Shakkiliiton hallituksen kokoustiedote 28.9.2022

Shakkiliiton hallitus kokoontui totuttuun tapaan Tampereella keskiviikkoiltana 28.9. Asialistalla oli jälleen varsin runsaasti käsiteltävää, mutta kokous saatiin maaliinsa noin kolmen tunnin jälkeen.


Toimikunnat ja työryhmät

Kuultiin toimikuntien ja työryhmien kuulumisia toimikuntien yhteyshenkilöiden johdolla.

JSM-toimikunta ja JSM-kehitystyöryhmä (Jyrki Kytöniemi / Eetu Tiiva)

JSM-kauden 2022–2023 toimikunta on käynnistänyt työnsä uudessa kokoonpanossaan, ja toimikunnan ilmapiiri ja työskentely on parantunut tehtyjen muutosten jälkeen.

Valittiin Eetu Tiivan tilalle JSM-toimikunnan ja hallituksen väliseksi yhteyshenkilöksi JSM-toimikunnan puheenjohtaja ja liiton hallituksen jäsen Jyrki Kytöniemi.

JSM-kehitystyöryhmä aloittaa työnsä loka-marraskuussa.

Shakkituomaritoimikunta (Mika Hakala)

Shakkisääntöihin on tulossa vuodenvaihteessa pientä hienosäätöä, mutta merkittäviä muutoksia ei ole odotettavissa.

Päätettiin evästää shakkituomaritoimikuntaa täsmentämään järjestyshäiriötapauksissa noudatettavaa linjaa kilpailuissa ja saattamaan se selkeään kirjalliseen muotoon, joka voidaan lisätä kotimaisiin kilpailumääräyksiin. Ehdotusta käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa. Evästyksenä annettiin, että esimerkiksi joukkuepikashakin SM-kilpailuissa häiriökäyttäytymistapauksia koskevan linjan tulee tiukentua.

Selotoimikunta (Jouko Viljanen)

Selotoimikunnalle lähetettiin evästyksenä, että mestariehdokasarvot ja 1. luokan pelaajien arvot (SELO-luku vähintään 1900) olisi hyvä saada näkyviin selolistalle.
 

Shakkilukiohanke yhteistyössä Sastamalan kaupungin kanssa

Päivitys tilanteeseen (11.10.2022): 

Shakkilukiohanke Sastamalan kaupungin kanssa on edennyt, ja shakkilinjan on tarkoitus alkaa Vammalan lukiossa lukuvuonna 2023–2024. Linjaa koskeva valmistelutyö jatkuu ja yksityiskohdat (opettaja jne.) täsmentyvät myöhemmin.

Vammalan lukiolla järjestettävän infotilaisuuden ajankohta on muuttunut. Tilaisuus on tarkoitus järjestää joulukuun alkupuolella.

Alkuperäinen tiedote (28.9.2022):

Shakkilukiohanke Sastamalan kaupungin kanssa on edennyt, ja shakkilinjan on tarkoitus alkaa Vammalan lukiossa lukuvuonna 2023–2024. Linjan shakkivalmennuksesta vastaa KvM Mika Karttunen.

Vammalan lukiolla järjestetään perjantaina 4.11. klo 13 alkaen shakkilinjaa koskeva esittelytilaisuus, johon on tarkoitus saada paikalle linjasta kiinnostuneita opiskelijoita. Shakkiliiton roolina on markkinoida linjaa ja esittelytilaisuutta. Aiheesta kiinnostuneet voivat myös olla yhteydessä myös suoraan hallituksen puheenjohtajaan. 

Taloustilanteesta

Tilikauden 2022 tulee todennäköisesti olemaan niukasti tappiollinen. Tappion määrään vaikuttaa vielä laskevasti loppuvuoden aikana myytävät lisenssit ja/tai muut tuotot.

Tilikauden tappio tulee olemaan jonkin verran ennakoitua alhaisempi, koska lisenssejä on ostettu ennakoitua runsaammin kilpailutoiminnan aktivoitumisen ansiosta. Tilikauden tulosta tarkastellessa on syytä ottaa huomioon se, että viime vuoden tilikausi oli voitollinen tätä vuotta silmällä pitäen tehtyjen säästötoimenpiteiden vuoksi. Kokonaisuudessaan taloustilanteen voidaan todeta olevan kohtalainen, ja koronasta on selvitty kohtuullisilla kolhuilla.


Kilpailu- ja maajoukkuetoiminta

Terveiset shakkiolympialaisista & maajoukkuetoiminnan kehittämisestä

Joukkueenjohtajana Intian Chennaissa pelatuissa shakkiolympialaisissa ollut Miikka Mäki-Uuro jakoi hallitukselle terveisiä olympialaisista sekä maajoukkueringiltä kerättyjä ajatuksia maajoukkuetoiminnan kehittämisestä.

Asiasta ei tehty kokouksessa varsinaisia päätöksiä, mutta selvitetään esitettyjen kehitysehdotuksien toteuttamisen edellytyksiä. Erityisesti todettiin, että maajoukkueen edustusasut sekä valintalistan saatavuuden parantaminen ovat toimia, jotka voitaneen toteuttaa varsin helposti.

Vuoden 2023 SM-kilpailut

Päätettiin, että vuoden 2023 yleinen SM ja naisten SM järjestetään Helsingissä 7.–15.4.2023.

Kiintiöpaikka SM-kilpailuun on seuraavilla: KvM Pekka Köykkä (SM-kilpailun voittaja vuonna 2022), KvM Vilka Sipilä (avoimen SM-kilpailun voittaja vuonna 2022) ja M Oliver Wartiovaara (nuorten SM-kilpailun voittaja vuonna 2022).

Naisten SM järjestetään avoimena kilpailuna, johon voivat ilmoittautua kaikki naispelaajat. Kilpailuformaatti päätetään osallistujamäärän perusteella.

Valintakriteerit vuoden 2023 EM-kilpailuun

Joukkue-EM järjestetään Montenegrossa 10.–21.11.2023.

Valintakriteerien osalta päätettiin palata noudattamaan kansainvälisiä arvokilpailuja koskevia osallistumisperiaatteita. Aktiivisuuden kriteeri on 20 kpl täydellä kertoimella laskettavia elo- / selopelejä valintahetkeä edeltävän 12 kk:n aikana. Yleisessä sarjassa SM-kisojen kaksi parasta (kolme, jos kolmanneksi tullut on valintalistalla 10 parhaan joukossa) saa kiintiöpaikan joukkueeseen. Naisten sarjassa vain SM-kisojen voittaja saa kiintiöpaikan.

Valintajakso vuoden 2023 EM-kilpailuun alkaa 1.1.2022 (korjattu 7.11.2022) ja päättyy 31.7.2023.

Joukkuepikashakin SM 2023

Käsiteltiin Seinäjoen Shakkikerhon ja Kurikan Visan yhteinen anomus joukkuepikashakin SM-kilpailun järjestämisestä vuonna 2023. Hyväksyttiin anomus, ja näin ollen joukkuepikashakin SM-kilpailu järjestetään Seinäjoen Urheilutalolla totuttuun tapaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna eli 5.–6.8.2023.


Seura- ja strategiatoiminta

Elokuun lopussa järjestetyn seuratoimintapäivän koostetta

27.8. järjestettyyn seuratoimintapäivään osallistui ainoastaan n. 10 seuraa. Keskustelimme liiton ja seurojen nykytilanteesta, seuratoiminnan rahoituksen muodoista sekä hieman siitä, miten toimintaa voitaisiin kehittää.

Seuroilta välittyi viesti, että koronan jälkeen toimintaan on tullut mukaan varsin mukavasti uusia jäseniä etenkin pääkaupunkiseudulla. Keskeisiksi haasteiksi tunnistettiin kilpailutoimintaa järjestävien seura-aktiivien niukkuus sekä se, että koronan myötä harrastajia on kaikonnut seuran toiminnasta.

Tuetaan ja kannustetaan seuroja edelleen aktiivisesti seuratoiminnan kehittämiseen ja avustetaan mahdollisuuksien mukaan seuroja esimerkiksi erilaisten rahoitusmuotojen hakemisessa.

Päätettiin järjestää seuratoimintapäivä uudelleen keväällä 2023 osin samoilla teemoilla. Painopisteeksi kuitenkin nostetaan erityisesti toiminnan kehittäminen ja kilpailutoiminnan aktivointi. Pyritään saavuttamaan laajempi osanotto järjestämällä päivä joko hybridimallina tai kokonaan etäyhteydellä.

Liiton strategian toimeenpanosta

Pyritään toteuttamaan lisenssiuudistus ja lisenssipelaajille suunniteltu kirjautumista vaativa lisäsisältöjä tarjoava verkkopalvelu siten, että muutokset saadaan voimaan viimeistään vuoden 2024 alusta. Asiaa valmistellaan yhteistyössä strategiatyöryhmän ja toiminnanjohtajan kanssa.

Laaditaan valmiiksi kirjallinen materiaali joukkuepikashakin SM-kilpailujen järjestämistä koskevista hyvistä käytännöistä. Kehitetään tapahtuman markkinointia siten, että tapahtumaa markkinoidaan aktiivisemmin myös kansainvälisesti.
 

Suomen Kirjeshakkiliiton ja Suomen Tehtäväniekkojen avustus vuodelle 2022

Vuonna 2021 Suomen Kirjeshakkiliiton ja Suomen Tehtäväniekkojen vuosittainen avustus jouduttiin puolittamaan haastavan taloustilanteen vuoksi.

Todettiin, että liiton taloustilanne on parantunut siinä määrin, että palautetaan Suomen Kirjeshakkiliiton ja Suomen Tehtäväniekkojen avustus vuoden 2020 tasolle (n. 2 000 €/liitto).


Seuraava kokous

Seuraava hallituksen kokous järjestetään Tampereella keskiviikkona 9.11. klo 18 alkaen.

Tätä ennen kiireellisiä asioita voidaan käsitellä etämenettelyin.

Mikäli tämä kokoustiedote herätti kysyttävää tai kommentoitavaa, olkaa yhteydessä hallituksen puheenjohtajaan: Eetu Tiiva, eetu.tiiva@shakkiliitto.fi, 0409357959.