Englannin historian tärkein taistelu käytiin Hastingsin kaupungin liepeillä 14. lokakuuta 1066. Runsaat kuusi tuntia kestäneessä kamppailussa Englannin kuningas Harald hävisi Normandian herttua Vilhelm Valloittajalle. Alkoi normannien valtakausi, jonka jälkeläisiä pidetään nykyisen Iso- Britannian väestönä. Yhtä tärkeä tapahtuma oli Magna Chartan rauhansopimus 1215 Englannin kuninkaan Juhanan ja maa-aateliston kesken.

Näistä suurista kuvista siirrymme Englannin shakkihistoriaan, missä 1800-luvulla tapahtui Howard Stauntonin (1810-1874) ohjauksessa turnaustoiminnan teknistä edistystä ja kansainvälistymistä. Lontoon turnaus 1851 oli avaus Eurooppaan ja sen jälkeen useimpiin suurturnauksiin lähetettiin kutsuja eri maiden tunnetuille shakkimestareille. Myös Yhdysvallat avautui mukaan kansainvälisen shakin kilpailuihin ennen muuta siirtolaisuuden kasvun myötä.

Lontoon ohella Hastingsin shakkiklubi alkoi järjestää kongressiturnauksia, joihin kustannettiin ulkomaisia mestareita. Avauksena voi pitää 22 pelaajan huipputurnausta elokuussa 1895. Valloittaja tuli tällä kertaa New Yorkista eikä Normandiasta. Tuntematon Harry Pillsbury voitti koko Euroopan kärjen: Tšigorin, Lasker, Tarrasch, Steinitz ja Schiffers jäivät seuraaviksi. Tämän onnistuneen suurturnauksen jälkeen Hastings on järjestänyt joka vuosi yleensä 8- 10-14 pelaajan turnauksen pois lukien Englannin vaikeat sotavuodet 1939/40-44/45 ja Covid-epidemia 2021/22. Turnauksia järjestettiin aluksi eri vuodenaikoina vuoteen 1919 saakka, jolloin Capablanca voitti huippupistein 10½/11. Seuraavana vuonna kilpailu muutettiin pysyvästi vuodenvaihteen turnaukseksi 1920/21.  Nykyisin turnaus pelataan avoimena vajaakierroskilpailuna.

Voidaan todeta, että lähes kaikki maailman huippusuurmestarit ja maailmanmestarit Karpoviin saakka ovat joskus osallistuneet Hastingsin uuteen vuoteen, monet jopa useampaan kertaan.  Voittajia ja kaksinkertaisia voittajiakin on siten lukematon määrä. Kolmesti voiton on vienyt Ruotsin Ulf Andersson. Nelosvoittajia löytyy peräti neljä: Savielly Tartakower Puolasta, Max Euwe Hollannista, Salo Flohr Tšekkoslovakiasta ja Svetosar Gligoric Jugoslaviasta.

Tervetuloa katsomaan ja kuuntelemaan Panu Laineen esitelmää tästä upeasta ja perinteikkäästä huipputurnauksesta. Hyviä uudenvuoden turnauksiahan pelataan useilla paikkakunnilla, mutta Hastingsin arvostukseen tuskin mikään niistä yltää.

Petri Saharinen