Italialaista painitermiä gambetta (=kampittaa) käytti shakin yhteydessä ensimmäisenä espanjalainen munkki Ryu Lopez 1561. Shakin gambiitti tarkoittaa pelin avausvaiheessa tehtyä materiaalin, yleensä sotilaan, uhrausta jonkin asemallisen edun saavuttamiseksi. Useimmin uhraustarjouksen tekee valkea, jonka siirto nimeää samalla gambiitin. Ennen 1800-lukua tunnettiin vain kuningatar- ja kuningasgambiitit. Sittemmin useita gambiitteja profiloitiin, analysoitiin ja julkaistiin kirjallisesti: Allgaier 1819, Muzio 1821, Evans 1824, jolloin myös Cochrane kehitti skottigambiittia.

Ennen maailman ensimmäistä kansainvälistä turnausta Lontoossa 1851, julkaistiin 1840-luvulla shakkikirjoja ja avausoppaita. Cochrane sai nimikkogambiitin venäläiseen Petrovin puolustukseen, Jaenisch puolestaan esitti oman vastagambiitin ohella myös lähettigambiitin ja Lesser lähetin gambiitin sekä Ponzianin gambiitin 1842-3. Hurja Stauntonin gambiitti sai päivänvalon 1847 pelissä Staunton-Horwitz.

Gambiittien uutuuksilla on joskus yllätetty jopa maailman huippuja. New Yorkissa 1893 pelissä Lasker-Albin maailmanmestari joutui taipumaan Albinin vastagambiitin edessä. Pistyanissa 1922 Neuvosto-Venäjältä paennut Aljechin murjoi mustilla Tarraschin Moskovan tuliaisina Blumenfieldin gambiitilla. Yllättävä on  myös 1932 Saksassa esitelty Blackmar-Diemer-gambiitti, jota Kurt Richter ja Boris Spasski käyttivät. Suurta suosiota 1970-luvulla saavutti vanha jo 1947 julkaistu Volga-gambiitti, jonka Pal Benkö analysoi ja julkaisi kirjana 1973. Modernisoidussa Benkö-gambiitissa musta uhraa jopa kaksi sotilasta saaden rajun laitahyökkäyksen ja edullisen loppupelin.

Tervetuloa kevään viimeiseen analyysi-iltaan. Kuningasgambiitin ekspertti Petteri Paronen on luvannut esitellä meille puoli tusinaa gambiitteja, joista kukaan meistä ei ole kuullut pihaustakaan. Kannattaa tarttua tilaisuuteen, koska niistä voi kehitellä uusia aseita parin kuukauden päästä pelattaviin blixtin SM-joukkueturnaukseen Seinäjoelle.

Terveisin,
Petri Saharinen