Kokkolassa sijaitsevan Mäntykankaan koulun oppilaat ja opettajat pääsivät yhdessä tutustumaan shakkiin 13.-14.3. Suomen Shakkiliiton koulushakkivastaava Kai Sippolan johdolla. Koululla järjestettiin kahtena päivänä koulushakkifestivaali, johon osallistui molempina päivinä sata lasta opettajiensa johdolla.

Koulushakkifestivaalin tavoitteena on tutustuttaa osallistujat shakin perusteisiin hauskalla ja toiminnallisella tavalla. Festivaalipäivä lähtee liikkeelle yhteisellä kokoontumisella ja muutamien perusasioiden opetelulla. Alkuopastuksen jälkeen oppilaat jakaantuvat ryhmiin ja lähtevät kiertämään toiminnallisia shakkirasteja. Rastien sisältö on muokattavissa osallistujien lähtötason mukaan. Kokkolan festivaalipäiviin suurin osa oppilaista lähti mukaan ilman ennakkotietoja shakista, mutta päivän päätteeksi he pääsivät koulusta monta shakkikokemusta rikkaampina.

– Festivaalin tavoitteena on tutustuttaa koululaiset ja opettajat shakkin perusteisiin ja tapoihin miten shakkia voi harjoitella. Pyrin ohjelmarunkoa rakentaessani tuomaan esille shakin monia ulottuvuuksia, ja antamaan esimerkkejä siitä mihin kaikkeen shakki taipuu koulutuksessa. Festivaali kannustaa koululaisia ja opettajia hyödyntämään shakkia osana koulupäivää silloin tällöin ja toivottavasti innostaa järjestämään koululaisturnauksia paikkakunnalla yhdessä paikallisten seurojen kanssa, Kai kertoo.

Mäntykankaan koululla oppilaat pääsivät päivän aikana muun muassa tutustumaan shakkilaudan koordinaatteihin hyödyntämällä liikuntasalia puolapuita myöten, tutustumaan netin shakkisivustoihin (kuten avainsiirto.fi ja lichess.org) ja ratkomaan yksinkertaisia shakkipulmia. Haasteita ratkotaan yhdessä ryhmän kanssa, joten festivaalipäivä on samalla hyvää harjoitusta yhteen hiileen puhaltamisesta.

– Festivaalia on pilotoitu pienissä kyläkouluissa, mutta Mäntykankaalla pidetty tapahtuma oli ensimmäinen näin suuressa mittakaavassa toteutettu. Alustava palaute kaikilta osallistujilta oli todella positiivista, ja shakkipäivän jälkeen sekä opettajat että oppilaat innostuivat silmin nähden lajista. Osa oppilaista halusi festivaalista rohkaistuneena heti päivän päätteeksi haastaa kouluttajan matsiin, Kai naurahtaa.

Festivaalin kehityksessä on auttanut Kurikan Visalle Liikuttavaa shakkia -hankkeelle myönnetty valtion tuki, jonka mahdollistamana Kai on kehittänyt toiminnallisia shakkiharjoituksia. Monet shakkifestivaalin rasteista sopivatkin mainiosti myös Liikkuva koulu -hankkeen ideoiksi.

Haluatko shakkifestivaalin koulullesi? Ota yhteyttä Suomen Shakkiliiton koulushakkivastaava Kai Sippolaan (kai.sippola(at)koulushakki.fi, p. 0400 349185)!