Teksti: Patrik Aalto

Viimeinen kierros riitti mestarin varmistamiseen, eikä uusintoja tällä kertaa tarvittu. Harri Hurme ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan voitti viimeisen pelinsä, ja näin ollen häntä ei enää kukaan voinut saavuttaa. Voittomarginaali oli lopulta piste, kun puolen pisteen päässä ollut Leo Peltola hävisi oman pelinsä, mutta kahdeksan kierroksen jälkeen pisteen päähän jäänyt Kaj Kivipelto voitti. Täten Leo ja Kaj vaihtoivat paikkoja edellisen kierroksen sijoituksiin verrattuna; lopputuloksissa Kaj siis voitti hopeaa ja Leo pronssia. Kaikkien pelaajien sijat ja tarkemmat tulokset: https://www.shakkiliitto.fi/hurmeseniorien-65-suomen-mestariksi/  Käydään nyt läpi vielä yhdeksännen kierroksen pelejä.

Kärkikamppailussa kohtasivat siis Harri ja Juhani Sorri, jotka ovat molemmat fidemestareita. Juhani lähti turnaukseen ykkösrankattuna, joten vaikka Harri oli menestynyt paremmin, ei vastus viimeiselle kierrokselle olisi juuri vaikeampi voinut olla. Tämä lisäsi tietysti viimeisen kierroksen mielenkiintoa. Avaus oli Kuningasintialaista, jossa Harri sai tyypillisen tilaedun, mutta musta itse asiassa aloitti oman hyökkäyksensä kuningassivustalla ensin, ja sai tuetun vapaasotilaan e4:ään. Asema jatkui melko tasaisena, ehkä mustalla vaikutti olevan jopa hieman mukavampi peli hyökkäyksensä ansiosta. Alamäki alkoi kuitenkin väärästä ratsujen vaihdosta, joka johti pari siirtoa myöhemmin siihen, että valkea pääsi tornillaan 7-riville. Ei vaadittu kuin pari huonoa siirtoa mustalta lisää, ja valkeille olikin voittoasema. Musta joutui uhraamaan daaminsa, jonka jälkeen Harri realisoi etunsa ja pokkasi kullan.

Vaikka Leo olisi vaatinut kullan saavuttamiseen Harri Hurmeen avustusta, oli hopea kuitenkin omissa käsissä. Siihen olisi pisteitä tarvittu, kun uhkaaja Kaj voitti oman pelinsä, mutta niitä ei tästä pelistä valkeillakaan luvullisesti vahvempaa Harri Nyrhistä vastaan herunut. Avaus oli rauhallista Caro-Kannia, josta valkea ei saanut juuri avausetua. Molemmat pelasivat ihan loogisia siirtoja, ja asema jatkui melko tasaisena. Yksi pieni epätarkkuus mustalta johti kuitenkin loppupeliin, jossa valkeilla oli pientä etua lähettiparinsa ansiosta. Erinäisten vaiheiden jälkeen jäljellä jäivät kuitenkin upseereista vain yhdet lähetit molemmilta, ja musta voitti sotilaan, mutta asema oli silti tasapainossa. Sitä ei kuitenkaan ollut helppo pelata valkeilla, ja niin mustan ylimääräinen sotilas aiheutti valkeille suurta harmia livahtamalla läpi.

Eero Patola pelasi mustilla hollantilaista pronssille tämän pelin myötä noussutta Kivipeltoa vastaan. Avausta mentiin valkean pienin eduin, mutta se oli kasvamaan päin, kun hyökkäys daamisivustalla eteni. Peli oikeastaan ratkesi mustan omituiseen ratkaisuun, kun hän ei lyönyt sotilasvaihtokaupassa sotilastaan heti takaisin. Myöhemmin oli jo liian myöhäistä, koska valkealla oli tyylikäs ja tehokas vastaus d4! Kaj realisoi etunsa hyvin voittoon, ja sai tämän pelin perusteella ansaitusti hopeaa.

Seppo Aakion ja Matti Grönroosin peli oli myös mitalikamppailun kannalta tärkeä siinä mielessä, että voitolla Seppo olisi napannut pronssia vertailulla. Loppujen lopuksi se jäi aika kauaksi, sillä Matti oli hyvin virheellisessä pelissä lähes koko ajan kuskin paikalla. Seppo pelasi valkeilla skotlantilaista, ja hänellä oli mahdollisuus etuun, mutta yksi huono ratkaisu laittoi liikkeelle tietynlaisen lumipalloefektin, ja heikkoja siirtoja tuli lisää. Musta sai voimakkaan hyökkäyksen, suuren edun ja siinä sivussa laadun. Musta olisi voinut voittaa nopeastikin, niin ei käynyt, mutta etu säilyi silti. 40 siirron paikkeilla tapahtui kummia, kun musta jätti laatunsa syötäväksi, mutta valkea ei sitä syystä tai toisesta uskaltanut ottaa, vaikka se olisi antanut jopa etua! Sen sijaan musta olisi saanut aseman daamilla enemmän, mutta menikin samantyyppiseen jatkoon jättäen valkealle ratsun ja tornin. Lopulta musta sopi tasapelin voittoasemassa, kun todennäköisesti ajatteli valkean omaavan jonkinlaisen fortressin.

Esa Auvisen ja Mauno Kankaan peli oli jugoslaavialaista. Voitolla Esalla olisi ollut teoreettisia mahdollisuuksia pronssille, mutta se olisi vaatinut Kivipellon yllätystappiota. Kumpikaan ei kuitenkaan toteutunut Kajn voittaessa, ja tämän pelin päättyessä melko nopeaan tasapeliin. Avauksessa valkea olisi voinut saada etua, mutta asema pysyi tasaisena. Paria siirtoa ennen tasapelin solmimista valkea olisi voittanut sotilaan pienellä taktiikalla, mitä kumpikaan pelaajista ei kuitenkaan huomannut. Loppuasemassakin valkeilla oli jonkin verran etua.

Raimo Leukkunen pelasi kuningasintialaista hyökkäystä Tero Sihvosta vastaan. Musta ei kuitenkaan ollut juuri kiinnostunut keskustan valtaamisesta sotilaillaan, joten valkea teki sen ja sai tilaetua. Myöhemmin keskustaan syntyi e4-e5-f4-f5- tyyppinen asetelma. Sitä oli vaikea hallita, mutta valkea teki pahimmat virheet ja niin musta sai suurta etua. Loppuasema oli itse asiassa aika koominen, kun valkean ratsu jäi jumiin kotitalliinsa ja sen ansiosta musta pääsi uhkaamaan torjumattomasti mattia.

Veikko Koskisen ja Seppo Lylynp eli alkoi Birdillä (1.f4). Se eteni melko tasaisissa merkeissä, tosin alussa mustilla oli hieman etua, sitten valkeilla. Kun valkea sai pelistä otteen, pelasi Veikko ihan hyvin. Loppupelissä painostus tuotti tulosta, musta teki virheen, valkea voitti sotilaan ja nopeasti myöskin pelin.

Petri Saharisen ja Kari Teräsalon pelistä tuli d4:än kautta valkeille selvästi hyvä versio ranskalaisesta. Valkean sattui kuitenkin ikävä tapaturma, kun lähetti jäi kiinni. Mustan virheiden ansiosta valkea pääsi kuitenkin mukaan peliin ja onnistui vielä voittamaankin sen hyökkäyksellään.

Livelautojen ulkopuolelle jääneessä pelissä Heikki Visti voitti valkeilla Martti Kukkosen.