Dortmundissa pelattiin 1992 kymmenpelaajaisen superturnauksen lisäksi vahva avoin turnaus. Voittoa jakoi 16-vuotias Vladimir Kramnik; pääturnauksen Ivantshukin kanssa voittanut Kasparov sanoi ettei ole nähnyt toista joka olisi tuonikäisenä yhtä hyvä kuin hän itse. Yhdessä Venäjän joukkueen kapteenin Juri Razuvajevin kanssa hän sai Kramnikin hyväksytyksi olympiajoukkueeseen Manilassa saman vuoden kesällä; tämä otti toisena varamiehenä 8½/9.
Siirtyminen huipputurnauksiin sujui kivutta, johdonmukainen nousu vei elolistan ykköseksi Kasparovin kanssa 1996. Tuolloin myös nopean shakin kilpailut yleistyivät ja pitkään neljä suurta sillä saralla olivat Kasparov, Anand, Kramnik ja Ivantshuk. MM-karsinnoissa tuli kuitenkin yllättäviä takaiskuja, häviöt Gelfandille ja täystyrmäys Kamskylle FIDEn ja tuolloisen skisman aikaisen PCA:n otteluissa. Kun Kasparoviin johtavan maailmanmestaruuden vaalijaliitto PCA lopetti toimintansa, espanjalainen liikemies ja shakkimesenaatti Luis Rentero yritti järjestää MM-ottelun, ja suorana ehdokasfinaalina pelattiin (Anandin kieltäydyttyä) Kramnik – Aleksei Shirov, jonka Shirov yleiseksi yllätykseksi voitti. Kasparov – Shirov ei kuitenkaan toteutunut.
Englantilaisvetoinen Brain Games -organisaatio kutsui Kramnikin pelaamaan Kasparovia vastaan Lontoossa 2000. Hän voitti tuloksella +2 =13 -0 ja oli yleisesti hyväksytty maailmanmestari. Titteliään hän puolusti 2004 Peter Lekoa ja 2006 Veselin Topalovia vastaan; näinä vuosina FIDE peluutti omia uloslyönti-MM-turnauksiaan, tittelit saatiin yhdistettyä 2007 kun Anand voitti kahdeksan pelaajan turnauksen, Kramnik jakoi toista sijaa Boris Gelfandin kanssa. Seuraavana vuonna ottelu Anandia vastaan päättyi intialaisen eduksi 4½ – 6½.
Mestaruusvuosina Kramnikin turnaustulokset olivat epätyydyttäviä, mitä osaltaan selitti selkärankareuma. 2008 hän kuitenkin nousi taas listaykköseksi, 2009 oli erinomainen vuosi, 2013 hän jakoi ehdokasturnauksen voittoa Magnus Carlsenin kanssa häviten koska vertailuna oli voittojen määrä; ehkäpä Kramnik olisi ottanut mestaruuden pois Anandilta…
Olen vakavissani ajatellut, että jossain objektiivisessa mielessä Kramnik on kaikkien aikojen paras. Hänellä ei ole yhtä hyviä kamppailijan ja pelaajan kykyjä kuin suurimmilla maailmanmestareilla. Avauksiin hän on vaikuttanut enemmän kuin kukaan Kasparovin jälkeen, kaikki eivät toki ole ihastuksissaan berliiniläisen puolustuksen daamienvaihtomuunnelmasta. Mutta se on asemallisesti monimutkainen ja käy voitonpeluuaseesta mustilla. 90-luvulta löytyy erilaisia jännittäviä sisilialaisia mustilla, jännittäviä venäläisiä (!) ja tapa puristaa valkeilla asemallisesti on vain hänen saavutettavissaan.
Suomalaisista lienee vain Johan Lindstedt pelannut Kramnikin kanssa, alle 26-vuotiaiden joukkue-MM:ssä Maringassa Brasiliassa 1991 (kun pidin vapaakierroksen – tai ehkä muu joukkue määräsi?!), Neuvostoliitolla oli viimeisen kerran lähishakkijoukkue missään kisoissa; peli on hyvin kriittinen, siirrossa 40 Johanille tarjoutui vielä mahdollisuus tasapeliin.
Kun Kramnik lopetti uransa 2019, Tapani Sammalvuo kirjoitti Shakki-lehteen kaksiosaisen artikkelin Kramnikin shakillinen perintö. Tapani on analyyttisempi kuin muut näkemäni retrospektiivit, mutta pelkkään plagiointiin ei joudu turvautumaan, Tapani jätti muillekin kerrottavaa. Kramnikin omaa kunnon kirjaa odotetaan vielä; uran alkupuolesta on yhdessä Jakov Damskin kanssa 2000 julkaistu kirja, mutta sitä hiukan pilaa Damskin elämäkertaosuuksien epäkriittisyys. Kramnik on hyvin taitava pelianalyysien kirjoittaja.
Tervetuloa kevään viimeiseen analyysi-iltaan, esittelijänä toimii
Joose Norri
