Tšingis-kaanin pojanpoikien perustama Kultainen Orda hallitsi Venäjää 1240-luvulta lähtien 350–550 vuotta. Kiovan ja Moskovan ruhtinaskunnat kuuluivat Ordan kaanikuntaan, vain Novgorod oli sen ulkopuolella. Turkkilaissotien jälkeen Venäjälle jäi noin 7 miljoonaa tataaria, joista 5,5 miljoonaa sijoittui Tatarstaniin Volgan yläjuoksulle, Krimille ja Etelä-Uralille sekä loput Siperiaan. Uskonnoltaan he ovat sunnimuslimeja. Väestönä he ovat ahkeraa kauppias- ja soturikansaa, joka kunnioittaa perinteitään, vaikka on sopeutunut hyvin Venäjälle.
Shakki- ja tammipelit ovat heidän keskuudessaan suosittuja ja arvostettuja. Tataarien shakki-idoliksi nousi 1950-luvulla kazanilainen Rašid Nežmetdinov (1912–74), armoton ja kekseliäs hyökkäyspelaaja, joka laudan äärellä sai vastustajien hiukset pystyyn, kun laskivat pelastusta Rashidin uhkauksiin. Rashidin ikätoveri Mihail Botvinnik on sanonut: ”Nežmetdinovin pelit syntyvät suoraan sielusta, eikä niihin voi soveltaa yleisiä teorioita.”
Rašid osallistui sotaan eri rintamilla, mutta säilyi hengissä. Sotavuosina hän oppi tammi- ja shakkipelin perusteellisesti. Sodan jälkeen hän nousi sekä tammen että shakin kansalliseksi mestariksi ja kirjoitti 1953 ensimmäisen tataarien kielisen shakkioppaan. Hän on voittanut Venäjän federaation mestaruudet 1950 (ennen Boleslavskia), 1953 (ennen Polugajevskia), 1957 ja 1958. Neuvostoliiton mestaruusturnauksiin hän on saanut osallistua neljästi ja oli 1954 seitsemäs. Bukarestin kansainvälisessä turnauksessa 1954 hän oli toinen Kortšnoin jälkeen. Samana vuonna tuli kansainvälisen mestarin arvo Fideltä. Ulkomaisiin turnauksiin hän pääsi kuitenkin harvoin, ehkä häntä vähemmistökansalaisena ei pidetty poliittisesti luotettavana.
Panu Laine vie meidät Nežmetdinovin huikeisiin peleihin ja kertoo tämän tataarin muistakin vaiheista tuoreen elämäkerran sivuilta. Tervetuloa kuumille Etelä-Venäjän aroille.
Petri Saharinen
