Kauden 2022–2023 shakin SM-liiga saatiin polkaistua syyskuun lopussa käyntiin. Rikkonaisen edelliskauden jälkeen pääsy tositoimiin oli iso juttu monelle kilpapelaajalle. Hallitsevana mestarina kaudelta 2020–2022 on Vammalan SK. Hopealla edelliskaudella oli Jyväs-Shakki ja pronssilla Matinkylän SK. Sarjanousijoita ovat Helsingin SK ja Joensuun SK.

Pelaajasiirtojen osalta joukkueita on ollut aktiivisesti mukana markkinoilla. Virolainen suurmestari Alexander Volodin on siirtynyt takaisin Tammer-Shakkiin. Edelliskauden SK Ninjan uusi nimi on kerhojen yhdistymisen vuoksi Helsinki Street Chess. He hankkivat kärkipöydälle liettulaisen suurmestari Tomas Laurušasin. Mielenkiintoisimmat hankinnat teki Raahen Linnoitus, sillä heidän kärkipöydälleen on nimetty lähes 2700- tason ukrainalainen suurmestari Pavel Eljanov. Myös kansainvälinen mestari Tapani Sammalvuo on siirtynyt luoteisrannikon joukkueeseen.

Ensimmäiset kierrokset pelattiin 24.–25.9. Otteluissa oli paljon mielenkiintoisia tilanteita ja erityisesti yhteen asiaan kiinnitin huomiota pelejä analysoidessa: Pelit pelattiin pääosin loppuun asti. Vain huomattavan pieni osa peleistä sovittiin tasapeleiksi aikaisessa tai epäselvässä vaiheessa. Mahtavaa!

1.kierros

TuTS - TammerSh    5.5-2.5

Sipilä Vilka                  - Volodin Aleksander            ½-½
Niemi Kalle                   - Ahvenjärvi Jani               ½-½
Järvenpää Jari                - Mertanen Janne                ½-½
Topi-Hulmi Teemu              - Penttinen Jarkko              1-0
Sorsa Nuutti                  - Kytöniemi Jyrki               ½-½
Vainio Valo                   - Pönniö Toni                   1-0
Linden Lari                   - Martinec Tamas                ½-½
Byggmästar Lars               - Jaakkola Niklas               1-0

Turkulaiset aloittivat kauden terävästi, sillä pelitapahtumien puolesta paljon olisi saanut kääntyä toisin, että ottelu olisi muuhun lopputulokseen päättynyt. Sipilä sai pitkäkestoisen aloitteen jo avausvaiheessa, mutta Volodin puolusti hyvin. Suurmestarillakin oli paikkansa, mutta eivät ne erityisen vaarallisia olleet ja tasapeli oli oikeudenmukainen tulos. Niemi ja Ahvenjärvi pelasivat viihdyttävän pelin. Edellä mainittu uhrasi sotilaan saaden siitä riittävän korvauksen. Italialaisesta avauksesta Philidorin puolustukseen transponoituneessa pelissä Ahvenjärvi olisi voinut parhailla siirroilla saada etua, mutta se oli hyvin vaikeaa. Loppupelissä Niemellä oli mahdollisuutensa saada etua, mutta tasapeliin päädyttiin siirtojen toistolla tasa-asemassa. Mertanen hallitsi peliä Järvenpäätä vastaan, mutta hollantilaisen kivimuurilla alkanut puolustus ei missään vaiheessa murentunut. Ottelun parhaan pelaajan palkinnon sai Topi-Hulmi, jonka suljetusta sisilialaisesta syntyneen keskipelin käsittely oli oppikirjamaista. Penttinen ei huonosti menneen avauksen jälkeen päässyt missään vaiheessa peliin takaisin mukaan. Kytöniemen ja Sorsan pelissä päädyttiin muutamia pieniä nyansseja lukuun ottamatta korrektisti tasapeliin. Vainion asema oli alusta alkaen helpompi pelattava ja lopussa Pönniö joutui ratsujensa kanssa ongelmiin. Martinec ei saanut avauksesta aikaan mitään sen kummempaa ja tasapeliin päädyttiin jo ennen ajantarkistusta. Byggmästarin ja Jaakkolan pelissä tuli villi loppu (klikkaa mitä tahansa siirtoa analyysistä!):

HSC - HSK    5.5-2.5

Laurušas Tomas                - Norri Joose                   1-0
Agopov Mikael                 - Lehto Antti                   ½-½
Nyysti Sampsa                 - Cattaneo Marco                0-1
Mäki-Uuro Miikka              - Parkkinen Jyrki               1-0
Mansner Harry                 - Uimonen Matti                 1-0
Holmsten Aleksei              - Mäkinen Ville                 ½-½
Verkasalo Tommi               - Kopsa Petri                   ½-½
Pääkkönen Timo                - Khanov Pavel                  1-0

Sarjanousijalla oli yllättävän paljon mahdollisuuksia suurista vahvuuslukueroista huolimatta. Kärkipöydällä Norrin pari epätarkkaa siirtoa avauksessa kostautuivat niin, että hän joutui puolustamaan vaikeaa asemaa ja suurmestari oli kirurgin tarkka. Moninkertainen Suomen mestari Agopov uhrasi rohkeasti ratsun, muttei saanut siitä mitään kovin selvää korvausta. Loppuasemassa Lehdolla oli upseeri enemmän ja hintana siitä vain yksi sotilas, mutta kenties aseman sekavuus ja aikapula saivat hänet päätymään siirtojen toistoon. Cattaneo pelasi Nyystiä vastaan erinomaisen pelin. Kansainvälinen mestari ei saanut tasoitettua avauksesta ja asemallinen peli päättyi valkean upeaan voittoon. Mäki-Uuron voitto näytti pitkälti valmistellulta. Peli kannattaa käydä katsomassa, jos haluaa tietää kuinka 1.d4 d5 2.c4 c5 avaus kumotaan. Uimonen antoi lähettinsä vaihtua ratsuun varsin kevyin perustein. Mansner pelasi upeasti ja pääpiirteenä pelissä olivat valkean heikoksi jääneet tummat ruudut. Holmsten ja Mäkinen pelasivat korrektin tasapelin. Kopsalla oli lopussa voittoasema:

Myös Khanov oli asemallisesti voittanut pelinsä. Voittava suunnitelma jäi kuitenkin löytymättä ja Pääkkönen kampesi itsensä vielä kokonaisen pisteen.

HSC:n uusi hankinta suurmestari Tomas Laurušas loisti ensimmäisillä kierroksilla.

JoeSK - EtVaS    2.5-5.5

Jouhki Yrjö Markus            - Sepp Olav                     ½-½
Nokka Risto                   - Rönkä Erik                    ½-½
Myller Janne                  - Salo Heikki                   ½-½
Bederdin Lauri                - Kokkila Tero                  0-1
Honkanen Teemu                - Koskinen Henri                0-1
Marttinen Jussi               - Räsänen Otto                  0-1
Hentunen Leo                  - Laakso Harri                  0-1
Ranimäki Miika                - w.o.                          1-0

Joensuulaiset pitivät pintansa kärkipöydillä, mutta sen jälkeen kyyti oli kylmää. Viimeisen pöydän luovutuksesta huolimatta vieraat ottivat tarvittavat voitot rutiininomaisesti. Neljännen pöydän pelissä nähtiin mielenkiintoinen loppupeli:

VammSK - Gambiitti    4.5-3.5

Meshkovs Nikita               - Köykkä Pekka                  1-0
Neiksans Arturs               - Nouro Mikael                  1-0
Kauko Jussi                   - Hynninen Juha                 0-1
Torkkola Henri                - Ristoja Samu                  ½-½
Salonen Mikko                 - Ristoja Jan                   ½-½
Paldanius Pekka               - Kiili Markus                  0-1
Pihlajamäki Seppo             - Karvinen Kimmo                1-0
Hautaniemi Jarmo              - Länsimäki Ville               ½-½

Joensuussa pelattu Vammalan SK:n ja Gambiitin välinen ottelu oli tasainen. Kärkipöydällä hallitseva Suomen mestari Köykällä oli mahdollisuus pitää lopussa vielä tasapeli:

Nouron Benko-gambiitti ei toiminut suurmestaria vastaan. Neljännen ja viimeisen pöydän pelit päätyivät sopuisissa tunnelmissa pisteiden jakoihin. Hynninen pelasi upeasti eikä juurikaan antanut Kaukolle mahdollisuuksia. Jan Ristoja oli lähellä voittoa, mutta Salosen puolustus antoi hänelle liikaa vaikeuksia pelin voittamiseen. Häntäpöydillä tilanteet menivät tasan, sillä Kiili ja Pihlajamäki voittivat mustilla.

MatSK - RaahLi    6.5-1.5

Heberla Bartlomiej            - Sammalvuo Tapani              1-0
Keinänen Toivo                - Kononen Keijo                 1-0
Lahdelma Henri                - Wallin Aleksi                 ½-½
Nazarova Anastasia            - Pitkäaho Aki                  1-0
Kekki Petri                   - Haataja Riku                  1-0
Ebeling Mika                  - Mäkelä Lauri                  ½-½
Hentunen Asko                 - Hart Alexander                ½-½
Tiitta Sauli                  - Sarkkinen Heikki              1-0

Raahessa pelatussa ottelussa Matinkylän SK oli jopa yllättävän ylivoimainen. Heberla, Keinänen ja Kekki pelasivat tasaisissa asemissa vastustajiaan paremmin. Nazarova laittoi suurimman osan nappuloistaan Pitkäahon kuninkaan luokse ja silloin yleensä on ainakin mahdollisuus siihen, että ainakin jotain alkaa tapahtumaan. Hyökkäys ei ollut lähelläkään olla korrekti, mutta yksittäisen virheen jälkeen peli kääntyi valkean voitoksi. Tiitta hyökkäsi Sarkkisen suoraviivaisesti kumoon. Hart ja Hentunen pelasivat sekavan pelin, jossa molemmilla oli mahdollisuuksia, mutta lopulta villi peli päättyi siirtojen toistoon. Muut pöydät päättyivät korrekteihin tasapeleihin.

JyS - SalSK    2.5-5.5

Sklyarov Dmitri               - Kulaots Kaido                 0-1
Luukkonen Tommi               - Kiik Kalle                    ½-½
Nivala Tuomas                 - Hartikainen Markku            ½-½
Nevanlinna Risto              - Yrjölä Jouni                  ½-½
Galchenko Vadim               - Valkama Eero                  0-1
Laihonen Petteri              - Westerinen Heikki             ½-½
Hämäläinen Sami               - Rehn Ralf                     ½-½
Salmelin Aaro                 - Närhi Kimmo                   0-1

Varsinaissuomalaiset aloittivat Raahessa vakuuttavasti. Jo vuosia Salossa pelannut suurmestari Külaots voitti Sklyarovin näytöstyyliin:

Luukkosen ja Kiikin peli oli viihdyttävä, mutta kenties ottelutilanteen takia päättyi ennen aikojaan. Kahden seuraavan pöydän peli päättyivät korrekteihin tasapeleihin. Valkaman ja Galchenkon välinen peli oli varsinaista tykitystä:

Myöskään häntäpöydillä ei kotijoukkueella ollut pisteitä otettavissa. Laihosen ja Westerisen peli eteni sopuisasti loppuun asti. Rehn painosti koko pelin ajan, mutta terävässä loppupelissä sovittiin yllättäen tasapelistä. Salmelinin ja Närhen peli oli myös menossa tasan, kunnes edellä mainittu teki huonon uhrauksen loppupelissä.

2.kierros

EtVaS - VammSK    2-6

Sepp Olav                     - Meshkovs Nikita               0-1
Rönkä Erik                    - Neiksans Arturs               0-1
Salo Heikki                   - Kauko Jussi                   ½-½
Kokkila Tero                  - Torkkola Henri                ½-½
Koskinen Henri                - Salonen Mikko                 ½-½
Räsänen Otto                  - Pihlajamäki Seppo             0-1
Laakso Harri                  - Hautaniemi Jarmo              ½-½
w.o.                          - Kauko Pekka                   0-1

Kotijoukkueelta puuttui Joensuussa ehkä jonkinlainen kamppailun tahto, sillä osassa peleistä sovittiin tasapelit, kun ottelutilanteen puolesta pisteitä olisi tarvittu. Suurmestari Meshkovs pelasi upean pelin eikä passiivisesti pelannut Sepp voinut mitään. Minulla oli paljon hyviä mahdollisuuksia Neiksansia vastaan, mutta erehdyin ratkaisevasti aikapulassa. Pihlajamäki otti viikonlopulle toisen hienon voiton ja löi lukemat murskaaviksi.

RaahLi - SalSK    2.5-5.5

Sammalvuo Tapani              - Kulaots Kaido                 ½-½
Kononen Keijo                 - Kiik Kalle                    0-1
Wallin Aleksi                 - Hartikainen Markku            ½-½
Pitkäaho Aki                  - Yrjölä Jouni                  ½-½
Haataja Riku                  - Valkama Eero                  0-1
Mäkelä Lauri                  - Westerinen Heikki             ½-½
Hart Alexander                - Rehn Ralf                     0-1
Peltomaa Jukka                - Närhi Kimmo                   ½-½

Oli vain hyvin pienestä kiinni, etteikö RaahLi olisi aukaissut pistepottiaan, mutta nappulat pomppivat paremmin vieraille. Kärkipöydällä Sammalvuo selvisi erittäin huonosta asemasta tasapeliin. Kiikin pelaaminen oli hienon rutinoitunutta ja hänen kvaliteetin uhraus osoittautui kannattavaksi. Wallin hallitsi pelitapahtumia Hartikaista vastaan, mutta tasapeliin päädyttiin torniloppupelissä. Pitkäaho ja Yrjölä sopivat tasapelin heti kun se oli mahdollista. Haataja pelasi avauksen erinomaisesti, mutta menestyminen olisi vaatinut hyviä siirtoja vielä lisää. Suurmestari Westerinen painosti pelissä, mutta lopulta Mäkelälle edullisessa asemassa pelaajat sopivat yllättäen tasapelistä. Rehn teki koko viikonlopun uskomattomimman selviytymisen. Hart pelasi erinomaisesti ja saavutti ylivoimaisen voittoaseman, mutta hän meni loppupelissä yllättävään apumattiin. Peltomaalla oli lukuisia voittojatkoja, mutta hän ei löytänyt yhtäkään niistä.

Gambiitti - JoeSK    7.5-0.5

Köykkä Pekka                  - Jouhki Yrjö Markus            ½-½
Nouro Mikael                  - Nokka Risto                   1-0
Hynninen Juha                 - Myller Janne                  1-0
Ristoja Samu                  - Bederdin Lauri                1-0
Ristoja Jan                   - Honkanen Teemu                1-0
Kiili Markus                  - Jönhede Marko                 1-0
Karvinen Kimmo                - Marttinen Jussi               1-0
Länsimäki Ville               - Hentunen Leo                  1-0

Joensuussa pelatussa ottelussa Gambiitti oli ylivoimainen. Samu Ristojan peliä katsoessa täytyi vähän hieraista silmiä, sillä luulin hänen olevan yhtä vahva 1.e4-käyttäjä kuin Vishy konsanaan.

Samu Ristoja on hylännyt tutun avaussiirtonsa 1.e4.

MatSK - JyS    3.5-4.5

Heberla Bartlomiej            - Sklyarov Dmitri               0-1
Keinänen Toivo                - Luukkonen Tommi               1-0
Lahdelma Henri                - Nivala Tuomas                 1-0
Nazarova Anastasia            - Nevanlinna Risto              0-1
Kekki Petri                   - Galchenko Vadim               ½-½
Ebeling Mika                  - Laihonen Petteri              ½-½
Hentunen Asko                 - Hämäläinen Sami               ½-½
Tiitta Sauli                  - Salmelin Aaro                 0-1

Jyväs-Shakilla onnistui sunnuntaina lähes kaikki. Suomen viidenneksi paras shakinpelaaja voitti suurmestari Heberlan valtavan hienolla tavalla:

Keinänen voitti itselleen tyypillisellä tavalla Luukkosen. Lahdelma pelasi varovaisesti, mutta Nivala meni nappuloidensa kanssa solmuun ja menetti niistä kriittisesti yhden. Risto Nevanlinnaa voisi kutsua Aljechinin puolustuksen lipunkantajaksi. Tällä kertaa Nazarova joutui valmistellun muunnelman uhriksi. Galchenko painostii koko pelin ajan, mutta tasapeliin päädyttiin siirtojen toiston jälkeen. Ebeling ja Laihonen pelasivat korrektin tasapelin. Mitä on käynyt 1.e4 pelaajille? Hämäläinen lähti yllättäen haastamaan Hentusta kuningatarintialaisessa, saamatta kuitenkaan mitään erityistä aikaan. Viimeisellä pöydällä Salmelin pelasi hienosti ennakkoon vahvempaa Tiittaa vastaan. Torniloppupeli oli tasainen, mutta mustalla oli pieni aloite. Mallikas suoritus!

Fidemestari Risto Nevanlinna on tällä hetkellä Suomen johtava spelialisti Aljechinin puolustuksessa.

TuTS - HSC    3.5-4.5

Sipilä Vilka                  - Laurušas Tomas                0-1
Niemi Kalle                   - Agopov Mikael                 1-0
Järvenpää Jari                - Nyysti Sampsa                 0-1
Topi-Hulmi Teemu              - Mansner Harry                 0-1
Sorsa Nuutti                  - Pääkkönen Timo                ½-½
Vainio Valo                   - Simola Tuomas                 1-0
Linden Lari                   - Tusa Tuukka                   1-0
Byggmästar Lars               - Tuominen Tanja                0-1

Turussa tasaväkinen kamppailu päättyi niukasti HSC:n voittoon. Kärkipöydällä Sipilä teki itselleen harvinaisen syötön. Niemi ja Agopov pelasivat vauhdikkaan Najdorfin. Niemi vaihtoi lähettinsä kolmeen sotilaaseen ja sai siitä suuren aloitteen. Agopovilla oli paikkansa muuttaa pelin kulkua, mutta vaikeaa se olisi ollut. Nyysti pelasi kuin Morphy konsanaan:

Topi-Hulmi oli kuin haamu edellispelistä käsitellessään suljettua sisilialaista. Vahva peli Mansnerilta jälleen. Sorsalla oli hyvät mahdollisuudet voittoon tyypillisessä mustalle edullisessa sisilialaisen puolustuksen loppupelissä, mutta Pääkkönen livahti jälleen kerran. Vainion ja Simolan peli eteni tasaisesti, mutta lopulta pitkälle edennyt b-sotilas oli jälkimmäiselle liikaa. Linden pelasi erinomaisen pelin ja voitti johdonmukaisesti alusta lähtien pelaamalla. Byggmästarin lontoolainen epäonnistui pahasti ja Tuominen pelasi tarkasti.

TammerSh - HSK    5.5-2.5

Volodin Aleksander            - Norri Joose                   1-0
Ahvenjärvi Jani               - Cattaneo Marco                ½-½
Mertanen Janne                - Kauranen Matti                ½-½
Kytöniemi Jyrki               - Parkkinen Jyrki               ½-½
Pönniö Toni                   - Uimonen Matti                 1-0
Lehtioksa Jorma               - Kopsa Petri                   1-0
Martinec Tamas                - Louhivaara Jere               1-0
Jaakkola Niklas               - Khanov Pavel                  0-1

Tässä ottelussa TammerSh oli vakuuttava eikä jättänyt vieraille mahdollisuuksia. Volodin voitti vakuuttavasti kärkipöydällä. Cattaneo selvisi eriväristen lähettien loppupelissä onnekkaasti. Mertanen pelasi rohkeasti ja uhrasi tornin jo avausvaiheessa. Hänellä olisi ollut paikka saada etua, mutta tasapeliin päädyttiin nopeasti siirtojen toistolla. Kytöniemi ja Parkkinen pelasivat korrektin tasapelin. Uimosen lontoolainen ei onnistunut tälläkään kertaa, sillä Pönniö sai paljon etua keskipelissä. Kummallista pelissä oli se, ettei Pönniö tehnyt kohtalaisen helppoa neljän siirron mattia, mutta voittoasema ei karannut siitäkään huolimatta. Lehtioksan ja Kopsan peli oli sekin outo. Kopsa sai avauksessa etua, mutta hän varsin selkeän jatkon sijaan uhrasi upseerin epäkorrektisti. Häntäpöydillä Martinec voitti aggressiivisella pelillä ja Khanov sen sijaan asemallisella suorituksella.

SalSK, Salo               2  +6   4   
VammSK, Sastamala         2  +5   4
HSC, Helsinki             2  +4   4 
--------------------------------------
Gambiitti, Vantaa         2  +6   2      
MatSK, Espoo              2  +4   2    
TuTS, Turku               2  +2   2    
TammerSh, Tampere         2   0   2    
EtVaS, Vantaa             2  -1   2  
JyS, Jyväskylä            2  -2   2       
HSK, Helsinki             2  -6   0 
--------------------------------------
RaahLi, Raahe             2  -8   0 
JoeSK, Joensuu            2  -10  0

Seuraavan kerran SM-liigaa pelataan täydet kierrokset viidellä eri paikkakunnalla jo kuluvan viikon loppuna.

15.10.2022
EtVaS     - RaahLi (Jyväskylä)      
Gambiitti - JyS (Jyväskylä)             
VammSK    - JoeSK (Sastamala)
HSC       - TammerSh (Sastamala)
HSK       - MatSK (HSL Areena)
SalSK     - TuTS (Salo)
16.10.2022
RaahLi    - Gambiitti (Jyväskylä)
EtVaS     - JyS (Jyväskylä)
HSC       - JoeSK (Sastamala)
TammerSh  - VammSK (Sastamala)
SalSK     - HSK (Salo)
MatSK     - TuTS (Turku)


ShakkiNet Liigapalsta 

Pelit