SM-liiga, kierrokset 7 ja 8

SM-liigan helmikuun kierros antoi joukkueille hyvät lähtövauhdit päätösviikonloppua varten. Otteluissa nähtiin yllättäviä tuloksia ja sarjapaikkojen sijoituksista saa taistella jokainen joukkue kaikin voimin.

Klikkaa pelianalyyseissä mitä tahansa siirtoa, niin lauta aukeaa!

7. kierros

TammerSh – JyS 1-3

Karttunen Mika – Sklyarov Dmitri 0-1
Pohjala Henri – Luukkonen Tommi 0-1
Mäki Veijo – Nevanlinna Risto 0-1
Köykkä Pekka – Franssila Tommi ½-½
Ahvenjärvi Jani – Nivala Tuomas ½-½
Mertanen Janne – Hämäläinen Sami ½-½
Kytöniemi Jyrki – Fieandt John ½-½
Nieminen Samuli – von Wright Aarne 1-0

Tampereella kohtasivat sarjan toisella sijalla majaileva kotijoukkue ja mitalisijoja kolkutteleva Jyväs-Shakki. Ottelu lähti rauhallisesti käyntiin muutamalla keskipöydän tasapelillä, joissa ei tasapaino järkkynyt. Kärkipöydällä kansainvälinen mestari Sklyarov otti aloitteen haltuun jo avausvaiheessa. Karttusen puolustaminen ei ollut parhaasta päästä ja vierasjoukkue sai johtopisteen:

Toisella pöydällä Fidemestari Luukkonen antoi kollegalleen oppitunnin aloitteen haltuun ottamisesta. Nevanlinna puolestaan lopetti Mäen hyökkäyksen alkuunsa ja kolme maalia oli taskussa. Ottelun ratkaisu jäi kärkipöydille, sillä Niemisen häntäpöydän voitto oli vain laiha lohtu tamperelaisille. Pelillisesti keskisuomalaiset olivat selkeästi edellä ja vierasvoitto oli oikeutettu tulos.

SalSK – SK ComeOn 2-3

Kulaots Kaido – Yemelin Vasily ½-½
Kiik Kalle – Sulskis Sarunas 1-0
Niemi Kalle – Sammalvuo Tapani 0-1
Westerinen Heikki – Agopov Mikael 0-1
Järvenpää Jari – Nyysti Sampsa ½-½
Hartikainen Markku – Mansner Harry 1-0
Kivijärvi Juha – Molander Riku 0-1
Rehn Ralf – Alho Sauli ½-½

Karjaalla kohtasivat kärkipaikkaa pitävä Shakkikerho ComeOn ja keskikastissa oleva Salon Shakkikerho. Vaiherikas ottelu tarjosi katsojille paljon jännitettävää. Fidemestari Mansnerilla oli paikkansa voittaa peli jo avausvaiheessa. Yllättävä harhasyöttö vei kuitenkin Hartikaisen läpiajoon ja kokenut liigapelaaja ei erehtynyt. Myös Kalle Kiik pääsi yllättämään liettualaisen suurmestarin nopeasti:

Kotijoukkueella oli mahdollisuutensa mestaruudessa kiinni olevaa joukkuetta vastaan. Myös virolainen suurmestari Külaots hallitsi pelin tapahtumia, mutta venäläiskollega Yemelin puolusti sitkeästi. Legendaarinen suurmestari Westerinen pelasi pitkään vahvasti, mutta kansainvälisen mestarin käytännön sotilaanuhraus alkoi lopulta kantaa hedelmää. Erittäin vahvat esitykset Sammalvuolta ja Molanderilta käänsivät ottelun vierasjoukkueelle.


Vakava on Agopovin ilme, vaikka saldona on huimat 7/8.

KS-58 – MatSK 2-3

Yrjölä Jouni – Ebeling Daniel ½-½
Rantanen Yrjö – Moiseenko Vadim 0-1
Tuomala Timo – Keinänen Toivo 0-1
Viljava Tapani – Kekki Petri ½-½
Kivimäki Jaakko – Hentunen Asko 0-1
Kivipelto Kaj – Al Argha Hisham ½-½
Salonen Jyrki – Fraser Scott 1-0
Pessi Juha – Toikkanen Vesa 1-0

Mitaleista taisteleva Matinkylän Shakkikerho kohtasi areenalla häntäpään Kulttuuri-Shakki-58:n. Ottelu tarjosi hienoja asemallisia suorituksia. Suurmestari Yrjölä pelasi vahvaa peliä ja selolistan kakkosrankattu pelaaja erehtyi ja joutui antamaan kvaliteetin. Asema oli riittävän sekava ja orastava aikapula sai Yrjölän ehdottamaan tasapeliä. Jälkipeleissä katsottuna mustan asema oli selvästi parempi, mutta edellä mainitut tekijät olisivat olleet suurena vaikuttajana tämän realisointiin. Häntäpöydällä Pessi pääsi harhauttamaan Toikkasen perinteisellä torninuhrauksella. Vahvaa kautta pelaava kansainvälinen mestari Moiseenko oli selkeästi terävämpänä suurmestari Rantasta vastaan. Muut tulokseen päättyneet pelit olivat upeita loppupelejä. Suomen 1.c4-spesialistit Keinänen ja Hentunen jauhoivat pelinsä oppikirjamaisesti. Salosen voitto ei tuonut toivottua tulosta kotijoukkueelle ja vieraat nappasivat tärkeät pisteet.

TuTS – Aatos 1-5

Turov Maxim – Nybäck Tomi ½-½
Sipilä Vilka – Miezis Normunds 0-1
Tuominen Risto – Seeman Tarvo 0-1
Topi-Hulmi Teemu – Virtanen Antti 1-0
Sorsa Nuutti – Pulkkinen Kari 0-1
Vainio Ville – Issakainen Ari 0-1
Linden Lari – Linnanen Lassi ½-½
Tuominen Tanja – Lammi Jyri 0-1

Turun Työväen Shakkikerho haki kotivoittoa Aatoksesta. Kärkipöydällä sovittiin nopea tasapeli, mutta sen jälkeen vieraat olivat tylyjä heikosti kauden pelanneelle kotijoukkueelle. Miezis, Seeman, Pulkkinen, Issakainen ja Lammi pääsivät ottamaan vakuuttavat voitot ja pisteet lähtivät matkaan yllättävän selkeälukuisen ottelun päätteeksi.

KymS – HSK 4-1

Rakhmanov Aleksandr – Hallman Valo 1-0
Kochyev Alexander – Lehto Antti ½-½
Ristoja Samu – Binham Timothy ½-½
Puranen Jukka – Varpanen Jan 0-1
Lehtosaari Mauri – van de Plassche Erik 1-0
Upero Jussi – Pollari Pasi 1-0
Nippula Timo – Suomalainen Erkki ½-½
Väkevä Jani – Parkkinen Jyrki 1-0

Häntäpään kamppailussa kohtasivat Kymen Shakki ja Helsingin Shakkiklubi. Suurmestari Rakhmanov oli aivan omaa luokkaansa – jälleen kerran. Nuori shakkimestari Hallman kaatui mustilla nappuloilla vain 19. siirrossa:

Suurmestari Kochyev pelasi tuttuun tapaan nopean tasapelin. Yritteliäästi pelannut Ristoja oli jo lähellä voittoa, mutta kokeneen kansainvälisen mestarin puolustus riitti pisteen jakoon. Vierasjoukkueen ainokaisen iski shakkimestari Varpanen. Puranen joutui häntä vastaan vaikeuksiin, eikä voinut lopulta estää voittavan taktiikan syntymistä laudalle. Muissa peleissä ei klubi pystynyt taistelemaan. Lehtosaari ja Upero saivat hyökkäyksensä läpi taidon ja kenties tahdonkin voimin. Jani Väkevän viimeisen pöydän voitto varmisti taululle selkeät lukemat.

KarjUra – EtVaS 0-6

Valkama Eero – Sepp Olav 0-1
Syvälahti Timo – Kanep Meelis 0-1
Syvälahti Heikki – Kokkila Tero 0-1
Hellen Bo – Koskinen Henri 0-1
Nurk Ivo – Paasikangas-Tella Johanna 0-1
Sandholm Klas – Salo Heikki ½-½
Titovets Sergei – Anttila Perttu 0-1
Wikman Jimmy – Vihinen Teemu ½-½

Etelä-Vantaan Shakki oli tyly vieras yhä nollassa pisteessä olevalle Karjaan Uralle. Osa voitoista ei tullut aivan tyylipuhtaasti, mutta koneen yskimisestä huolimatta taululle ladottiin murskalukemat.

8. kierros

MatSK – SK ComeOn 3-2

Ebeling Daniel – Yemelin Vasily ½-½
Moiseenko Vadim – Sammalvuo Tapani 1-0
Mäki-Uuro Miikka – Agopov Mikael 0-1
Keinänen Toivo – Nyysti Sampsa 1-0
Kekki Petri – Mansner Harry 0-1
Hentunen Asko – Kosmo Santul ½-½
Fraser Scott – Nybäck Jukka ½-½
Lehtivaara Petri – Alho Sauli 1-0

Matinkylän Shakkikerho tarrautui tiukasti kiinni mitalisijoitukseen ottamalla tärkeän voiton sarjaa koko kauden hallinneesta Shakkikerho ComeOn:sta. Vierasjoukkue ailahteli ja kotijoukkue rankaisi saamistaan paikoista tehokkaasti. Moiseenko pelasi jälleen kerran erittäin vahvaa shakkia, eikä Sammalvuo pysynyt taktikon perässä. Agopov pelasi rauhallista shakkia, eikä Mäki-Uuro lopulta pystynyt puolustamaan pisteen puolikasta. Mansner ja Lehtivaara maalasivat puhtailla suorituksilla ja ratkaisu jäi nuoren Keinäsen hyppysiin. Nyystillä oli mahdollisuus pakottaa tasapeli ja tämä tilaisuus piti käyttää. Rutinoituneesti nuorukainen pääsi jauhamaan loppupeliä ja siirto siirrolta hänen etunsa kasvoi lopulta voittoon asti.


Myös Toivo Keinänen on pelaamassa hurjaa kautta. Tilillä tällä hetkellä 5,5/6.

TammerSh – Aatos 3-3

Shirov Aleksei – Nybäck Tomi ½-½
Karttunen Mika – Miezis Normunds ½-½
Pohjala Henri – Seeman Tarvo 0-1
Mäki Veijo – Virtanen Antti 0-1
Köykkä Pekka – Pulkkinen Kari 1-0
Ahvenjärvi Jani – Issakainen Ari 1-0
Mertanen Janne – Linnanen Lassi 1-0
Kytöniemi Jyrki – Kivilahti Rami 0-1

Aatosta voisi sanoa jopa kauden yllättäjäjoukkueeksi. Ottelu alkoi vieraiden kannalta lennokkaasti, kun he menivät jo 0-2 johtoon. Pohjalan vaikea kausi jatkui ja hän ei pystynyt puolustamaan vaikeassa asemassa virolaista kansainvälistä mestaria vastaan. Mäen ja Virtasen pelissä yksikin harha-askel käänsi tilanteen. Kuoppaan astui Mäki, joka ei voinut estää Virtasen daami-lähetti patteria tekemästä mattia. Keskipöydillä kotijoukkue petrasi rutkasti. Köykkä ja Ahvenjärvi ottivat tyyleilleen ominaiset voitot: Köykkä loistavalla dynamiikan, taistelun ja asemallisuuden sekoituksella ja Ahvenjärvi puhtaalla asemapelillä. Linnasen ja Mertasen peli näytti tasaiselta, mutta kummallinen sotilaanuhraus vieraiden puolelta antoi johtopisteen kotijoukkueelle. Voittoon asti tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä Kivilahti pääsi yllättämään Fidemestari Kytöniemen mustilla nappuloilla. Aikapulassaan vaikeaan asemaan joutunut Kytöniemi ei pystynyt puolustamaan loppupeliä ja Aatos pääsi juhlimaan ryöstöretkeltä otettua pistettä.

EtVaS – SalSK 2-3

Sepp Olav – Kulaots Kaido ½-½
Kanep Meelis – Kiik Kalle 1-0
Rönkä Erik – Niemi Kalle 0-1
Kokkila Tero – Westerinen Heikki ½-½
Koskinen Henri – Järvenpää Jari 0-1
Paasikangas-Tella Johanna – Hartikainen Markku 1-0
Salo Heikki – Rehn Ralf ½-½
Anttila Perttu – Simola Tuomas 0-1

Etelä-Vantaan Shakki kaipasi kovasti pisteitä kotiottelussa Salon Shakkikerhoa vastaan, jotta voisi varmistaa paikkaansa mitalisijoilla. Ottelu alkoi rauhallisella asemapelillä, jossa tasapaino ei paljoa järkkynyt. Maalintekopaikkoja ei juuri nähty, mutta paluun liigakentille tehnyt Tuomas Simola päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Muutama harhasyöttö vastapelaajalta ja 15 vuoden tauosta ei näkynyt jälkeäkään. Loistavaa tulosta tehnyt shakkimestari Perttu Anttila joutui luovuttamaan ensimmäistä kertaa tämän kauden aikana ja Salon johto oli tosiasia. Ottelussa seurasi jälleen pitkä suvantovaihe. Tilaisuuden tullen Fidemestarit Niemi ja Järvenpää pääsivät kasvattamaan vierasjohtoa. Rönkä ja Koskinen eivät missään vaiheessa päässeet tasoittamaan asemiaan ja puolustustehtävät koituivat liian vaikeiksi. Tämän jälkeen suurmestari Kanep ja Fidemestari Paasikangas-Tella pääsivät vielä hiukan kaunistelemaan lukemia. Kokkilan asema oli tuomittu tasapeliksi ja pisteet matkasivat Lounais-Suomeen.

HSK – KS-58 1-1

Heinola Vesa-Pekka – Yrjölä Jouni 0-1
Hallman Valo – Rantanen Yrjö ½-½
Lehto Antti – Tuomala Timo ½-½
Binham Timothy – Viljava Tapani ½-½
Varpanen Jan – Kivimäki Jaakko ½-½
van de Plassche Erik – Kivipelto Kaj ½-½
Pollari Pasi – Salonen Jyrki 1-0
Parkkinen Jyrki – Pessi Juha ½-½

Taistelu sarjapaikkojen puolesta kävi kiivaana Areenalla sunnuntaina. Vähämaalinen ottelu tarjosi monta pitkää tasapeliä, joissa tasapaino ei järkkynyt. Ratkaisijan rooleihin pääsivät kotijoukkueen Pollari ja vierasjoukkueen suurmestari Yrjölä tyylipuhtailla voitoillaan. Jossittelun varaan jäi viimeisen pöydän pelissä paljonkin, sillä Pessin torniloppupelaaminen oli tuoda ratkaisevan pisteen. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut ja pisteet jaettiin kehä lll:n sisällä.

KymS – TuTS 3-3

Rakhmanov Aleksandr – Turov Maxim ½-½
Kochyev Alexander – Sipilä Vilka 0-1
Ristoja Samu – Topi-Hulmi Teemu 1-0
Puranen Jukka – Sorsa Nuutti ½-½
Lehtosaari Mauri – Linden Lari 0-1
Upero Jussi – Tuominen Tanja 1-0
Väkevä Jani – Salopää Tero 0-1
Paronen Petteri – Morant Paul 1-0

Sarjapaikkansa jo lähes varmistanut Kymen Shakki kohtasi haavoittuneen Turun Työväen Shakin. Turkulaisilla tippujan paikalle eroa oli vain yksi piste, joten voittoa oli jälleen haettava kaikin voimin. Vauhdikas ottelu tarjosi mielenkiintoisia pelejä. Maalinteon aloitti viimeisellä pöydällä pelannut Petteri Paronen. Hän pelasi erittäin riskiä muunnelmaa venäläistä peliä vastaan (1.e4 e5 2.Rf3 Rf6 3.Rxe5 d6 4.Rxf7!?). Morantille tämä tuli yllätyksenä ja hän joutui luovuttamaan jo 18. siirrossa. Viime aikoina ailahdellut kansainvälinen mestari Sipilä pystyi huippusuoritukseen tiukassa paikassa. Keskipelissä tehty kvaliteetin uhraus tarjosi loistavia mahdollisuuksia hänelle ja lopulta peli päättyi näyttävään kuningattaren uhraukseen. Shakkimestari Ristoja on ahkerasti raivannut tietään kohti Suomen kärkeä ja voitti tällä kertaa Topi-Hulmin hallitulla esityksellä. Shakkimestari Lehtosaaren hyökkäys ei tällä kertaa ollut onnistunut ja kollega Linden vei pisteen loppupelissä. Tuominen ei pysynyt Uperon pyörityksessä mukana ja kotijoukkue oli menossa voittoa kohti. Shakkimestari Väkevällä jäi varmasti paljon mietittävää pelinsä jälkeen, sillä harhasyöttö selvästi edullisessa asemassa maksoi koko pisteen:

JyS – KarjUra 6-0

Sklyarov Dmitri – Valkama Eero 1-0
Luukkonen Tommi – Syvälahti Timo 1-0
Nevanlinna Risto – Syvälahti Heikki 1-0
Franssila Tommi – Nurk Ivo 1-0
Nivala Tuomas – Titovets Sergei ½-½
Hämäläinen Sami – Wikman Jimmy ½-½
Fieandt John – Wikman Bengt 1-0
von Wright Aarne – Wilson Victor 1-0

Kotijoukkue pystyi latomaan taululle selkeät lukemat rutiinisuorituksella. Karjaan Uran toiveet sarjassa säilymisestä ovat jo räikkösmäisen pienet.

Tilannekatsaus päätösviikonlopulle

Viikonloppuna Areenalla käydään 18 SM-liigaottelua. SK ComeOn johtaa sarjaa selvästi, mutta heillä on myös selkeästi helpoin vastus muihin verrattuna. Vastaan asettuvat häntäpään KS-58, KymS ja KarjUra. Mitään ei kuitenkaan voi julistaa varmaksi, sillä päätösviikonloppuna on tunnetusti tapahtunut suuriakin yllätyksiä. TammerSh ja MatSK ovat tasapisteissä ennen kolmea viimeistä kierrosta. Lauantaina joukkueet kohtaavat keskenään ja ottelulla tulee olemaan suuri rooli palkintojen jakoa ajatellen. Myös EtVaS on vielä mukana mitalitaistossa. Heillä vastassa tulee olemaan MatSK, TammerSh ja Aatos. Voittaessaan kaikki ottelut, saatetaan Kannelmäkeen kantaa jopa hopeisia mitaleja. Aatos ja JyS voivat vielä myös kamppailla pronssimitalista, mikäli kärjen joukkueet pelaavat sopivasti ristiin ja he voittavat kaikki ottelunsa.

Häntäpäässä KarjUra tarvitsee vähintään 5 pistettä säilyttääkseen sarjapaikkansa. HSK ja TuTS kohtaavat perjantain ottelussa ja tulevat mahdollisesti ratkaisemaan toisen sarjasta ulos joutuvan joukkueen kohtalon.

1. SK ComeOn, Helsinki 8 13 +13
2. TammerSh, Tampere 8 12 +11
3. MatSK, Espoo 8 12 +10
————————————
4. EtVaS, Vantaa 8 10 +12
5. Aatos, Helsinki 8 10 +12
6. JyS, Jyväskylä 8 10 +8
7. SalSK, Salo 8 9 +7
8. KymS, Kotka 8 8 0
9. KS-58, Helsinki 8 5 -12
10.TuTS, Turku 8 4 -7
————————————
11.HSK, Helsinki 8 3 -21
12.KarjUra, Karjaa 8 0 -33


Erik Rönkä erikronka@gmail.com