Shakin MM-ottelu Carlsen–Caruana

Ottelutilanne

Norjalainen Magnus Carlsen puolustaa shakin maailmanmestaruuttaan Yhdysvaltojen Fabiano Caruanaa vastaan. Ottelussa pelataan 12 peliä, ja se järjestetään Lontoossa, College Holbornissa 9.–28.11. Voittaja saa 60 %:n osuuden miljoonan euron palkintopotista.

Magnus Carlsen, 27, on ollut rankattuna ykköseksi Fiden elolistalla jo kahdeksan vuoden ajan. Hän voitti maailmanmestaruuden Intian Viswanathan Anandilta vuonna 2013. Fabiano Caruana, 26, on elolistalla kakkosena. Hän ansaitsi paikkansa MM-otteluun voittamalla ehdokasottelun Berliinissä maaliskuussa.

Ottelussa pelataan siis 12 peliä klassisilla miettimisajoilla. Voitosta saa yhden pisteen ja tasapelistä puoli pistettä. Se pelaajista, joka saavuttaa vähintään kuusi ja puoli pistettä, julistetaan mestariksi.

Peliaika on 100 minuuttia ensimmäiseen 40 siirtoon, jonka jälkeen tulee lisäaikaa 50 minuuttia seuraavien 20 siirron ajaksi ja lopuksi vielä 15 minuuttia jäljellä olevaan peliin. Lisäksi jokaisesta tehdystä siirrosta saa 30 sekunnin lisäajan. pelaajat eivät voi sopia tasapelistä ennen 30 siirtoa.

Jos ottelu on tasan 6–6 vielä 12 pelin jälkeen, tie-break-pelit pelataan viimeisenä päivänä seuraavassa järjestyksessä:

  • Paras neljästä 25 minuutilla ja 10 sekunnin lisäajalla pelattavasta nopeasta pelistä.
  • Jos ottelu on edelleen tasan, pelataan viisi kahden pelin miniottelua pikapeliajoilla (5 min + 3 s).
  • Jos kaikki viisi mini-otteluakin päättyvät tasan, seuraa ”Armegeddon”, jossa valkea saa 5 minuuttia ja musta 4 minuuttia ja molemmilla on 3 sekunnin lisäaika. Tasapelin sattuessa musta voittaa pelin ja koko MM-ottelun.

Aikataulu
To 8.11. Avajaiset
Pe 9.11. 1. peli
La 10.11. 2. peli
Su 11.11. Lepopäivä
Ma 12.11. 3. peli
Ti 13.11. 4. peli
Ke 14.11. Lepopäivä
To 15.11 5. peli
Pe 16.11. 6. peli
La 17.11. Lepopäivä
Su 18.11. 7. peli
Ma 19.11. 8. peli
Ti 20.11. Lepopäivä
Ke 21.11. 9. peli
To 22.11. 10. peli
Pe 23.11. Lepopäivä
La 24.11. 11. peli
Su 25.11. Lepopäivä
Ma 26.11. 12. peli
Ti 27.11. Lepopäivä
Ke 28.11. Tie-break-pelit / Palkintojen jako ja päättäjäiset

 

Pelejä voi seurata livenä useilla sivustoilla, esim. www.chess.com, www.lichess.org ja www.chess24.com