NFM Anastasia Nazarova
selo 2138
elo 2137
Matinkylän Shakkikerho
SM-mitalit: 5 kultaa ja 3 pronssia

Tiukasti Johanna Paasikankaan kanssa Suomen ykköspelaajan paikasta kamppaileva Anastasia lähtee tämän vuoden SM-turnaukseen selvänä ennakkosuosikkina. Viime vuonna Anastasia ei kisaan osallistunut, mutta on aiemmin vienyt mestaruuden varsin selvin lukemin muiden nenän edestä. Itse asiassa Anastasia on joka kerran osallistuessaan ollut palkinnoilla! Tänä vuonna kanssakilpailijat pistävät kuitenkin kovasti hanttiin eikä Anastasia saa mitään ilmaiseksi, vaikka onkin muita rutinoituneempi kovissa kansainvälisissä turnauksissa.

Sarabella Norlamo
selo 1961
elo 1957
Matinkylän Shakkikerho
SM-mitalit: 1 kulta ja 3 pronssia.

Hallitseva Suomen mestari oli hurjassa nousukiidossa vuonna 2019, mutta sitten tuli koronapandemia ja mahdollisuudet osallistua kilpailuihin vähenivät huomattavasti. Viime vuoden SM oli Sarabellalle suupala, mutta nyt hän joutuu tekemään täyden työn mitalisijoille, joihin hänellä tietysti onkin täydet edellytykset. Itse hän ei ota menestymisestään turhia paineita: ”Tavoitteenani on pelata kokonaisuudessaan hyvä kisa ja odotan mielenkiinnolla tulevia pelejä.”

Alia Dannenberg
selo 1918
elo 1896
Joensuun Shakkikerho
SM-mitalit: 5 hopeaa

Alialla on komea rivi SM-hopeaa. Hän on saanut hopeisen mitalin joka kerran osallistuessaan – paitsi vuonna 2019, jolloin hän jäi neljänneksi, puolen pisteen päähän. Tälläkin kertaa Alia lähtee varmasti taistelemaan kaikkein kirkkaimmasta mitalista ja on yksi Anastasian pahimmista vastustajista. Mutta helpoksi eivät aio muut tehdä Aliankaan urakkaa, ja palkintosijoille pääsy vaatii onnistumista tärkeimmissä peleissä. Tavoitteekseen Alia kertoo pelata mahdollisimman hyvää shakkia. Muut sekundääriset asiat toteutuessaan johtuvat tämän ensisijaisen tavoitteen saavuttamisesta.”

Heini Rinne
selo 1911
elo 1853
Shakkikerho Ninja
SM-mitalit: 1 pronssi

Heini Rinteellä on yksi SM-pronssi, mutta aika usein hän on valitettavasti hieman alisuoriutunut SM-turnauksissa. Edellisestä SM-kisasta onkin ehtinyt vierähtää viisi vuotta. Lisää pelitaitoa on karttunut runsaasti viime vuosina eikä kamppailuhalujakaan varmasti puutu. Heini kommentoi kilpailua ja mahdollisuuksiaan itse seuraavasti: ”Kisassa on mukana paljon pelaajia, joiden kanssa en yleensä pääse pelaamaan, joten odotan innolla pelejä sekä pitkää turnausta. Ja tavoitteeni on kerätä pisteitä mahdollisimman paljon.” Voimmekin siis odottaa hänen olevan täysillä mukana mitalikamppailuissa.

 

Sara-Olivia Sippola
selo 1837
elo 1531
Kurikan Visa

Nuori lahjakkuus osallistuu nyt ensimmäistä kertaa naisten SM-kilpailuun ja on varmasti valmis yllättämään kenet tahansa. Itse hän suhtautuu kilpailuun ja mahdollisuuksiinsa hyvin maltillisesti: ”Minulla ei ole kilpailuun mitään selkeää tavoitetta. On kiva päästä haastamaan Suomen naisten kärkipelaajia ja kokemaan SM-kilpailun tunnelmaa.” Mihin Sara-Olivian taidot tällä kertaa riittävät, nähdään 23.4. – mikä on sattumalta myös hänen syntymäpäivänsä.

Heljä Lehtinen
selo 1824
elo 1909
Aatos
SM-mitalit: 1 hopea

Heljä Lehtinen lähtee kamppailemaan kärkisijoista SM-turnauksessa. Vaikka ennakkoasetelmissa hieman takamatkaa muihin luvullisesti onkin, on Heljä osoittanut venymiskykynsä ja yllätysvalmiutensa jo aiemminkin. Muun muassa SM-turnauksessa vuonna 2019 hän nappasi hopeaa Sarabellan ja Alian nenän edestä. Tavoitteekseen Heljä kertoo pyrkivänsä pärjäämään niin hyvin kuin siirrot sallivat mutta olevansa realisti, koska turnauksessa on kovia pelaajia. ”Tilastollisesti tuskin olen suosikki voittamaan turnausta, mutta olen yllättänyt ennenkin. Toivottavasti turnaus on täynnä mielenkiintoisia pelejä!”

Tiitu Taipale
selo 1613
elo 1487
Shakkikerho Ninja

Jos pelkkä rakkaus lajiin riittäisi siivittämään Suomen mestaruuteen, Tiitu Taipale olisi jo vähintään matkalla kohti korkeinta koroketta. Kilpailun ensikertalaisella on viimeisen puolen vuoden ajalta takana yli 70 selopeliä – mikä kuulostaa lähes uskomattomalta suoritukselta korona-aikana. Ehkä kilpailun musta hevonen on tässä? Ainakin kanssakilpailijoiden on syytä vahtia Tiitun suorituksia.”Tavoitteeni on pelata mielenkiintoisia pelejä ja nauttia SM-kilpailun ilmapiiristä. Lähden kisoihin ensimmäistä kertaa eikä minulla ole menestymispaineita. Toki viisinumeroinen suoritusluku olisi iloinen yllätys.”

Natalia Ivanaynen
selo 1602
elo 1611
Joensuun Shakkikerho

Viime kesänä federaatiota Suomeen vaihtanut Natalia Ivanaynen on yksi tulevan SM-turnauksen tuntemattomista. Joensuun Shakkikerhoa edustava Natalia on pelannut varsin säästeliäästi, mutta huippuluku 1753 kertoo hänen olevan yllätysvalmis tulevassa kilpailussakin.

 

Tiina Turunen
selo 1538
elo 1585
Etelä-Vantaan Shakki
SM-mitalit: 1 pronssi

Jos pelattuja selopelejä käytetään mittarina, on Tiina SM-kilpailun kokenein pelaaja. Tiina on edelleen aktiivinen turnauspelaaja, joka onnistuessaan voi ottaa pisteitä ja pisteen puolikkaita myös vahvemmilta pelaajilta. Viimeksi Tiina on ollut mukana SM-kilpailussa vuonna 2019. Tällöin saldona oli 2 / 7. Pronssia tuli vuonna 2016, jolloin moni vahvempi pelaaja joutui taipumaan Tiinalle. Ensimmäistä kertaa hän oli naisten SM-kisassa jo vuonna 1985!

”Tavoitteeni tämän vuoden SM-kilpailussa on pelata hyvä turnaus. Koronan aikana olen pelannut muutamia liigapelejä huonolla menestyksellä. Minulle shakissa oli aluksi tärkeämpää sosiaalinen kanssakäyminen kuin teorian opetteleminen. Siitä voinen siis osaksi syyttää huonoa menestystäni. Nyt viime vuosina olen vähän enemmän yrittänyt paneutua teorian opiskeluun. Toivon, että siitä on hyötyä tässä tulevassa turnauksessa. Olen myös vähän jännittäjätyyppiä eli jokainen turnaus aina vähän jännittää.”

Lidiia Soboleva
selo 1461
elo 1068
Matinkylän Shakkikerho

Kilpailun nuorin osanottaja, Lidiia osallistuu monen muun tapaan tänä vuonna ilahduttavasti ensimmäiseen naisten SM-turnaukseensa. Lidiian seloluku on tasaista kehityskäyrää osoittavassa nousussa, ja tämän vuoden naisten SM tarjoaakin oman ikäluokkansa tyttöjen sarjan koululaisten Suomen mestarille oivan mahdollisuuden kartuttaa kokemusta myös pidemmän turnauksen pelaamisesta.