommin ja minun välimatka hetkeksi kasvoi. Olimme kuitenkin jo tuolloin tietoisia silloisen JyvTS:n meitä pari vuotta vanhemmista pelaajista, jotka opiskelivat Jyväskylän Lyseossa, missä shakkiharrastusta tuettiin. Loimme yhteisen strategian, tavoitteenamme hakea Jyväskylän Lyseon lukioon ja rakentaa uudelleen Lyseon shakkijoukkueen, ja yhtäkkiä syksyllä 1985 olimmekin jälleen koulussa samalla luokalla; keskinäinen toinen toistamme tukeminen ja kirittäminen shakissa jatkui jälleen ja läpi 80-luvun.
Lyseon kirjasto oli ihanteellinen paikka shakinpeluulle: pelivälineet olivat valmiina, älylliseen rehellisyyteen kannustavat opettajat, varsinkin legendaarinen luonnontieteiden opettaja Pentti Vauhkonen, loivat positiivisen ilmapiirin myös luokkahuoneiden ulkopuolelle, ja pikapelejämme seurasi aina runsaasti yleisöä, monesti myös ”Vauhko” itsekin. Ei mennyt kauaakaan, kun shakkijoukkueemme täydentyi uusilla nimillä: Harri Halmetoja, Lauri Kuru sekä Petteri (Marko) Seppänen. Saimme pelimatkoille myös hiukan lomaa lukiosta. Vähitellen meitä alkoi valmentaa shakkimestari Henry Laasanen, sitten FM Risto Nevanlinna. Tiimiin liittyi myös Tommin ja minun yhteinen ystävä Anssi Bragge. Olen tästä moraalisesta ja rahallisesta tuesta edelleen tänäänkin koko joukkueemme puolesta hyvin kiitollinen Lyseolle ja Jyväskylän kaupungille.
Myöhemmin muistelimme Tommin kanssa, miten Lyseon aika oli todellista kulta-aikaamme. Elimme shakille, varsinkin pikapelille – ehkä vähän koulunkäynnillekin, ja kirjoitimme ylioppilaiksi keväällä 1988. Tommi tai minä ykköspöydällä Lyseon joukkue voitti tuona aikana pari kertaa lukiojoukkueiden Suomen mestaruuden, saavutti PM-pronssia ja muodosti yhden JyvTS:n joukkueen rungon joukkue-blixtin SM-kisoihin, missä pelasimme säännöllisesti merkittävästi yli vahvuuslukujemme. Tommin positiivinen elämänasenne ja kannustavuus oli keskeistä joukkueemme mahtavan yhteishengen luomisessa; häviötkin hän joskus vain kuittasi toteamalla ”näin kävi”, pieni hymynkare naamallaan.
Varusmiespalvelukseni jälkeen tiemme tulivat vielä yhteen opiskeluaikoina. Kun minä sitten vuodesta 1992 alkaen muutin ulkomaille – missä viivyin yhteensä 29 vuotta – jäivät tapaamisemme harvoiksi. Tommista tuli opettaja Jyväskylän teknilliseen oppilaitokseen ja shakissa mestari, miltei Fide-mestari. Minusta maailmanmatkoillani tuli sen sijaan vain Senegalin mestari. Ammatilliset ja muut polkumme veivät siis eri suuntiin, mutta shakinpeluusta jaksoimme puhua aina kun tilaisuus tuli, ja aina pidin huolen siitä, että seurasin Tommin shakkiuraa etäältä.
Niin se vain on, että aika – tuo shakinpelaajan ikuinen vihollinen – niittää armottomasti. Suomalaisen sivistyksen kehto, vanha, suojeltu Lyseomme, seisoo lohduttoman tyhjillään Jyväskylän keskustassa. Yhteinen ystävämme Anssi menehtyi liian nuorena pari vuotta sitten, ja nyt oli Tommin vuoro lähteä aivan liian varhain. Kun vaihdoimme lämpimästi kuulumisia kesällä Helsingissä joukkue-blixtien yhteydessä, emme arvanneet että se olisi viimeinen tapaamisemme. Pelasimme keskenämme varmastikin tuhansia pelejä, niin että opimme ulkoa toistemme halvat taktiikat, avausteoreettiset väittelyt – ja loppupelitaidot, missä Tommi oli minua etevämpi. Lopullista totuutta emme löytäneet siihen, kuinka ranskalaisen puolustuksen Tarraschin Guimardin muunnosta tai kuningasintialaisen klassista Taimanovia tulee käsitellä, eikä Caissa meille sitä kaiketi tarkoittanutkaan, olihan hän jo meille paljon antanutkin.
Ismo Ulvila
Tommi Franssilan ystävä ja shakkikaveri
***
Shakkimestari Tommi Franssila kuoli viime viikonvaihteessa äkilliseen sairauskohtaukseen. Hän oli 55-vuotias, syntynyt 5.9.1969.
Tommi korottui shakkimestariksi 1999 ollen tuon vuoden ainoa kyseisen tittelin saanut pelaaja Suomessa.
Vuosia Jyväs-Shakin kantaviin voimiin kuuluneen vahvan pelaajan ja mukavan persoonan eloennätys oli 2293, eli vain aavistuksen Fide-mestarin rajasta.
Lämmin osanottomme Tommin ystäville ja läheisille.
