Tapani Sammalvuo tuli selvästi sisuuntuneena neljännen kierroksen kamppailuun ja veikin mustilla värinsä voittoon espanjalaisittain alkaneessa pelissä Mikael Agopovista, joka näin toisen häviönsä myötä on myös kultakamppailun ulkopuolella. Pelissä nähtiin näyttävä lopetussiirto sinänsä pihvissä asemassa.

Teemu Virtanen puolestaan jatkoi erinomaisia otteitaan – voitto Vilka Sipilästä nosti hänet kertaheitolla yhdeksi varteenotettavista mitaliehdokkaista. Olisikin melkoinen paukku, että turnauksen ensikertalainen veisi kirkkaimman mitalin kokeneiden konkareiden nenän edestä. Viimeistään nyt on kuitenkin kaikille selvää, että Teemu on selvästi alirankattu.

Kalle Niemen ja Daniel Ebelingin kamppailu lähti nopeasti teorian sivuraiteelle. Peli alkoi 1.Rf3 f5 2.d3 Rc6, ja nyt yleisimmin pelatun 3.e4:n sijaan Kalle siirsi toistamiseen kuningatarsotilastaan 3.d4. Hollantilainen puolustus näytti mustalle oikein mukavalta, mutta päätös antaa laatu 27…Txg5:llä epäilyttää. Musta tuntui kyllä saavan riittävästi peliä, mutta epätarkkuudet juuri ennen ajantarkistusta käänsivät pelin valkealle edulliseksi. Niemi nappasikin voiton ja nousi jo kolmeen pisteeseen.

Päivän kihnutus nähtiin Mika Karttusen ja Miikka Mäki-Uuron pelissä. 27 siirron jälkeen suurin osa nappuloista oli vaihtunut, jonka jälkeen raskaat upseerit tuntuivat siirtyilevän poteroissa turvallisemmin kuin tavalliset tallaajat jalkakäytävällä. Jostain ihmeestä Karttunen kuitenkin kaivoi esiin panssarivaunuvaihteen ja hautasi Mäki-Uuron monarkin kuopan pohjalle. Miikan tasapelisarja ei ole turnauksessa pitänyt, mikä sai suurmestari Tomi Nybäckin kommentoimaan Facebookissa toisen kierroksen jälkeen: ”Suomen Giri mennyt näköjään epäkuntoon, kun pelit päättyvät ihan tulokseen.”