Shakkiliiton hallitus kokoontui Tampereella sunnuntaina 19.1. Kokouksen asialistalla oli tällä kertaa varsin mittava lista erinäisiä juoksevia asioita. Kokoukseen osallistuivat kaikki hallituksen jäsenet sekä toiminnanjohtaja Marko Tauriainen.
Yleiset asiat ja tiedotteet
- Tuore hallituksen jäsen Tuomas Salvi esittäytyi. Shakkiyhteisössä Tuomas vaikuttaa seuratasolla TuTS:ssa, jossa on ollut seuran varapuheenjohtajana viimeiset 9 vuotta. Lisäksi Tuomas on aktiivinen turnauspelaaja ja tuntee laajasti lajin harrastajakuntaa. Hallitukseen Tuomas tuo tämän ohella hallitukseen erityisesti näkemystä talouteen ja rahoitukseen liittyvissä asioissa.
- Kimmo Telenius on eronnut kurinpito- ja eettisen valiokunnan varajäsenen paikalta. Valiokuntaa täydennetään yhdellä jäsenellä kevään liittokokouksessa.
- Shakki-lehden aikataulun kiriminen jatkuu kevätkaudella 2025. Lehti 2/2024 on lähes painovalmiudessa. Numeroita 3 ja 4/2024 työstetään toiminnanjohtajan ja viestintäpäällikön yhteisvoimin. Tavoite on, että lehti 1/2025 saataisiin julkaistua huhtikuun 2025 aikana. Shakki-lehden painotalo joudutaan kilpailuttamaan nykyisen painon lopettaessa keväällä 2025.
- Syksyltä siirretty naisten shakin seuratoimintapäivä järjestetään toukokuussa. Toiminnanjohtaja ja hallituksen jäsen Merja Heikkinen-Keinänen aloittavat päivän valmistelevat toimet.
- Yleisen ja naisten SM-kilpailujen kutsut julkaistaan tammikuun aikana.
Toimikunnat
- Selotoimikunta: Valittiin toimikunnan ja hallituksen väliseksi yhteyshenkilöksi hallituksen jäsen Tuomas Salvi.
- JSM-toimikunta: Valittiin JSM-toimikunnan kokoonpano kaudelle 2025–2026: Jouko Viljanen (pj.), Jyrki Kytöniemi, Tomi Renberg ja Tomi Tocklin.
Lisenssiasioista
Lisenssien osalta muistutetaan, että Shakkiliiton pelaajalisenssit on ostettava Suomisportin kautta. Mikäli Suomisportin käytössä on ongelmia, tulee olla yhteydessä toiminnanjohtajaan tai Suomisport-tukeen. Seuroja avustetaan mielellään Suomisportin seurakäyttäjätoiminnon käyttöönotossa. Seurakäyttäjätoiminnolla seuran edustaja pystyy hankkimaan helposti lisenssit kaikille seuransa jäsenille.
Lisenssiasioiden osalta käsiteltiin myös Tammer-Shakin pyyntö siitä, että uusille pelaajille myönnettäisiin lisenssivapaus joukkuepikashakin SM-kilpailussa vuonna 2025. Pyynnön taustalla on tavoite madaltaa uusien pelaajien osallistumiskynnystä kilpailuun. Tammer-Shakki aikoo kohdistaa aiempaa aktiivisempaa markkinointia saadakseen v. 2025 joukkuepikashakin SM-kilpailuun mukaan uusia joukkueita ja pelaajia. Kilpailuun luodaan erikseen palkintoryhmä, jossa palkitaan parhaiten sijoittunut joukkue, joka koostuu uusista pelaajista. Lisäksi järjestäjä ottaa vastaan joukkueiden ilmoittautumisten ohella myös yksittäisten pelaajien ilmoittautumisia ja pyrkii muodostamaan heistä joukkueita.
Hallitus katsoi Tammer-Shakin ajatuksen uusiin pelaajiin kohdennettavasta markkinoinnista kannatettavaksi. Hallitus päätti, että vuoden 2025 joukkuepikashakin SM-kilpailussa myönnetään kokeiluna 50 prosentin alennus kertalisensseistä pelaajille, joilla ei ole aiempia selo- tai pelopelejä. Vastineeksi Tammer-Shakilta odotetaan tapahtuman aktiivista markkinointia, joka kohdistuu erityisesti näihin kohderyhmiin. Hallitus arvioi kokeilun jatkamista kilpailuun osallistuneiden uusien pelaajien ja joukkueiden määrän perusteella syksyllä 2025.
Kilpailujen hakumääräyksiin muutoksia
Hallitus käsitteli aiempaa päätöstään liittyen kilpailujen hakemiseen ja päivitti linjaustaan asian osalta. Hakumenettelyssä aiemmin noudatettu täydentävä haku korvataan jatkuvalla haulla ja kilpailujen päällekkäisyyksiin liittyvät asiat siirretään Shakkiliiton toiminnanjohtajan ratkaistaviksi. Päivitetty linjaus astuu voimaan välittömästi:
”Kotimaassa järjestettäviä vahvuuslukukelpoisia kilpailuja on haettava ensisijaisesti viimeistään 31.10. edeltävänä vuonna. Ensisijaisessa haussa kilpailuja hakeneet ovat etusijalla. Toissijaisesti kilpailujen järjestämisoikeutta voidaan hakea jatkuvalla haulla. Hakemus on syytä toimittaa viimeistään n. kuukautta ennen kilpailun aiottua järjestämisajankohtaa, jotta se ehditään käsitellä. Jos jatkuvassa haussa haettava kilpailu sijoittuu samaan ajankohtaan aiemmin myönnetyn kilpailun kanssa, päättää SSL:n kilpailuista vastaava toimihenkilö kilpailun vahvuuslukukelpoisuudesta huomioiden kilpailujen välisen maantieteellisen etäisyyden, kilpailujen ajankohdat, kilpailujärjestelmän sekä muut asiaan vaikuttavat tapauskohtaiset seikat.”
Samalla todettiin, että kilpailujen hakemismenettelyn selkeyttämiseksi luodaan verkkolomake kilpailujen hakemiseksi vuoden 2025 aikana.
Ehdotus nopean shakin ja pikashakin SM-kilpailujen avaamisesta ulkomaalaispelaajille
Shakkiliiton hallitukselle oli toimitettu ehdotus, jonka mukaan nopean shakin ja pikashakin SM-kilpailut tulisi avata ulkomaalaisille pelaajille. Käytäntönä olisi ehdotuksessa se, että ulkomaalaispelaaja ei voi voittaa SM-mitalia, mutta kilpailee kuitenkin rahapalkinnoista. Ehdotusta perusteltiin sillä, että Baltian maissa noudatetaan vastaavaa käytäntöä ja ehdottaja katsoi, että muutos nostaisi kilpailujen tasoa.
Shakkiliiton hallitus käsitteli ehdotuksen ja päätti, ettei nopean shakin ja pikashakin SM-kilpailuja ainakaan tällä erää avata ulkomaalaisille. Hallitus katsoi nykyisen osallistumisrajauksen SM-kilpailuun perustelluksi SM-kilpailun arvon ja kilpailujärjestelmän tasapuolisuuden turvaamiseksi. Erikseen hallitus totesi näkemyksenään, ettei kilpailujen avaaminen suoraan nostaisi kilpailujen tasoa, vaan tähän tarvittaisiin myös rahoitusta, jolla ulkomailta tuleville tasoa nostaville osallistujille voitaisiin tarjota tyydyttäviä osallistumisen ehtoja ja jolla kilpailujen palkintotasoa voitaisiin nostaa.
Liittokokouksien päivämäärät ja seuraava hallituksen kokous
Kevään liittokokous pidetään su 27.4. ja syksyn liittokokous pidetään su 23.11. Kokoukset pidetään Helsingissä ja ne alkavat klo 13. Ehdokasasettelu syksyn liittokokoukseen avataan 25.8.2025.
Seuraava hallituksen kokous pidetään la 5.4. TAI su 6.4. Tampereella. Ennen tätä kiireellisiä asioita voidaan tarvittaessa käsitellä etäyhteyksin.
Tiedustelut:
Eetu Tiiva
hallituksen puheenjohtaja
eetu.tiiva@shakkiliitto.fi
0409357959 (jätä soittopyyntö)