Toissapäiväinen neljäs kierros tarjosi hiukan sensaatiota, mutta myös pieniä pettymyksiä. Neljännellä kierroksella alkaa jo olla ”semi-kärkiotteluita” – huiput eivät vielä kohdanneet, mutta ihan kovat pelaajat kuitenkin. Ruotsi oli noussut hyvän alun jälkeen peräti kakkospöydälle 10. rankattua Israelia vastaan. Vastus oli siinä määrin kovempi kuin edellisillä kierroksilla (voitot Thaimaasta 4-0, Tunisiasta 3½-½, Egyptistä 2½-1½), että ottelu meni heille 1-3 häviöksi. Otteluhäviöstä huolimatta Ruotsin ykköspöytä SM Nils Grandelius (2655) lienee eilen ollut yksi Batumin iloisimmista ihmisistä, sillä hän voitti Boris Gelfandin. Boris pelasi aggressiivisesti voittoa, jäi huonommalle puolelle noin sotilaan verran ja Nils onnistui voittamaan syntyneen loppupelin, jossa hänellä oli torni ja a+b+h -sotilaat valkean tornia ja ratsua vastaan. Onnittelut!

Toinen huippusuoritus tuli Puolalta, joka voitti Venäjän 2½-1½. Ykköspöydällä Duda-Karjakin päättyi nopeasti tasapeliin (27 siirtoa, mutta loppuasemassa Dudalla oli aikaa 1h 22 min ja Karjakinilla 1h 1 min). Kakkospöydällä ”Nepo” voitti vakuuttavasti Wojtaszekin, mutta kahdella viimeisellä pöydällä nuoret puolalaiset voittivat! Kolmospöydällä Kramnik näytti vievän peliä, mutta sortui aktiivisen pelin hakemisessa ensin epätarkkuuteen 25.-Da2? ja tämän jälkeen heti häviösiirtoon 26.-Td5??. 26-vuotias, 2614-vahvuinen puolalainen Jacek Tomczak ei ollut uskoa silmiään ja teki kuudessa siirrosa matin! Hän kertoi, että hän yritti juoda vettä viimeisten siirtojen aikana, kurkkua kuivasti, mutta kädet tärisivät niin paljon, että tämä ei ollut mahdollista. Peli on nähtävissä chess24.com:n kautta osoitteessa https://chess24.com/en/watch/live-tournaments/olympiad-batumi-2018-open/4/9/3 , Daniel King:in videoraportti ko pelistä osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=sRqenVAS8uc . Kannattaa katsoa.

Neljännellä pöydällä Jakovenko testasi vielä 7 siirron ajan, osaako Kamil Dragun (2568) edistyä lähetin ja ratsun kanssa matittamisessa paljaasta kuninkaasta. Puolalainen ystäväni ja FIDE:n vaalitikettimme jäsen Lukasz Turljev ei ollut pysyä nahoissaan!

Miehet pelasivat alavireisen ottelun Kosovoa vastaan. Tomin Grunfeld ei oikein koskaan lähtenyt lentoon ja valkea piteli pientä etua sujuvasti pelin loppuun asti – 30 siirron tasapeli. Agolla oli onneton päivä. Sisilialaisen Maroczy -tyyppinen pito toi jo selvän edun, joka lipsahti ensin tasapeliksi ja sitten lopulta häviöksi asti. Agon puolustukseksi on kyllä sanottava, että edun säilyttävä jatko ei ollut ainakaan minun silmiini ollenkaan helpoimmasta päästä. Myös toivo sai ison edun aavauksen jälkeen, joka kantoi aina 50. siirtoon (+2,50) asti, jolloin virhe torniloppupelissä johti välittömästi tasa-asemaan. Voittoidea oli tärjolla uudestaan paria siirtoa myöhemmin, mutta ei se löytynyt silloinkaan. Tasapeli 67. siirrossa. Tasapainottavasti Vilkan peli kävi kuilun partaalla, mutta tasapeli tuli siitäkin. Harmittava joukkuetappio.

Naiset ottivat selvän 3-1 voiton heikommasta Etelä-Koreasta. Anastasian pelissä tasapaino ei järkkynyt missään vaiheessa ja jo 29. siirrossa tultiin tasavoimaiseen sotilasloppupeliin, joka ei tarjonnut yllätyksiä. Heini P:n pelissä jälleen sattui tapahtui. 18 siirrossa mustalle oli tarjolla yhden siirron ajan lähes voittava etu epätodennäköisellä …g5:llä. Siirtojen 25 j 28 välillä Heinin pieni etu kasvoi peräti 15 sotilaan arvoiseksi ja 30.Dg8+ olisi ollut jo viiden siirron matti, mutta kuuden siirron jälkeen vastustajalla oli +8 sotilaan etu (daamin voitto)! Lopulta paljon myöhemmin vastustaja syötti pelinsä ja tällä kertaa Heini piti pisteen. sarabella sai avauksesta pientä etua mustilla ja vastustajan huonojen 24 ja 25 siirtojen jälkeen Sarabellalla oli jo massiivinen +6 etu, jonka hän vei vakuuttavasti voittoon 35 siirrossa. Heini R pelasi tasaisen pelin, jossa rauhanpiippua polteltiin 26. siirrossa. 3-1 voitto, hienoa!

Kuten jo yllä mainittiin, Ruotsi hävisi kakkospöydällä Israelille 1-3, Latvia hieman yllättäen Egyptille 1½-2½. Fär-saaret pelasi tasan Irlannin kanssa 2-2 samoin kuin Tanska Myanmarin kanssa. Viro voitti Filippiinit 2½-1½, Norja pesi Islannin peräti 4-0 ja Liettua Georgian ykkösjoukkueen riemukkaasti 3-1.

Naisten puolella Kazakhstan rökitti Tanskan peräti 4-0, Hollanti Norjan 3-1, Kuuba Islannin 3½-½ ja Moldova Ruotsin 2½-1½. Latvia voitti Arabiemiraatit 4-0, Liettua Kroatian samoin numeroin ja Viro Bangladeshin 3½-½.

Viidennellä kierroksella miehillä on vastassa Tunisia, jonka Ruotsi voitti 3½-½ ja naisten vastustajana on isäntämaan Georgian kolmosjoukkue.

Teksti: Panu Laine
Kuva: Batumin olympialaisten kisasivusto