Suomalaisjuhlaa Norjassa – kaksoisvoitto tyttöjen PM-kisoissa
Tyttöjen PM-kisat päättyivät sunnuntaina Norjan Vestbyssä iloisissa suomalaistunnelmissa. Iris Gemenetzis juhli C-ryhmän (2013 ja myöhemmin syntyneet) kultaa, ja Alexandra Prokofieva täydensi menestystä hienosti hopeasijalla.
Ryhmässä oli mukana yhteensä 24 pelaajaa. Myös ryhmän kolmas suomalaisedustaja, Stella Zhu, pelasi vahvan turnauksen ja sijoittui yhdeksänneksi.
A-ryhmässä (2006 ja myöhemmin syntyneet) Karoliina Kallunki taisteli mitalista aivan loppuun saakka, mutta jäi tällä kertaa vertailulla niukasti neljänneksi. Sarjan toinen suomalaisedustaja, Nikolett Paksai, sijoittui viidenneksi.
Kisasivu (mm. täydelliset tulokset)
Artikkelin kuvat: Markku Kallunki, lisää kuvia kilpailuista löytyy täältä.
Matti Uimonen on kuollut
Suru-uutinen Albaniasta seniorien joukkue-MM-kisoista kertoo, että Suomen kakkosjoukkueessa pelannut Matti Uimonen on kuollut tänään. Hän oli syntynyt 5.1.1959.
Matti oli kaikkien arvostama ja aina mukava ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Lahden Shakkikerhon kasvatti nousi nopeasti mestariehdokastasolle ja voitti kerhon riveissä muun muassa joukkuepikashakin SM-pronssia. Ykköspöydällä, kuten hän aina muisti itse kertoa. Matin kipparoiman joukkueen muut jäsenet olivat Juhani Sorri, Jyrki Rantala ja Kari Toppola.
Pelaaminen jäikin nopeasti vain joukkuebliksteihin ja JSM-otteluihin. JSM-kultaa tuli HSK:n riveissä 1997–1998 ja vielä pronssia 2000–2001. Nappuloiden siirtelyn sijaan Matti teki todella pitkän ja kunnioitettavan päivätyön toimiessaan vuosikymmenet näkövammaisten shakkijoukkueen kapteenina ja SM-kilpailujen järjestäjänä. Järjestöpuolella hän huhki jo nuorena Lahden Shakkikerhossa ja myöhemmin HSK:ssa varapuheenjohtajana, turnausjärjestäjänä, tuomarina ja webmasterina ties kuinka kauan.
Siviilityössä Matti oli Receptumissa ohjelmistokehittäjänä. Eläkkeelle jäätyään hän päätti alkaa pelata seniorikisoja itsekin. Valitettavasti kovin kauan aikaa pelaamiselle ei enää ollut.
Lämpimät osanottoni Matin läheisille ja ystäville.
_ _ _ _ _
Seuraavassa hurjassa pelissä Matti voittaa valkeilla Heikki Kallion, joka korottui muutamaa kuukautta myöhemmin kansainväliseksi mestariksi ja kaksi vuotta myöhemmin suurmestariksi. Voit katsoa pelin klikkaamalla mitä tahansa siirtoa.
Marko Tauriainen
Tyttöjen PM-kisat käynnistyivät Norjassa
Tyttöjen PM-kisat pelataan tänä vuonna 24.–26. huhtikuuta Vestbyssa Norjassa, noin 50 kilometriä Oslosta etelään.

Suomen joukkue: Karoliina Kallunki (vas.), Stella Zhu, Alexandra Prokofieva, Iiris Gemenetzis ja Nikolett Paksai. Kuva: Markku Kallunki
Suomen joukkue:
A-ryhmä (2006 ja myöhemmin syntyneet)
Karoliina Kallunki
Nikolett Paksai
C-ryhmä (2013 ja myöhemmin syntyneet)
Iris Gemenetzis
Alexandra Prokofieva
Stella Zhu
Tärkeimmät linkit:
Tunnelmia perjantaina 24.4. pelatulta ensimmäiseltä kierrokselta, kaikki kuvat ovat Suomen joukkueenjohtaja Markku Kallungin ottamia:
Shakin analyysi-ilta Areenalla tiistaina 21.4.2026 klo 17.30–20.00: ehdokasturnaukset
Uzbekistanin Javohir Sindarov voitti yleisen sarjan ehdokasturnauksen vakuuttavasti tuloksella 10/14, hän ei tainnut olla yhdessäkään pelissä oikeassa häviönvaarassa. Näemme kaikkien aikojen nuorimman MM-ottelun: Sindarov ja Gukesh, puolustava mestari, ovat siinä vaiheessa, myöhemmin tänä vuonna, molemmat 20-vuotiaita.
Hollannin Anish Giri tuli toiseksi tuloksella 8,5, mikä useimmiten on riittänyt voittoon. Vaikka Sindarov johti koko ajan vähintään 1,5 pisteellä, vielä muutama kierros ennen loppua jotain mahdollisuuksia voittoon Girilläkin oli. Fabiano Caruana sai 7,5, hän oli ainoa varsinaisesti Sindarovia uhkaava mutta hävisi pari peliä keskivaiheilla.
Kiinan Wei Yi sai 50 prosenttia, USAn Hikaru Nakamura miinus yksi, Saksan Matthias Blübaum ja Intian Rameshbabu Praggnanandhaa miinus kaksi. Venäjän Andrei Jesipenko jäi viimeiseksi 4,5 pisteellä.
Ennakkoveikkaukseni meni mielestäni ihan siedettävästi: kirjoitin että on kolme pelaajaa joilla ei ole mitään mahdollisuutta voittoon, Blübaum, Jesipenko ja Giri; että katson 4-5 kierrosta ennen kuin sanon mitään Nakamurasta; että Wei voi taistella voitosta jos lähtee menemään hyvin; ja että loput kolme ovat ennakkosuosikit. No, Giri sai maksimituloksen ja jossain muussa turnauksessa hän olisi voinut voittaa; Pragg ei onnistunut.
Naisten turnaus oli ennätystasainen. Lopulta Ramesbabu Vaishali voitti tuloksella 8,5/14, mitä vain olisi voinut käydä viimeisillä kierroksilla, hän otti 2,5 pstettä kolmesta viimeisestä.
Tervetuloa ihmettelemään pelejä
Joose Norri
Kokoukset 2026
Täällä julkaistaan vuoden 2026 liiton hallituksen kokouksien kokoustiedotteet sekä liittokokousten pöytäkirjat.
Vuoden 2027 SM-kilpailujen haku avattu!
Vuoden 2027 SM-kilpailujen järjestämisoikeuden hakuaika on avattu! Haussa on kaksi eri määräaikaa:
Joukkuepikashakin SM-kilpailun järjestämisoikeutta koskevat hakemukset tulee jättää viimeistään tiistaina 30.6.2026.
Joukkuepikashakin SM-kilpailu tulee mieluiten järjestää 7.–8.8.2027. Peliaika kilpailussa on 3 min + 2 s / siirto.
Nuorten SM-kilpailun järjestämisoikeutta koskevat hakemukset tulee niin ikään jättää viimeistään tiistaina 30.6.2026. Nuorten SM tulee järjestää loppiaisen aikoihin, 2.–5.1.2027 tai 3.–6.1.2027.
Muiden SM-kilpailujen järjestämisoikeutta koskevat hakemukset tulee jättää viimeistään keskiviikkona 30.9.2026. Haettavissa ovat seuraavat SM-kilpailut:
Joidenkin kilpailujen osalta on mainittu ohjeellinen ajankohta, joka perustuu esimerkiksi arvokilpailuihin tai toimivaksi havaittuun kokemukseen. Hakemuksen voi jättää myös poikkeavalla ajankohdalla.
- Yleinen SM ja naisten SM: Ohjeellinen ajankohta pääsiäinen
- Koulujoukkueiden SM: Ohjeellinen ajankohta huhti-toukokuu
- Koululaisten SM: Ohjeellinen ajankohta lokakuun loppu
- Seniorien SM (S50)
- Seniorien SM (S65)
- Avoin SM
- Pikashakin henkilökohtainen SM
- Nuorten pikashakin SM ja JSM
- Nopean shakin SM ja JSM
Ensisijaisesti järjestämisoikeudet myönnetään määräajassa tehtyjen hyväksyttävien hakemuksien perusteella. Mikäli hakemuksia ei ole saatu määräajassa, voidaan järjestämisoikeus myöntää myös määräajan jälkeen tehtävän hakemuksen perusteella.
Hakemuksissa on hyvä mainita vähintään seuraavat asiat:
- Järjestävä seura / Järjestävät seurat
- Haettava kilpailu. Yhdellä hakemuksella voidaan hakea useamman kilpailun järjestämisoikeutta.
- Ajankohta
- Alustava tieto pelipaikasta
- Ehdotus miettimisajasta
- Alustava ilmoitus kilpailun johtajasta ja päätuomarista
- Vapaamuotoinen hakemusta tukeva selvitys (vapaaehtoinen)
- Mikäli järjestämisessä halutaan poiketa SM-kilpailumääräyksistä tai vakiintuneesta käytännöstä, ehdotetut poikkeukset ja niiden perusteet
Lukuun ottamatta koululaisten, koulujoukkueiden ja joukkuepikashakin SM-kilpailua kilpailun tulokset tulee lähtökohtaisesti toimittaa myös elolaskentaan.
Hakemukset ja mahdolliset tiedustelut tulee osoittaa sähköpostitse toiminnanjohtaja Marko Tauriaiselle: marko.tauriainen@shakkiliitto.fi.
Keinänen ja Paasikangas mestareiksi
Toivo Keinänen ja Henri Lahdelma taistelivat mestaruudesta aina uusintoihin saakka.
Naisten mitalikolmikko: Johanna Paasikangas, Anastasia Keinänen ja Lilja Bederdin.
Jännittävät shakin SM-turnaukset ovat nyt päättyneet, ja mitalistit on ratkaistu
Suomen mestaruuden 2026 vei jälleen kerran Toivo Keinänen. Hän voitti mestaruuden kukistettuaan kahdessa nopean shakin ajoilla pelatussa uusinnassa Henri Lahdelman pistein 1,5–0,5. Molemmat saivat kilpailussa 7 pistettä. Kolmanneksi tuli, nyt neljännen kerran peräkkäin, Oliver Wartiovaara 6 pisteellä. Henri Lahdelma teki samalla KvM-kiinnitykseen oikeuttavan tuloksen.
Naisten Suomen mestariksi kruunattiin Johanna Paasikangas, joka vei voiton selvällä yhden pisteen erolla ja saalistettuaan peräti 8,5 pistettä! Toiseksi tuli viimeisen kierroksen jännityspelissä voittajaksi selvinnyt Anastasia Keinänen 7,5 pisteellä. Pronssia Lilja Bederdinille 7 pisteellä.
Onnittelut mitalisteille ja kiitokset myös muillekin osallistuneille jännittävästä turnauksesta.
Yleinen
1. KvM Toivo Keinänen 7
2. FM Henri Lahdelma 7
3. FM Oliver Wartiovaara 6
4. FM Patrik Aalto 5
5.–6. KvM Pekka Köykkä ja FM Erik Rönkä 4,5
7. KvM Mikael Agopov 4
8. FM Tommi Luukkonen 3
9. KvM Miikka Mäki-Uuro 2
10. KvM Joose Norri 2
Naiset
1. FM Johanna Paasikangas 8,5
2. NKvM Anastasia Keinänen 7,5
3. NFM Lilja Bederdin 7
4. Heljä Lehtinen 5,5
5. NFM Heini Puuska 4
6. Heini Rinne 4
7. Pauliina Pelander 3
8. Mehr Bhaumik 2,5
9. Carolin Yusuphanova 2
10. Stella Zhu 1
Kisasivu
Tulokset
Uusintapelit 1 2
Kierroskohtaisen kisaveikkauksen tulokset
Tiukaksi muodostuneen kisaveikkauksen voiton veivät tänä vuonna tasapistein Miska ja TheChessmaster. Kolmannen sijan jakoivat Tampereen Shakinystävät ja Topelius. Onnittelut hyvin veikanneille!
Kiitos kaikille osallistumisesta!
Tulokset
Miska 55
TheChessmaster 55
Tampereen Shakinystävät 53
Topelius 53
Henkka 50
Badminton 43
Nestor 39
Aku Salonen 38
Emppu 33
Piret 32
Arvaaja 24
Sampsa 14
AI 9
Tomit 8
Aku 7
Aarni Ödner 6
Janne Hytönen 6
aleksi 4
JK 4
(Viimeisen kierroksen peliä Zhu–Yusuphanova ei laskettu pisteisiin luovutuksen vuoksi.)
Yleinen SM 2026 – peliparit kierros kerrallaan
3.–11.4.2026 · Shakkiareena, Helsinki
1. kierros
3.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
IM Agopov, Mikael
2430
|
– |
♚
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
| 2 |
♔
IM Keinänen, Toivo
2494
|
– |
♚
FM Aalto, Patrik
2328
|
| 3 |
♔
FM Rönkä, Erik
2306
|
– |
♚
FM Lahdelma, Henri
2356
|
| 4 |
♔
IM Köykkä, Pekka
2326
|
– |
♚
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
| 5 |
♔
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
– |
♚
IM Norri, Joose
2244
|
2. kierros
4.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
– |
♚
IM Norri, Joose
2244
|
| 2 |
♔
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
– |
♚
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
| 3 |
♔
FM Lahdelma, Henri
2356
|
– |
♚
IM Köykkä, Pekka
2326
|
| 4 |
♔
FM Aalto, Patrik
2328
|
– |
♚
FM Rönkä, Erik
2306
|
| 5 |
♔
IM Agopov, Mikael
2430
|
– |
♚
IM Keinänen, Toivo
2494
|
3. kierros
5.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
IM Keinänen, Toivo
2494
|
– |
♚
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
| 2 |
♔
FM Rönkä, Erik
2306
|
– |
♚
IM Agopov, Mikael
2430
|
| 3 |
♔
IM Köykkä, Pekka
2326
|
– |
♚
FM Aalto, Patrik
2328
|
| 4 |
♔
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
– |
♚
FM Lahdelma, Henri
2356
|
| 5 |
♔
IM Norri, Joose
2244
|
– |
♚
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
4. kierros
6.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
– |
♚
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
| 2 |
♔
FM Lahdelma, Henri
2356
|
– |
♚
IM Norri, Joose
2244
|
| 3 |
♔
FM Aalto, Patrik
2328
|
– |
♚
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
| 4 |
♔
IM Agopov, Mikael
2430
|
– |
♚
IM Köykkä, Pekka
2326
|
| 5 |
♔
IM Keinänen, Toivo
2494
|
– |
♚
FM Rönkä, Erik
2306
|
5. kierros
7.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
FM Rönkä, Erik
2306
|
– |
♚
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
| 2 |
♔
IM Köykkä, Pekka
2326
|
– |
♚
IM Keinänen, Toivo
2494
|
| 3 |
♔
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
– |
♚
IM Agopov, Mikael
2430
|
| 4 |
♔
IM Norri, Joose
2244
|
– |
♚
FM Aalto, Patrik
2328
|
| 5 |
♔
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
– |
♚
FM Lahdelma, Henri
2356
|
6. kierros
8.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
– |
♚
FM Lahdelma, Henri
2356
|
| 2 |
♔
FM Aalto, Patrik
2328
|
– |
♚
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
| 3 |
♔
IM Agopov, Mikael
2430
|
– |
♚
IM Norri, Joose
2244
|
| 4 |
♔
IM Keinänen, Toivo
2494
|
– |
♚
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
| 5 |
♔
FM Rönkä, Erik
2306
|
– |
♚
IM Köykkä, Pekka
2326
|
7. kierros
9.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
IM Köykkä, Pekka
2326
|
– |
♚
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
| 2 |
♔
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
– |
♚
FM Rönkä, Erik
2306
|
| 3 |
♔
IM Norri, Joose
2244
|
– |
♚
IM Keinänen, Toivo
2494
|
| 4 |
♔
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
– |
♚
IM Agopov, Mikael
2430
|
| 5 |
♔
FM Lahdelma, Henri
2356
|
– |
♚
FM Aalto, Patrik
2328
|
8. kierros
10.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
– |
♚
FM Aalto, Patrik
2328
|
| 2 |
♔
IM Agopov, Mikael
2430
|
– |
♚
FM Lahdelma, Henri
2356
|
| 3 |
♔
IM Keinänen, Toivo
2494
|
– |
♚
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
| 4 |
♔
FM Rönkä, Erik
2306
|
– |
♚
IM Norri, Joose
2244
|
| 5 |
♔
IM Köykkä, Pekka
2326
|
– |
♚
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
9. kierros
11.4.2026 klo 12.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
FM Wartiovaara, Oliver
2327
|
– |
♚
FM Luukkonen, Tommi
2269
|
| 2 |
♔
IM Norri, Joose
2244
|
– |
♚
IM Köykkä, Pekka
2326
|
| 3 |
♔
IM Mäki-Uuro, Miikka
2169
|
– |
♚
FM Rönkä, Erik
2306
|
| 4 |
♔
FM Lahdelma, Henri
2356
|
– |
♚
IM Keinänen, Toivo
2494
|
| 5 |
♔
FM Aalto, Patrik
2328
|
– |
♚
IM Agopov, Mikael
2430
|
Naisten SM 2026 – peliparit kierros kerrallaan
3.–11.4.2026 · Shakkiareena, Helsinki
1. kierros
3.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
– |
♚
Rinne, Heini
1937
|
| 2 |
♔
Lehtinen, Heljä
1975
|
– |
♚
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
| 3 |
♔
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
– |
♚
WFM Puuska, Heini
1866
|
| 4 |
♔
Bhaumik, Mehr
1728
|
– |
♚
Zhu, Stella
1535
|
| 5 |
♔
Pelander, Pauliina
1931
|
– |
♚
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
2. kierros
4.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Rinne, Heini
1937
|
– |
♚
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
| 2 |
♔
Zhu, Stella
1535
|
– |
♚
Pelander, Pauliina
1931
|
| 3 |
♔
WFM Puuska, Heini
1866
|
– |
♚
Bhaumik, Mehr
1728
|
| 4 |
♔
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
– |
♚
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
| 5 |
♔
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
– |
♚
Lehtinen, Heljä
1975
|
3. kierros
5.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Lehtinen, Heljä
1975
|
– |
♚
Rinne, Heini
1937
|
| 2 |
♔
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
– |
♚
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
| 3 |
♔
Bhaumik, Mehr
1728
|
– |
♚
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
| 4 |
♔
Pelander, Pauliina
1931
|
– |
♚
WFM Puuska, Heini
1866
|
| 5 |
♔
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
– |
♚
Zhu, Stella
1535
|
4. kierros
6.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Rinne, Heini
1937
|
– |
♚
Zhu, Stella
1535
|
| 2 |
♔
WFM Puuska, Heini
1866
|
– |
♚
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
| 3 |
♔
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
– |
♚
Pelander, Pauliina
1931
|
| 4 |
♔
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
– |
♚
Bhaumik, Mehr
1728
|
| 5 |
♔
Lehtinen, Heljä
1975
|
– |
♚
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
5. kierros
7.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
– |
♚
Rinne, Heini
1937
|
| 2 |
♔
Bhaumik, Mehr
1728
|
– |
♚
Lehtinen, Heljä
1975
|
| 3 |
♔
Pelander, Pauliina
1931
|
– |
♚
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
| 4 |
♔
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
– |
♚
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
| 5 |
♔
Zhu, Stella
1535
|
– |
♚
WFM Puuska, Heini
1866
|
6. kierros
8.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Rinne, Heini
1937
|
– |
♚
WFM Puuska, Heini
1866
|
| 2 |
♔
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
– |
♚
Zhu, Stella
1535
|
| 3 |
♔
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
– |
♚
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
| 4 |
♔
Lehtinen, Heljä
1975
|
– |
♚
Pelander, Pauliina
1931
|
| 5 |
♔
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
– |
♚
Bhaumik, Mehr
1728
|
7. kierros
9.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Bhaumik, Mehr
1728
|
– |
♚
Rinne, Heini
1937
|
| 2 |
♔
Pelander, Pauliina
1931
|
– |
♚
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
| 3 |
♔
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
– |
♚
Lehtinen, Heljä
1975
|
| 4 |
♔
Zhu, Stella
1535
|
– |
♚
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
| 5 |
♔
WFM Puuska, Heini
1866
|
– |
♚
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
8. kierros
10.4.2026 klo 16.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Rinne, Heini
1937
|
– |
♚
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
| 2 |
♔
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
– |
♚
WFM Puuska, Heini
1866
|
| 3 |
♔
Lehtinen, Heljä
1975
|
– |
♚
Zhu, Stella
1535
|
| 4 |
♔
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
– |
♚
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
| 5 |
♔
Bhaumik, Mehr
1728
|
– |
♚
Pelander, Pauliina
1931
|
9. kierros
11.4.2026 klo 12.00
| Pöytä | Valkea | Musta | |
|---|---|---|---|
| 1 |
♔
Pelander, Pauliina
1931
|
– |
♚
Rinne, Heini
1937
|
| 2 |
♔
FM Paasikangas, Johanna
2149
|
– |
♚
Bhaumik, Mehr
1728
|
| 3 |
♔
Zhu, Stella
1535
|
– |
♚
Yusuphanova, Sadi-Carolin
1947
|
| 4 |
♔
WFM Puuska, Heini
1866
|
– |
♚
Lehtinen, Heljä
1975
|
| 5 |
♔
WIM Keinänen, Anastasia
2260
|
– |
♚
WFM Bederdin, Lilja
2113
|
Nuorten joukkueshakin SM
Nuorten joukkueshakin SM
Suomen Shakkiliitto järjestää U16-nuorten joukkueiden SM-kilpailun 2026. Lataa kilpailun esite tästä.
Kilpailujärjestelmä
Kilpailu pelataan kolmihenkisin joukkuein yhdessä sarjassa neljän kierroksen vajaakierroskilpailuna. Kilpailu on avoin kaikille seurajoukkueille. Pelaajien tulee olla syntynyt vuonna 2010 tai myöhemmin.
Pelipäivät ovat 22.8.2026 (Tampere) ja 26.9.2026 (Helsinki). Kumpanakin pelipäivänä joukkueet pelaavat kaksi peliä.
Peliaika on 60 min + 30 s / siirto. Kilpailu on selokelpoinen, ja kaikilla pelaajilla tulee olla voimassa oleva pelaajalisenssi.
Kilpailussa noudatetaan Suomen Shakkiliiton sääntöjä ja määräyksiä.
Joukkueiden kokoonpano
Joukkueessa on kolme pelaajaa. Joukkueen pelaava kokoonpano saa olla joka ottelussa eri, mutta pelaajat tulee joukkueen sisällä asettaa vahvuuslukujärjestykseen. Uusi pelaaja, jolla ei ole vielä vahvuuslukua, sijoitetaan aina alemmalle pöydälle kuin pelaaja, jolla on jo vahvuusluku. Jos joukkueessa on useita vahvuusluvuttomia pelaajia, heidän keskinäinen järjestyksensä voidaan valita vapaasti. Samasta seurasta voi olla useampia joukkueita, mutta pelaaja ei voi vaihtaa joukkuetta seuran sisällä kesken kilpailun vaan hänen on pelattava juuri siinä joukkueessa, jossa hän on kilpailun aloittanut. Joukkue ei voi osallistua kilpailuun vajaalla kokoonpanolla.
Sijoitusten määrääminen
Nuorten U16-joukkueiden Suomen mestaruuden saavuttaa liigan voittaja. Sijoitukset määräytyvät seuraavasti: joukkuepisteet (joukkuevoitosta 2, joukkuetasapelistä 1 piste); pelipisteet; keskinäinen ottelu; joukkuevoitot; voitettujen pelien määrä; voitto ylemmällä pöydällä keskinäisessä ottelussa; Sonneborn–Berger-joukkuevertailu; uusintaottelu lyhyemmin peliajoin.
Ohjelma
22.8.2026 Tampere: Osanoton varmistus ja joukkueiden kokoonpanon ilmoittaminen klo 10.30–11.00. 1. kierros klo 11.30, 2. kierros klo 15.30.
26.9.2026 Shakkiareena, Helsinki: Osanoton varmistus ja joukkueiden kokoonpanon ilmoittaminen klo 10.30–11.00. 1. kierros klo 11.30, 2. kierros klo 15.30.
Osallistumismaksu ja Ilmoittautuminen
Osallistumismaksu on 50 euroa / joukkue. Järjestäjä lähettää osallistumismaksusta laskun ilmoittautumisajan päätyttyä annettuun sähköpostiosoitteeseen. Osallistumismaksu on maksettava laskun eräpäivään mennessä.
Ilmoittautuminen tapahtuu verkkolomakkeella viimeistään 31.7.2026. Järjestäjä varaa kuitenkin oikeuden jatkaa ilmoittautumisaikaa oman harkintansa mukaisesti.
Palkinnot
Kilpailun voittajajoukkue saa haltuunsa kilpailun kiertopalkinnon. Kolme parasta joukkuetta palkitaan SM-mitalein. Kaikille osallistujille jaetaan kunniakirja / osallistumismitali.
Kilpailutoimikunta
Kilpailun johtajana toimii Marko Tauriainen. Päätuomarina toimii KvT Eetu Tiiva ja avustavana päätuomarina KT Marko Tauriainen. Kilpailuun voidaan nimetä muita tuomareita ja toimihenkilöitä.
Lisätietoja
Lisätietoja kilpailusta antaa Shakkiliiton toiminnanjohtaja Marko Tauriainen, marko.tauriainen@shakkiliitto.fi, p. 050 5813500.
Seurajoukkueiden SM 2026–27 – kilpailukutsu
SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILU 2026–2027: Kilpailukutsu
Suomen Shakkiliitto järjestää Seurajoukkueiden SM-kilpailun 2026–2027. Kilpailu pelataan neljällä sarjatasolla täydellisenä turnauksena seuraavasti:
SM-liiga pelataan yhdessä, I divisioona kahdessa ja II divisioona neljässä lohkossa. III divisioonan lohkomäärä ja sarjanousujärjestelmä päätetään ilmoittautumisten perusteella. SM-liiga ja I divisioona pelataan 8 pöydällä ja II ja III divisioona 4 pöydällä.
Sarjaseuraamukset kaudella 2026–2027:
SM-liigan kaksi viimeistä joukkuetta putoavat I divisioonaan. I divisioonan lohkojen voittajat nousevat SM-liigaan. I divisioonan kummankin lohkon kaksi viimeistä joukkuetta putoavat II divisioonaan. II divisioonan lohkojen voittajat nousevat I divisioonaan. II divisioonan lohkojen kaksi viimeistä joukkuetta putoavat III divisioonaan.
Kolme ylintä sarjatasoa ovat myös FIDEn vahvuuslukulaskentaan toimitettavia kilpailuja. III divisioonan tulokset toimitetaan vain selolaskentaan. Peliaika kaikilla sarjatasoilla on 90 min / 40 siirtoa + 30 min + 30 s / siirto. Pelaajalisenssi vaaditaan kaikilta pelaajilta lukuun ottamatta III divisioonaa, jossa korkeintaan 10 selopeliä pelanneet saavat pelata ilman lisenssiä.
III divisioonassa sallitaan puulaakijoukkueet kuten joukkuepikashakkikisoissakin. Shakkiliiton ulkopuolella olevaa yhdistystä edustava joukkue voi nousta seuraavalla kaudella II divisioonaan, jos joukkueen taustayhdistys täyttää Shakkiliiton jäsenkriteerit ja liittyy Shakkiliiton jäsenseuraksi.
Ilmoittautuminen
SM-liigan, I ja II divisioonan joukkueet varmistavat osallistumisensa viimeistään lauantaina 9.5.2026. Myös mahdolliset luopumiset on ilmoitettava tähän määräpäivään mennessä. III divisioonan viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikkona 1.7.2026.
Ilmoittautumiset ja varmistukset toimitetaan osoitteeseen jsm2627@shakkiliitto.fi
Osanottomaksut
SM-liiga: 380 euroa (sisältää 100 euroa matkakulujen tasausjärjestelmään)
I divisioona: 150 euroa
II divisioona: 100 euroa
III divisioona: 60 euroa. III divisioonaan ilmoittautuvan uuden joukkueen osanottomaksu on vain 40 euroa. Uudeksi joukkueeksi katsotaan joukkue, joka ei ole pelannut JSM-kilpailussa kahden edellisen kauden aikana. III divisioonassa on mahdollista hankkia joukkuekohtainen lisenssi hintaan 100 euroa. Joukkuelisenssin hankinnasta on suositeltavaa mainita ilmoittautumisen yhteydessä.
Shakkiliitto laskuttaa osanottomaksut ja III divisioonan joukkuekohtaiset lisenssit seuroilta, eli niitä ei makseta oma-aloitteisesti tilille! Laskut lähetetään elokuussa.
Palkinnot
SM-liigassa kolmelle parhaalle joukkueelle rahapalkinnot ja SM-mitalit.
1. 2 500 euroa
2. 1 500 euroa
3. 500 euroa
Kokoonpanolistojen ja yhteyshenkilöiden ilmoittaminen
Kokoonpanolistat ja yhteyshenkilötiedot ilmoitetaan seuraavilla verkkolomakkeilla viimeistään keskiviikkona 5.8.2026.Valitse oikean sarjatason lomake!
Kiintiösarjapaikat
SM-liiga (12 joukkuetta): Aatos, EtVaS, Gambiitti, HSC, HSK, JyS, MatSK, RaahLi, TammerSh, TuTS, VammSK ja VSS.
I divisioona (16 joukkuetta): Gambiitti 2, HämSK, JoeSK, KokkSK, KS-58, KSY, KymS, KäpSK, LahS, LauttSSK, MatSK 2, PSY, Pässi, SalSK, TammerSh 2 ja TuTS 2.
II divisioona (32 joukkuetta): Aatos 2, AkaaS, CC Nokia, CC Nokia 2, ESK, EtVaS 2, EtVaS 3, HSC 2, HSC 3, HyvSK, I-HSK, JoeSK 2, JoeSK 3, JyS 2, JärvSK, KarjU, KurVi, KäpSK 2, LoimSK, LprSK, MatSK 3, MatSK 4, OSS, SalSK 2, SeinSK, TammerSh 3, TammerSh 4, TSY, TuSKa, TuTS 3, VammSK 2 ja VSS 2.
Aikataulu
Syyskauden 2026 pelipäivät ovat 12.–13.9., 31.10.–1.11. ja 21.–22.11. Kevätkauden 2027 pelipäivät ovat 9.–10.1., 6.–7.2. ja 13.–14.3.
JSM-toimikunnan kokoonpano
KT Jouko Viljanen (pj.)
KT Jyrki Kytöniemi (vpj.)
KT Tomi Renberg
SHT Tomi Tocklin
Yhteydenotot: jsm2627@shakkiliitto.fi / Jouko Viljanen, 040 356 1015. Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse. Puhelimitse toimitettavat lyhyet tiedotusasiat ja kiireelliset tiedustelut tekstiviestitse.


















