Shakkiliiton hallitus joutui käsittelemään syyskuun alkupuolella sähköpostitse nuorten SM-kilpailun ajankohdan muuttamista nuorten kansainvälisten arvokilpailujen aikataulumuutoksien vuoksi. Kansainvälinen shakkiliitto FIDE on uudistanut kilpailujärjestelmiä sekä siirtänyt nuorten MM-kilpailut pelattavaksi kesäkuulle. Tällä tietoa MM-kilpailujen ajankohtamuutos on pysyvä. Nuorten EM-kilpailut pelataan edelleen aiempien vuosien tapaan loka-marraskuussa. Kilpailuihin pitää tyypillisesti ilmoittautua vähintään noin 2–3 kuukautta aiemmin.

Kansainvälisten arvokilpailujen aikataulut vaikuttavat nuorten SM-kilpailun ajankohtaan, koska nykyisen valintajärjestelmän mukaisesti edustuspaikat nuorten arvokilpailuihin määräytyvät nuorten SM-kilpailun sijoituksien perusteella. Hallitus päätti yksimielisesti, ettei valintajärjestelmää tässä vaiheessa muuteta, vaan nuorten SM-kilpailun ajankohtaa vaihdetaan vuodelle 2026.

Päätös: Vuoden 2026 nuorten SM siirretään pelattavaksi loppiaisen tietämille 3.–6.1.2026. Osallistujamäärävaikutuksien mukaan arvioidaan, voidaanko ajankohta siirtää pysyvästi loppiaiseen, mikäli kv. arvokilpailujen ajankohdat pysyvät ennallaan.

Tämän lisäksi FIDE on luonut parittomille ikävuosille (U7, U9, U11, U13, U15 ja U17) erillisen nuorten MM-kilpailunsa, joka pelataan ensimmäistä kertaa marraskuussa 2026 Brasiliassa. Tähän kilpailuun on mahdollisesti jaossa myös edustuspaikkoja. Näiden edustuspaikkojen osalta päätettiin, että paikat jaetaan selolistan mukaisesti parhaille halukkaille lähtijöille kussakin ikäryhmässä.

Nuorten arvokilpailut vuonna 2026

14.–27.6.2026: Nuorten MM (U14, U16 ja U18), Montesilvano, Italia
15.–28.6.2026: Nuorten MM (U8, U10 ja U12), Batumi, Georgia*
* Kansainvälisessä kalenterissa nimellä FIDE World Cup U8, U10, U12
Syyskuu 2026: Nuorten MM (U20), Lima, Peru

20.10.–5.11.2026: Nuorten MM (U7, U9, U11, U13, U15, ja U17), For Do Iquacu, Brasilia*
* Mahdolliset edustuspaikat tarkentuvat myöhemmin

30.10.–10.11.2026: Nuorten EM (U8, U10, U12, U14, U16 ja U18), Rhodos, Kreikka

Vuoden 2026 nuorten SM-kilpailun järjestämisoikeus on haettavissa syyskuun loppuun asti avoimessa haussa vuoden 2026 SM-kilpailujen hakukuulutuksen mukaisesti. 

Hallitus pahoittelee muutoksesta aiheutuvaa haittaa!

Tiedustelut:
Eetu Tiiva
hallituksen puheenjohtaja
eetu.tiiva@shakkiliitto.fi 
0409357959 (jätä soittopyyntö)