SSL on järjestänyt 77 verkkokilpailua vuonna 2020, ensimmäisen 19.4.2020. Kilpailut eivät käynnistyneet tyhjästä, niitä suunniteltaessa saatiin arvokasta apua ja neuvoja verkossa toimivilta shakkikerhoilta. Sekä alussa että matkan varrella lukuisat henkilöt ovat antaneet vinkkejä, apua ja innoitusta – heitä erikseen nimeämättä kaikille kiitokset!

Kilpailuista 75 on pelattu Lichess.org:ssa, yksi kilpailu Chess.com:ssa ja yksi Tornelossa. Toiminta on siis keskittynyt Lichessiin, jossa toimivassa liiton joukkueessa on tätä kirjoitettaessa 433 jäsentä.

Pelaajien määrä on vaihdellut välillä 129 (ensimmäinen kilpailu) – 6 (juhannuksen ekstraturnaus). Keskimäärin yhdessä turnauksessa on ollut 33 pelaajaa. Kaikkiaan osallistumiskertoja on ollut 2538.

Turnaukset on pelattu aina yhdessä ryhmässä ja yhden kilpailun kesto on ollut 1,5 – 2,5 tuntia. Pelipäivät ovat pääsääntöisesti keskiviikko ja sunnuntai, viikossa yksi kilpailu on ollut nopeaa shakkia ja toinen pikashakkia.

Omien kilpailujen lisäksi on osallistuttu mm.:

  • Kotimaiseen joukkuekilpailuun, jota pelataan kerran viikossa Farmi- ja Megaliigassa
  • Kansainvälisiin joukkuekilpailuihin, joista jotkut ovat olleet ainutkertaisia kokemuksia, jotkut ovat kestäneet kuukausia. Esimerkkinä voidaan mainita Career Leagues, jota pelataan kahdesti viikossa.
  • Otteluihin, joissa vastustajina ovat olleet mm. Englannin Shakkiliiton joukkue, ja eri vahvuusryhmissä pelattu ystävyysottelu israelilaista joukkuetta vastaan.

Lichessin hyviä puolia ovat ainakin:

  • helppokäyttöisyys ja ilmaisuus
  • mainoksia ei ole ja käyttöliittymä voi olla suomenkielinen
  • tekninen toimivuus on pääsääntöisesti hyvä

Parantamisen varaa silti olisi:

  • joukkuekilpailu lähishakin tapaan, jossa kahden joukkueen tietyllä pöydällä pelaavat kohtaavat toisensa, ei onnistu: joukkuekilpailut ovat ns. Areenakilpailuja, joissa kohdataan sattumanvaraisesti toisen joukkueen pelaajia
  • kilpailu, jossa kierrosten alkuajat olisi tarkasti määritetty tietylle kellonlyömälle, on vähintään hankala toteuttaa
  • peliaikojen valinnassa on rajoituksensa, esimerkiksi tarjolla olevat alkuaikoja ovat 7, 10, 15, 20 minuuttia, näiden välillä olevat ajat eivät ole mahdollisia
  • Pelaajien laudoilta ovat voineet kadota näkymättömiin osa tai jopa kaikki nappulat. Näkymän päivitys, nappulatyylin tai selaimen vaihto ovat yleensä auttaneet, mutta niihin ei pitäisi joutua turvautumaan.

Summa summarum, verkkokilpailut ovat varmasti tulleet jäädäkseen Shakkiliitonkin ohjelmaan. Millaisia järjestetään jatkossa ja lähishakkitoiminnan elvyttyä, jää nähtäväksi. Uusiakin kujeita jo suunnitellaan.

Jorma Paavilainen
Shakkiliiton palvelupäällikkö
etunimi.sukunimi@shakkiliitto.fi