Oheiskilpailut

PIKAPELITURNAUS

Lauantai-iltana pelattuun pikapeliturnaukseen osallistui peräti 89 pelaajaa! Vajaakierroskisana pelattussa turnauksessa oli kaikkiaan 11 kierrosta.

Voiton vei Komista kotoisin oleva Vladimir Beznosikov tuloksella 10/11 pistettä. Toiseksi tuli Vilka Sipilä ja kolmanneksi Toivo Keinänen.

Tulokset

RATKAISUKILPAILU

Suomen tehtäväniekat järjestivät lauantaina ratkaisukisan, jossa oli kaksi settiä tehtäviä, helpommat aloitteleville ja vaikeampi satsi tehtäväshakkiin jo tutustuneiulle.

Tässäkin kisassa Vilka Sipilä osoitti etevyyttään ja voitti komealla maksimituloksella 40/40 pistettä. Aikaa hän käytti 83 minuuttia 120 sallitusta. Toinen kisassa oli paras naisratkaisija Aleksandra Makarenko, ja kolmanneksi sijoittui Aleksei Sergejev.

Helpomman B-ryhmän voitti Aleksandr Devjatkin.

Tulokset

NOPEAN SHAKIN TURNAUS

Lauantaina ja sunnuntaina pelatun kuuden kierroksen nopean shakin turnauksen voitti 5,5, pisteellä Jan Ristoja. Toiseksi kisassa tuli Lauri Särkiö 5 pisteellä ja kolmanneksi 4,5, pisteellä Jussi Peurala, joka voitti vertailulla Kalevi Lehtosaaren.

Kilpailuun osallistui 30 pelaajaa. Mukana oli suomalaisten lisäksi pelaajia Venäjältä, Unkarista ja Portugalista.

Tulokset

Kolmannen kierroksen peliparit

3. Kierros pvm. 2017/11/19 klo. 09.30
pö. 2 Suomi (FIN) Rtg 4 Fin-Ugric (RUS) Rtg 0 : 0
1/1 FM Luukkonen, Tommi  (w) 2363 GM Potapov, Alexander  (b) 2392
1/2 IM Sipilä, Vilka  (b) 2375 FM Ivanov, Sergey A.  (w) 2299
1/3 FM Keinänen, Toivo  (w) 2324 IM Filipenko, Alexander V.  (b) 2294
1/4 IM Kekki, Petri  (b) 2338 WIM Makarenko, Alexandra  (w) 2277
1/5 FM Järvenpää, Jari  (w) 2290 Beznosikov, Vladimir  (b) 2258
1/6 CM Heinola, Vesa-Pekka  (b) 2260 WIM Semenova, Elena  (w) 2239
1/7 Franssila, Tommi  (w) 2236 FM Osmolny, Vladimir I.  (b) 2208
1/8 Nivala, Tuomas  (b) 2240 Yachmenev, Mikhail A.  (w) 2191
1/9 Ristoja, Samu  (w) 2231 Zasypkin, Alexey  (b) 2181
1/10 FM Nevanlinna, Risto  (b) 2242 Radkov, Badzen D.  (w) 2177
1/11 FM Pulkkinen, Kari  (w) 2225 Bratus, Petr P.  (b) 2136
1/12 Valkama, Eero  (b) 2236 Andronov, Mihail G.  (w) 2144
1/13 Laihonen, Petteri  (w) 2191 FM Savolainen, Lev P.  (b) 2064
1/14 Paronen, Petteri  (b) 2156 Vinogradov, Vladimir P.  (w) 2030
1/15 Åberg, Tomi  (w) 2112 Kolegov, Andrey E.  (b) 2024
1/16 Parkkinen, Jyrki  (b) 2116 Sergeev, Alexey B.  (w) 2002
1/17 Hartio, Ilkka  (w) 2041 Akulin, Vladimir B.  (b) 0
1/18 Ranki, Martti  (b) 1949 Bratov, Ademir  (w) 1790
1/19 Ruotanen, Helge  (w) 1922 Devyatkina, Rimma  (b) 1756
1/20 Virtanen, Esko  (b) 0 Trubatcheva, Lidia  (w) 1739
1/21 Taipale, Reijo  (w) 1836 Teryaeva, Valerija  (b) 1723
1/22 Raitanen, Markku  (b) 1931 Poluzanova, Julia  (w) 1721
1/23 Saynäjäkangas, Kirsi  (w) 1751 Devyatkin, Aleksandr  (b) 1672
1/24 Turunen, Tiina  (b) 1726 Sitchikhina, Milana  (w) 1669
1/25 Laihonen, Hanna  (w) 1553 Romanova, Alsu  (b) 1487
pö. 3 Unkari (HUN) Rtg 1 Viro (EST) Rtg 0 : 0
2/1 IM Hajnal, Zoltan  (w) 2370 GM Kulaots, Kaido  (b) 2562
2/2 IM Csonka, Attila Istvan  (b) 2366 IM Seeman, Tarvo  (w) 2419
2/3 FM Grimm, Daniel  (w) 2315 IM Kiik, Kalle  (b) 2411
2/4 IM Feher, Gyula  (b) 2341 Vaher, Eino  (w) 2255
2/5 FM Deak, Sandor  (w) 2307 CM Puusepp, Kaimar  (b) 2021
2/6 FM Mede, Istvan  (b) 2281 FM Narva, Jaan  (w) 2129
2/7 IM Dobos, Joszef  (w) 2273 WFM Vahtra, Tuuli  (b) 2020
2/8 IM Meszaros, Andras  (b) 2243 Niinepuu, Elmar  (w) 2061
2/9 IM Horvath, Sandor  (w) 2259 Nassar, Askold  (b) 1785
2/10 FM Ugroczky, Peter  (b) 2253 Pedmanson, Herman  (w) 1756
2/11 Bai, Attila  (w) 2231 Pedmanson, Albert  (b) 1760
2/12 Grimm, Gyorgy  (b) 2138 Staub, Madis  (w) 1762
2/13 Bubits, Bence  (w) 2131 Tobre, Andreas  (b) 1587
2/14 FM Mihok, Laszlo  (b) 2095 Urgas, Jaan  (w) 1715
2/15 Guba, Miklos  (w) 2214 Tönissön, Trent Asso  (b) 1339
2/16 Feher, Attila  (b) 2115 Kalvet, Tonu  (w) 1432
2/17 FM Bartha, Sandor  (w) 2061 Merilai, Arne  (b) 1557
2/18 Szilagyi, Norbert  (b) 2068 Lilleorg, Ilmar  (w) 0
2/19 Szukics, Adam  (w) 2061 Aunver, Indrek  (b) 0
2/20 Tran, David  (b) 1968 Saviir, Villy  (w) 0
2/21 Juhasz, Mihaly  (w) 1998 Murutalu, Aavo  (b) 0
2/22 Czina, Peter  (b) 1956 Leuska, Ester  (w) 0
2/23 Grimm, Balazs  (w) 1783 Teräsalo, Kari  (b) 1770
2/24 Vass, Boglarka  (b) 1655 Raag, Ardi  (w) 1477
2/25 Deakne-Baranyai, Deakne  (w) 1612 Kolar, Karl-Ustav  (b) 1166

Toinen kierros: Venäjän suomalais-ugrilaiset vs. Unkari 12,5-12,5 ja Viro vs. Suomi 10,5-14,5

2. Kierros pvm. 2017/11/18 klo. 12:30
pö. 4 Fin-Ugric (RUS) Rtg 3 Unkari (HUN) Rtg 12½:12½
1/1 GM Potapov, Alexander  (w) 2392 IM Hajnal, Zoltan  (b) 2370 1 – 0
1/2 FM Ivanov, Sergey A.  (b) 2299 IM Csonka, Attila Istvan  (w) 2366 ½ – ½
1/3 IM Filipenko, Alexander V.  (w) 2294 FM Grimm, Daniel  (b) 2315 ½ – ½
1/4 WIM Makarenko, Alexandra  (b) 2277 IM Feher, Gyula  (w) 2341 ½ – ½
1/5 Beznosikov, Vladimir  (w) 2258 FM Deak, Sandor  (b) 2307 1 – 0
1/6 WIM Semenova, Elena  (b) 2239 FM Mede, Istvan  (w) 2281 ½ – ½
1/7 FM Osmolny, Vladimir I.  (w) 2208 IM Dobos, Joszef  (b) 2273 ½ – ½
1/8 Yachmenev, Mikhail A.  (b) 2191 IM Meszaros, Andras  (w) 2243 ½ – ½
1/9 Zasypkin, Alexey  (w) 2181 IM Horvath, Sandor  (b) 2259 ½ – ½
1/10 Radkov, Badzen D.  (b) 2177 FM Ugroczky, Peter  (w) 2253 1 – 0
1/11 Bratus, Petr P.  (w) 2136 Bai, Attila  (b) 2231 ½ – ½
1/12 Andronov, Mihail G.  (b) 2144 Grimm, Gyorgy  (w) 2138 1 – 0
1/13 FM Savolainen, Lev P.  (w) 2064 Bubits, Bence  (b) 2131 1 – 0
1/14 Vinogradov, Vladimir P.  (b) 2030 FM Mihok, Laszlo  (w) 2095 ½ – ½
1/15 Kolegov, Andrey E.  (w) 2024 Guba, Miklos  (b) 2214 ½ – ½
1/16 Sergeev, Alexey B.  (b) 2002 Feher, Attila  (w) 2115 0 – 1
1/17 Akulin, Vladimir B.  (w) 0 FM Bartha, Sandor  (b) 2061 0 – 1
1/18 Bratov, Ademir  (b) 1790 Szilagyi, Norbert  (w) 2068 0 – 1
1/19 Devyatkina, Rimma  (w) 1756 Szukics, Adam  (b) 2061 0 – 1
1/20 Trubatcheva, Lidia  (b) 1739 Tran, David  (w) 1968 ½ – ½
1/21 Teryaeva, Valerija  (w) 1723 Juhasz, Mihaly  (b) 1998 1 – 0
1/22 Poluzanova, Julia  (b) 1721 Czina, Peter  (w) 1956 0 – 1
1/23 Devyatkin, Aleksandr  (w) 1672 Grimm, Balazs  (b) 1783 0 – 1
1/24 Sitchikhina, Milana  (b) 1669 Vass, Boglarka  (w) 1655 1 – 0
1/25 Romanova, Alsu  (w) 1487 Deakne-Baranyai, Deakne  (b) 1612 0 – 1
pö. 1 Viro (EST) Rtg 2 Suomi (FIN) Rtg 10½:14½
2/1 GM Kulaots, Kaido  (w) 2562 FM Luukkonen, Tommi  (b) 2363 1 – 0
2/2 IM Seeman, Tarvo  (b) 2419 IM Sipilä, Vilka  (w) 2375 1 – 0
2/3 IM Kiik, Kalle  (w) 2411 FM Keinänen, Toivo  (b) 2324 ½ – ½
2/4 Vaher, Eino  (b) 2255 IM Kekki, Petri  (w) 2338 0 – 1
2/5 CM Puusepp, Kaimar  (w) 2021 FM Järvenpää, Jari  (b) 2290 1 – 0
2/6 FM Narva, Jaan  (b) 2129 CM Heinola, Vesa-Pekka  (w) 2260 ½ – ½
2/7 WFM Vahtra, Tuuli  (w) 2020 Franssila, Tommi  (b) 2236 1 – 0
2/8 Niinepuu, Elmar  (b) 2061 Nivala, Tuomas  (w) 2240 0 – 1
2/9 Nassar, Askold  (w) 1785 Ristoja, Samu  (b) 2231 ½ – ½
2/10 Pedmanson, Herman  (b) 1756 FM Nevanlinna, Risto  (w) 2242 1 – 0
2/11 Pedmanson, Albert  (w) 1760 FM Pulkkinen, Kari  (b) 2225 0 – 1
2/12 Staub, Madis  (b) 1762 Valkama, Eero  (w) 2236 0 – 1
2/13 Tobre, Andreas  (w) 1587 Laihonen, Petteri  (b) 2191 0 – 1
2/14 Urgas, Jaan  (b) 1715 Paronen, Petteri  (w) 2156 0 – 1
2/15 Tönissön, Trent Asso  (w) 1339 Åberg, Tomi  (b) 2112 0 – 1
2/16 Kalvet, Tonu  (b) 1432 Parkkinen, Jyrki  (w) 2116 0 – 1
2/17 Merilai, Arne  (w) 1557 Hartio, Ilkka  (b) 2041 0 – 1
2/18 Lilleorg, Ilmar  (b) 0 Ranki, Martti  (w) 1949 1 – 0
2/19 Aunver, Indrek  (w) 0 Ruotanen, Helge  (b) 1922 0 – 1
2/20 Saviir, Villy  (b) 0 Virtanen, Esko  (w) 0 0 – 1
2/21 Murutalu, Aavo  (w) 0 Taipale, Reijo  (b) 1836 1 – 0
2/22 Leuska, Ester  (b) 0 Raitanen, Markku  (w) 1931 ½ – ½
2/23 Teräsalo, Kari  (w) 1770 Saynäjäkangas, Kirsi  (b) 1751 ½ – ½
2/24 Raag, Ardi  (b) 1477 Turunen, Tiina  (w) 1726 1 – 0
2/25 Kolar, Karl-Ustav  (w) 1166 Laihonen, Hanna  (b) 1553 0 – 1

Suomi 100 -juhlaturnauksen avajaiset

Suomi 100 -juhlaturnauksen avajaiset pidettiin eilen illalla Vierumäki resortissa. Paikalla olivat kaikki turnauksen osanottajat ja osanllistujamaiden shakkiliittojen edustajia sekä järjestelytoimikunta ja muu turnauksen henkilökunta. Kisan oli tullut avaamaan Fiden presidentti Kirsan Iljumžinov.

Juhlapuheissa Suomea kiitettiin hienosti järjestetystä tapahtumasta ja turnaukselle toivottiin kaikkien juhlapuhujien puolesta jatkuvuutta. Viron Shakkiliiton puheenjohtaja Ken Koort lupasikin, että ensi vuonna vastaava kisa järjestetään Virossa!

Juha Sundelin ja Arto Satonen saivat tilaisuudessa Fiden kultaisen merkin presidentti Kirsan Iljumžinovilta.

 

Kirsan Iljumžinov esittelee kaikille osanottajille jaettua juhlaturnauksen plakaattia.

 

Illan päätteeksi Arto Satonen ja Kirsan Iljumžinov ottivat kahden pelin pikapeliottelun. Satonen voitti ensimmäisen pelin Iljumžinovin yritettyä väkisin voittoa tasapeliasemassa. Toisessa pelissä Iljumžinov sai revanssin ja voitti komean hyökkäyksen päätteeksi.

Toisen kierroksen peliparit

2. Kierros pvm. 2017/11/18 klo. 12:30
pö. 4 Fin-Ugric (RUS) Rtg 3 Unkari (HUN) Rtg 0 : 0
1/1 GM Potapov, Alexander  (w) 2392 IM Hajnal, Zoltan  (b) 2370
1/2 FM Ivanov, Sergey A.  (b) 2299 IM Csonka, Attila Istvan  (w) 2366
1/3 IM Filipenko, Alexander V.  (w) 2294 FM Grimm, Daniel  (b) 2315
1/4 WIM Makarenko, Alexandra  (b) 2277 IM Feher, Gyula  (w) 2341
1/5 Beznosikov, Vladimir  (w) 2258 FM Deak, Sandor  (b) 2307
1/6 WIM Semenova, Elena  (b) 2239 FM Mede, Istvan  (w) 2281
1/7 FM Osmolny, Vladimir I.  (w) 2208 IM Dobos, Joszef  (b) 2273
1/8 Jatshmenev, Mihail  (b) 2191 IM Meszaros, Andras  (w) 2243
1/9 Zasypkin, Alexey  (w) 2181 IM Horvath, Sandor  (b) 2259
1/10 Radkov, Badzen D.  (b) 2177 FM Ugroczky, Peter  (w) 2253
1/11 Bratus, Petr P.  (w) 2136 Bai, Attila  (b) 2231
1/12 Andropov, Mihail  (b) 2144 Grimm, Gyorgy  (w) 2138
1/13 FM Savolainen, Lev P.  (w) 2064 Bubits, Bence  (b) 2131
1/14 Vinogradov, Vladimir P.  (b) 2030 FM Mihok, Laszlo  (w) 2095
1/15 Kolegov, Andrey E.  (w) 2024 Guba, Miklos  (b) 2214
1/16 Sergejev, Aleksei  (b) 2002 Feher, Attila  (w) 2115
1/17 Akulin, Vladimir B.  (w) 1969 FM Bartha, Sandor  (b) 2061
1/18 Bratov, Ademir  (b) 1790 Szilagyi, Norbert  (w) 2068
1/19 Devyatkina, Rimma  (w) 1756 Szukics, Adam  (b) 2061
1/20 Trubatcheva, Lidia  (b) 1739 Tran, David  (w) 1968
1/21 Terjajeva, Valerija  (w) 1723 Juhasz, Mihaly  (b) 1998
1/22 Poluzanova, Julia  (b) 1721 Czina, Peter  (w) 1956
1/23 Devyatkin, Aleksandr  (w) 1672 Grimm, Balazs  (b) 1783
1/24 Sitchikhina, Milana  (b) 1669 Vass, Boglarka  (w) 1655
1/25 Romanova, Alsu  (w) 1487 Deakne-Baranyai, Deakne  (b) 1612
pö. 1 Viro (EST) Rtg 2 Suomi (FIN) Rtg 0 : 0
2/1 GM Kulaots, Kaido  (w) 2562 FM Luukkonen, Tommi  (b) 2363
2/2 IM Seeman, Tarvo  (b) 2419 IM Sipilä, Vilka  (w) 2375
2/3 IM Kiik, Kalle  (w) 2411 FM Keinänen, Toivo  (b) 2324
2/4 Vaher, Eino  (b) 2255 IM Kekki, Petri  (w) 2338
2/5 CM Puusepp, Kaimar  (w) 2021 FM Järvenpää, Jari  (b) 2290
2/6 FM Narva, Jaan  (b) 2129 CM Heinola, Vesa-Pekka  (w) 2260
2/7 WFM Vahtra, Tuuli  (w) 2020 Franssila, Tommi  (b) 2236
2/8 Niinepuu, Elmar  (b) 2061 Nivala, Tuomas  (w) 2240
2/9 Nassar, Askold  (w) 1785 Ristoja, Samu  (b) 2231
2/10 Pedmanson, Herman  (b) 1756 FM Nevanlinna, Risto  (w) 2242
2/11 Pedmanson, Albert  (w) 1760 FM Pulkkinen, Kari  (b) 2225
2/12 Straub, Madis  (b) 1762 Valkama, Eero  (w) 2236
2/13 Tobre, Andreas  (w) 1587 Laihonen, Petteri  (b) 2191
2/14 Urgas, Jaan  (b) 1715 Paronen, Petteri  (w) 2156
2/15 Tönissön, Trent Asso  (w) 1339 Åberg, Tomi  (b) 2112
2/16 Kalvet, Tonu  (b) 1432 Parkkinen, Jyrki  (w) 2116
2/17 Merilai, Arne  (w) 1557 Hartio, Ilkka  (b) 2041
2/18 Lilleorg, Ilmar  (b) 0 Ranki, Martti  (w) 1949
2/19 Aunver, Indrek  (w) 0 Ruotanen, Helge  (b) 1922
2/20 Saviir, Villy  (b) 0 Virtanen, Esko  (w) 0
2/21 Murutalu, Aavo  (w) 0 Taipale, Reijo  (b) 1836
2/22 Leuska, Ester  (b) 0 Raitanen, Markku  (w) 1931
2/23 Teräsalo, Kari  (w) 1770 Saynäjäkangas, Kirsi  (b) 1751
2/24 Raag, Ardi  (b) 1477 Turunen, Tiina  (w) 1726
2/25 Kolar, Karl-Ustav  (w) 1166 Laihonen, Hanna  (b) 1553

Suomi ja Venäjän suomalais-ugrilaiset voittivat ensimmäisellä kierroksella

1. Kierros pvm. 2017/11/17 klo. 15:45
pö. 1 Viro (EST) Rtg 4 Fin-Ugric (RUS) Rtg 11½:13½
1/1 GM Kulaots, Kaido  (w) 2562 GM Potapov, Alexander  (b) 2392 ½ – ½
1/2 IM Seeman, Tarvo  (b) 2419 FM Ivanov, Sergey A.  (w) 2299 1 – 0
1/3 IM Kiik, Kalle  (w) 2411 IM Filipenko, Alexander V.  (b) 2294 1 – 0
1/4 Vaher, Eino  (b) 2255 WIM Makarenko, Alexandra  (w) 2277 1 – 0
1/5 CM Puusepp, Kaimar  (w) 2021 Beznosikov, Vladimir  (b) 2258 0 – 1
1/6 FM Narva, Jaan  (b) 2129 WIM Semenova, Elena  (w) 2239 1 – 0
1/7 WFM Vahtra, Tuuli  (w) 2020 FM Osmolny, Vladimir I.  (b) 2208 ½ – ½
1/8 Niinepuu, Elmar  (b) 2061 Jatshmenev, Mihail  (w) 2191 0 – 1
1/9 Nassar, Askold  (w) 1785 Zasypkin, Alexey  (b) 2181 0 – 1
1/10 Pedmanson, Herman  (b) 1756 Radkov, Badzen D.  (w) 2177 0 – 1
1/11 Pedmanson, Albert  (w) 1760 Bratus, Petr P.  (b) 2136 0 – 1
1/12 Straub, Madis  (b) 1762 Andropov, Mihail  (w) 2144 0 – 1
1/13 Tobre, Andreas  (w) 1587 FM Savolainen, Lev P.  (b) 2064 0 – 1
1/14 Urgas, Jaan  (b) 1715 Vinogradov, Vladimir P.  (w) 2030 1 – 0
1/15 Tönissön, Trent Asso  (w) 1339 Kolegov, Andrey E.  (b) 2024 1 – 0
1/16 Kalvet, Tonu  (b) 1432 Sergejev, Aleksei  (w) 2002 0 – 1
1/17 Merilai, Arne  (w) 1557 Akulin, Vladimir B.  (b) 1969 1 – 0
1/18 Lilleorg, Ilmar  (b) 0 Bratov, Ademir  (w) 1790 1 – 0
1/19 Aunver, Indrek  (w) 0 Devyatkina, Rimma  (b) 1756 0 – 1
1/20 Saviir, Villy  (b) 0 Trubatcheva, Lidia  (w) 1739 0 – 1
1/21 Murutalu, Aavo  (w) 0 Terjajeva, Valerija  (b) 1723 ½ – ½
1/22 Leuska, Ester  (b) 0 Poluzanova, Julia  (w) 1721 0 – 1
1/23 Teräsalo, Kari  (w) 1770 Devyatkin, Aleksandr  (b) 1672 0 – 1
1/24 Raag, Ardi  (b) 1477 Sitchikhina, Milana  (w) 1669 1 – 0
1/25 Kolar, Karl-Ustav  (w) 1166 Romanova, Alsu  (b) 1487 1 – 0
pö. 2 Suomi (FIN) Rtg 3 Unkari (HUN) Rtg 13½:11½
2/1 FM Luukkonen, Tommi  (w) 2363 IM Hajnal, Zoltan  (b) 2370 ½ – ½
2/2 IM Sipilä, Vilka  (b) 2375 IM Csonka, Attila Istvan  (w) 2366 1 – 0
2/3 FM Keinänen, Toivo  (w) 2324 FM Grimm, Daniel  (b) 2315 ½ – ½
2/4 IM Kekki, Petri  (b) 2338 IM Feher, Gyula  (w) 2341 0 – 1
2/5 FM Järvenpää, Jari  (w) 2290 FM Deak, Sandor  (b) 2307 1 – 0
2/6 CM Heinola, Vesa-Pekka  (b) 2260 FM Mede, Istvan  (w) 2281 1 – 0
2/7 Franssila, Tommi  (w) 2236 IM Dobos, Joszef  (b) 2273 ½ – ½
2/8 Nivala, Tuomas  (b) 2240 IM Meszaros, Andras  (w) 2243 0 – 1
2/9 Ristoja, Samu  (w) 2231 IM Horvath, Sandor  (b) 2259 1 – 0
2/10 FM Nevanlinna, Risto  (b) 2242 FM Ugroczky, Peter  (w) 2253 0 – 1
2/11 FM Pulkkinen, Kari  (w) 2225 Bai, Attila  (b) 2231 ½ – ½
2/12 Valkama, Eero  (b) 2236 Grimm, Gyorgy  (w) 2138 ½ – ½
2/13 Laihonen, Petteri  (w) 2191 Bubits, Bence  (b) 2131 1 – 0
2/14 Paronen, Petteri  (b) 2156 FM Mihok, Laszlo  (w) 2095 ½ – ½
2/15 Åberg, Tomi  (w) 2112 Guba, Miklos  (b) 2214 1 – 0
2/16 Parkkinen, Jyrki  (b) 2116 Feher, Attila  (w) 2115 ½ – ½
2/17 Hartio, Ilkka  (w) 2041 FM Bartha, Sandor  (b) 2061 ½ – ½
2/18 Ranki, Martti  (b) 1949 Szilagyi, Norbert  (w) 2068 0 – 1
2/19 Ruotanen, Helge  (w) 1922 Szukics, Adam  (b) 2061 ½ – ½
2/20 Virtanen, Esko  (b) 0 Tran, David  (w) 1968 0 – 1
2/21 Taipale, Reijo  (w) 1836 Juhasz, Mihaly  (b) 1998 ½ – ½
2/22 Raitanen, Markku  (b) 1931 Czina, Peter  (w) 1956 0 – 1
2/23 Saynäjäkangas, Kirsi  (w) 1751 Grimm, Balazs  (b) 1783 1 – 0
2/24 Turunen, Tiina  (b) 1726 Vass, Boglarka  (w) 1655 1 – 0
2/25 Laihonen, Hanna  (w) 1553 Deakne-Baranyai, Deakne  (b) 1612 ½ – ½

Ensimmäisen kierrokset pöytäkohtaiset parit

1. Kierros pvm. 2017/11/17 klo. 15:00
pö. 1 Viro (EST) Rtg 4 Fin-Ugric (RUS) Rtg 0 : 0
1/1 GM Kulaots, Kaido  (w) 2562 GM Potapov, Alexander  (b) 2392
1/2 IM Seeman, Tarvo  (b) 2419 FM Ivanov, Sergey A.  (w) 2299
1/3 IM Kiik, Kalle  (w) 2411 IM Filipenko, Alexander V.  (b) 2294
1/4 Vaher, Eino  (b) 2255 WIM Makarenko, Alexandra  (w) 2277
1/5 CM Puusepp, Kaimar  (w) 2021 Beznosikov, Vladimir  (b) 2258
1/6 FM Narva, Jaan  (b) 2129 WIM Semenova, Elena  (w) 2239
1/7 WFM Vahtra, Tuuli  (w) 2020 FM Osmolny, Vladimir I.  (b) 2208
1/8 Niinepuu, Elmar  (b) 2061 Jatshmenev, Mihail  (w) 2191
1/9 Nassar, Askold  (w) 1785 Zasypkin, Alexey  (b) 2181
1/10 Pedmanson, Herman  (b) 1756 Radkov, Badzen D.  (w) 2177
1/11 Pedmanson, Albert  (w) 1760 Bratus, Petr P.  (b) 2136
1/12 Straub, Madis  (b) 1762 Andropov, Mihail  (w) 2144
1/13 Tobre, Andreas  (w) 1587 FM Savolainen, Lev P.  (b) 2064
1/14 Urgas, Jaan  (b) 1715 Vinogradov, Vladimir P.  (w) 2030
1/15 Tönissön, Trent Asso  (w) 1339 Kolegov, Andrey E.  (b) 2024
1/16 Kalvet, Tonu  (b) 1432 Sergejev, Aleksei  (w) 2002
1/17 Merilai, Arne  (w) 1557 Akulin, Vladimir B.  (b) 1969
1/18 Lilleorg, Ilmar  (b) 0 Bratov, Ademir  (w) 1790
1/19 Aunver, Indrek  (w) 0 Devyatkina, Rimma  (b) 1756
1/20 Saviir, Villy  (b) 0 Trbatcheva, Lidia  (w) 1739
1/21 Murutalu, Aavo  (w) 0 Terjajeva, Valerija  (b) 1723
1/22 Leuska, Ester  (b) 0 Poluzanova, Julia  (w) 1721
1/23 Teräsalo, Kari  (w) 1770 Devyatkin, Aleksandr  (b) 1672
1/24 Raag, Ardi  (b) 1477 Sitchikhina, Milana  (w) 1669
1/25 Kolar, Karl-Ustav  (w) 1166 Romanova, Alsu  (b) 1487
pö. 2 Suomi (FIN) Rtg 3 Unkari (HUN) Rtg 0 : 0
2/1 FM Luukkonen, Tommi  (w) 2363 IM Hajnal, Zoltan  (b) 2370
2/2 IM Sipilä, Vilka  (b) 2375 IM Csonka, Attila Istvan  (w) 2366
2/3 FM Keinänen, Toivo  (w) 2324 FM Grimm, Daniel  (b) 2315
2/4 FM Kekki, Petri  (b) 2338 IM Feher, Gyula  (w) 2341
2/5 FM Järvenpää, Jari  (w) 2290 FM Deak, Sandor  (b) 2307
2/6 CM Heinola, Vesa-Pekka  (b) 2260 FM Mede, Istvan  (w) 2281
2/7 Franssila, Tommi  (w) 2236 IM Dobos, Joszef  (b) 2273
2/8 Nivala, Tuomas  (b) 2240 IM Horvath, Sandor  (w) 2259
2/9 Ristoja, Samu  (w) 2231 FM Ugroczky, Peter  (b) 2253
2/10 FM Nevanlinna, Risto  (b) 2242 IM Meszaros, Andras  (w) 2243
2/11 FM Pulkkinen, Kari  (w) 2225 Bai, Attila  (b) 2231
2/12 Valkama, Eero  (b) 2236 Guba, Miklos  (w) 2214
2/13 Laihonen, Petteri  (w) 2191 Grimm, Gyorgy  (b) 2138
2/14 Paronen, Petteri  (b) 2156 Bubits, Bence  (w) 2131
2/15 Åberg, Tomi  (w) 2112 Feher, Attila  (b) 2115
2/16 Parkkinen, Jyrki  (b) 2116 FM Mihok, Laszlo  (w) 2095
2/17 Hartio, Ilkka  (w) 2041 Szilagyi, Norbert  (b) 2068
2/18 Ranki, Martti  (b) 1949 FM Bartha, Sandor  (w) 2061
2/19 Ruotanen, Helge  (w) 1922 Szukics, Adam  (b) 2061
2/20 Virtanen, Esko  (b) 0 Juhasz, Mihaly  (w) 1998
2/21 Taipale, Reijo  (w) 1836 Tran, David  (b) 1968
2/22 Raitanen, Markku  (b) 1931 Czina, Peter  (w) 1956
2/23 Saynäjäkangas, Kirsi  (w) 1751 Grimm, Balazs  (b) 1783
2/24 Turunen, Tiina  (b) 1726 Deakne-Baranyai, Deakne  (w) 1612
2/25 Laihonen, Hanna  (w) 1553 Vass, Boglarka  (b) 1655

Arvonta on suoritettu

Arvonta on suoritettu ja turnauksen ensimmäisellä kierroksella huomenna kohtaavat: Viro ja Venäjän suomalais-ugrilaiset sekä toisessa parissa Suomi ja Unkari.

Ranking crosstable
Rk. Team 1 2 3 4 TB1 TB2
1 Viro * 0 0
2 Suomi * 0 0
3 Unkari * 0 0
4 Fin-Ugric (RUS) * 0 0

 

Team-Pairings of all rounds
Round 1
No. Team Team Res. : Res.
1 Viro Fin-Ugric (RUS) :
2 Suomi Unkari :
Round 2
No. Team Team Res. : Res.
1 Fin-Ugric (RUS) Unkari :
2 Viro Suomi :
Round 3
No. Team Team Res. : Res.
1 Suomi Fin-Ugric (RUS) :
2 Unkari Viro :
Hyvää isänpäivää

Hyvää isänpäivää

”Paljon onnea vaan, kakku lentää naamaan!”

Erinomaisen hyvää isänpäivää kaikille! Tänään kannattaa haastaa oma isä pelaamaan.

Veljeskansaottelun järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Kyseessä on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen shakkitapahtuma. Vai muistaako joku toista 25 pelaajan nelimaaottelua? Termi nelimaaottelu on tässä vähän väärä, koska yksi joukkue tulee Venäjän kootuilta suomalais-ugrilaisilta alueilta, mutta menköön nyt…

Mukava isänpäiväuutisena tuli Virosta tieto, että sielläkin joukkue alkaa olla kasassa. Joukkueen kokoonpano voidaan varmaankin julkaista näillä sivuilla aivan lähiaikoina.

Kisasivu