Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Kiovan tunnetuimpia mestareita oli Bogoljubovin ohella Fjodor Bohatirtšuk (1892-1994), jonka syntymästä tulee 14. joulukuuta kuluneeksi 130 vuotta. Ylioppilastutkinnon ja Venäjän armeijan sotilaspalvelun jälkeen hän ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä Kiovan yliopistossa. Aktiivisena nuorukaisena Fjodor  kiinnostui radiologiasta ja erikoistui röntgenlääkäriksi. Vuonna 1915 hän avioitui ikätoverinsa Olga Zykinan (1892-1990) kanssa.

Nuorta Bohatirtšukia valmensi itse Mihail Tšigorin ilmeisesti kirjeitse. Fjodor menestyi Kiovan ja Ukrainan mestaruusturnauksissa ja otti osaa Pietarin kongressiin 1912. Kesällä 1914 Fjodor osallistui kuuluisaan Saksan kongressiturnaukseen Mannheimissa, jonka aikana syttyi maailmansota kohtalokkain seurauksin.  Sodan aikana hän palveli tsaarin armeijan sotilassairaalassa.

Vallankumouksen jälkeen Fjodor osallistui kuusi kertaa Neuvostoliiton mestaruusturnauksiin 1923-34 ja sijoittui neljästi jaetulle 3. sijalle. Moskovassa 1927 hän voitti yhdessä Romanovskin kanssa mestaruuden. Hänet kutsuttiin 1935 kansainväliseen Moskovan suurturnaukseen, jonka Botvinnik. ja Flohr voittivat ennen Laskeria ja  Capablancaa. Bohatirtšuk oli vasta 17. mutta kukisti pelissään Botvinnikin jälleen kerran. Hänen saldonsa nuorta Botvinnikia vastaan onkin harvinaisen menestyksekäs (+3, -0,=1).

Toisen maailmansodan aikana Bohatirtšuk liittyi syksyllä 1941 Wehrmachtin ja Gestapon lääkintäjoukkoihin. Hän oli tuolloin myös Ukrainan Punaisen Ristin johtaja. Sodan aikana hän osallistui Aljechinin tavoin Suursaksan shakkiliiton turnauksiin. Sodan päättyessä hän antautui amerikkalaisille joukoille. Hänen onnistui muuttaa perheineen 1949 Kanadaan, jossa  Bohatirtšukit asettuivat Ottawaan. Shakissa Fjodor edusti Kanadaa Amsterdamin olympialaisissa 1954., jolloin hän sai Fiden kansainvälisen mestarin arvon.  Vanhoilla päivillään hän innostui vielä kirjeshakista ja hankki siinäkin ICCF:n KvM:n tittelin.

Pekka Kauppala on historioitsijana tutustunut Bohatirtšukin elämän vaiheisiin ja kertoo kuinka sotien myrskyistä tämä on selvinnyt uuteen elämään ja pitkään ikään.

Tervetuloa,

Petri Saharinen

P.S. Syyskauden viimeinen analyysi-ilta pidetään tiistaina 13. joulukuuta, jolloin Joose vie meidät nuoren amerikkalaisen supernovan Harry Pillsburyn (1872-1906) järkyttäviin vaiheisiin. Uusi Morphy ehti loistaa vain kymmenen vuotta.