JSM-toimikunta on tänään 8.12. päättänyt, että JSM-otteluiden yksipuolinen siirtäminen sallitaan joulukuun JSM-kierroksella. Joukkueet saavat kuitenkin pelata ottelunsa normaalisti JSM-ohjelman mukaisesti, mikäli molemmat joukkueet näin haluavat.

Siirtäminen on päätetty sallia näin lyhyellä varoitusajalla tänään shakkiyhteisössä varmistuneen koronatartunnan vuoksi. Mahdolliset altistumiset ovat tapahtuneet Shakkiliiton liittokokouksessa 5.12. ja pikashakin SM-kilpailussa 6.12. Tarkempi tiedote aiheesta löytyy täältä. 

Siitä huolimatta, että viranomaisohjeiden mukaan kaksi rokoteannosta saaneet oireettomat henkilöt saavat lähtökohtaisesti jatkaa arkeaan normaalisti, katsomme, että tässä asiassa on noudatettava varovaisuusperiaatetta, ja näin ollen emme näe perustelluksi velvoittaa joukkueita pelaamaan otteluita vallitsevissa olosuhteissa. Tilaisuuksiin, joissa altistuminen on tapahtunut, on osallistunut merkittävä määrä JSM-joukkueiden pelaajia sekä SM-liigan ottelutuomareita, ja tässä vaiheessa ei vielä ole käytettävissä tietoa tartuntaketjusta tai sen mahdollisesta laajuudesta. Näin ollen JSM-toimikunta katsoo parhaaksi edetä asiassa terveysturvallisuus edellä.

Toivomme, että JSM-yhteyshenkilöt ovat yhteydessä joulukuun kierroksen vastajoukkueen yhteyshenkilöön nopealla aikataululla, ja sopivat, pelataanko ottelu normaalisti vai siirretäänkö se myöhempään ajankohtaan. Otteluiden siirtämisilmoitukset tulee toimittaa JSM-toimikunnalle ja vastajoukkueen yhteyshenkilölle viimeistään huomenna 9.12, jotta voimme varmistaa esimerkiksi liigaotteluiden ottelutuomarit. Toivomme, että pyritte ensisijaisesti pääsemään yhteisymmärrykseen aiheesta vastajoukkueen yhteyshenkilön kanssa.

Asiaa koskevat tiedustelut ja kommentit esitetään JSM-toimikunnalle: jsm2021@shakkiliitto.fi TAI puhelimitse 0409357959/Eetu Tiiva. Olkaa yhteydessä matalalla kynnyksellä!

Pahoittelemme erittäin lyhyen varoitusajan aiheuttamaa haittaa!