Tänään lauantaina pelattu kuudes kierros ei tuonut kärkikahinoihin suuria muutoksia.

Birdin avauksella 1.f4 alkanut LeukkunenHurme oli avausvaiheiltaan mielenkiintoista seurattavaa. Leukkunen eteni kuningaspuolella ja Hurme vastaavasti daamipuolella. 19. siirron kohdalla sen sijaan, että olisi edelleen pitänyt aseman suljettuna (19.Rg5) Leukkunen päätti avata keskustan 19.Rxd4:llä. Ratkaisu oli väärä ja johti nopeasti Hurmeen selvään etuun, ja Harri korjasi voiton hyvällä tekniikalla.

Kaj Kivipelto tarjosi avauksessa upseeria Seppo Aakiolle (9…Rg4?? 10.Lxg4 Lxg4 11.Rxc6!), mutta hevosenliha ei Aakiolle maistunut. Tämän jälkeen Kivipelto sai erinomaisen aseman, mutta ei varmaankaan ollut täysin toipunut töppäyksensä aiheuttamasta hämmennyksestä, sillä tasapelistä sovittiin mustalle mukavassa asemassa.

Erinomaista turnausta pelaava Leo Peltola voitti hienon suorituksen jälkeen Esa Auvisen. Auvinen jäi jalkoihin jo avauksessa, ja lopuksi Peltola musersi kantapäällään Auvisen kuningasaseman kuin pähkinänkuoren.

Veikko Koskinen sai myös erinomaisen pelin avausta jälleen hyvin omintakeisesti käsitellyttä Helge Ruotasta vastaan. Seurakavereiden sapelien kalistelu päättyi kuitenkin tasapelikättelyyn, vaikka Koskisella loppuasemassa laatu enemmän olikin.

Kierroksen varmasti omituisin peli käytiin kuitenkin Harri Nyrhisen ja Kari Teräsalon välillä. Teräsalon avaus epäonnistui: hän päästi Nyrhisen keskustasotilaat etenemään asemiinsa saakka ja joutui perääntymään upseereillaan poteroihinsa. Nyrhinen ilmeisesti hämmästyi tästä totaalisesti ja syötti e5-sotilaansa. Myös Teräsalo yllättyi uudesta käänteestä sen verran, että jatkoi huolimattomasti ja oli pian ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa tukkoisen asemansa kanssa.

Seppo Lyly ja Heikki Visti puolestaan kamppailivat melko tasapainoisen näköisen pelin, joka päättyi remissiin 27 siirron jälkeen.

Juhani Sorrin turnaus on käynnistynyt hiukan nihkeästi, mutta tänään tuli toinen voitto putkeen. Sorri voitti melko hyvällä pelillä Tero Sihvosen. Hän antoi kuitenkin Sihvoselle 23. siirron kohdalla (23.f3?, sen sijaan esimerkiksi 23.a3 Le7 24.Rd7+ ja 25.Rc5 valkean eduin.) tilaisuuden tulla ensin tasoihin ja 25.Rc4:n jälkeen mennä vielä ohi. Hiukan myöhemmin Sihvonen antoi vastalahjan 28…Thd8? (28.bxa2 mustan eduin.) eikä Sorri enää löysännyt vaan meni menojaan.

Saharinen jäi avauksessa valkeilla hieman alakynteen parisataa pistettä vahvempaa Matti Grönroosia vastaan. Siirtoparin 14.b3! La6? (14…Txd4 on parempi) jälkeen valkea kuitenkin pääsi niskan päälle, ja Saharinen pelasi lopun todella tehokkaasti ja hyvin ottaen pisteen.

Ei-livelaudoilla Eero Patola voitti Martti Kukkosen ja Mauno Kangas Juhani Pitkäsen. Juhani Pitkäsen turnaus päättyi kuudennen kierroksen jälkeen keskeytykseen, ja hänen varamiehenään loput kierrokset pelaa Jouko Miikkulainen.