Helsingin Vihdat kohtaavat tänään netissä pelattavassa Pohjoismaiden joukkueliigassa Reykjavik Lunnit. Ensimmäisellä kierroksella Vihdat saivat kokea tappion karvasta kalkkia Kööpenhaminan Härkiä vastaan, mutta tänään joukkue tavoittelee liigan avausvoittoaan.

Kisajärjestäjien tekemä leikkimielinen kuva Helsingin joukkueesta. Kuvassa Keinänen ja Agopov.

Suomen joukkueenjohtajana toimiva Pekka Köykkä kommentoi turnauksen toteuttamista ja joukkueen kasaamista seuraavin sanoin:

”Perus idea oli se, että Ruotsin Drazen Dragizevic alkoi kyselemään pohjoismaalaisilta kärkipelaajilta kiinnostusta tälläiseen Nordic Online- turnaukseen. Tutustuimme Färsaarilla nuorten PM-kisoissa vuonna 2009 jolloin pelasimme vastakkain. 10 vuotta myöhemmin Drazen kysyi Batumin EM-kisojen aikaan, että olisiko silloisella Suomen maajoukkuepelaajilla kiinnostusta lähteä tälläiseen epäviralliseen joukkueturnaukseen, eli tässä oltiin jonkin verran koronaa edellä. Jotkut pelaajat vähän epäröivät voivatko osallistua sitoutuvasti tälläiseen mukaan ja siksi pelaajalistaa vähän laajennettiin muunkin kuin silloisen maajoukkueen ulkopuolelle. Lupasin Drazenille, että eiköhän Suomi jonkun joukkueen saa aikaan, jos kisa on epävirallinen. Aika sattumanvaraisesti sitten kyselin tuttuja hyviä suomalaisia pelaajia joilla olisi aikaa lähteä tälläiseen leikkimieliseen kisaan mukaan. Ehkä hauskinta tässä on tavallaan se, että korona tuli ja sen jälkeen nettiturnaukset räjähtivät käsiin. Eli me näytettiin lopulta siltä, että ollaan myöhässä koko turnauksen kanssa.”

Erityisen kovatasoisesta turnauksesta on siis kyse, vaikkakin se on epävirallinen. Kaikki Suomen joukkueen pelaajat eivät asu Helsingissä, mutta kaupunki on tässä turnauksessa vain muodollinen seikka.

Vihdat lähtevät tänään kamppailuun seuraavalla kokoonpanolla: KvM Toivo Keinänen,  KvM Vilka Sipilä, FM Henri Pohjala ja FM Eero Valkama. Joukkue on siis varsin radikaalisti vaihtunut Keinästä lukuunottamatta ensimmäiseltä kierrokselta. Härät ovat myös lyöneet kasaan kovan nipun, sillä heillä pelaa KvM Gudmundur Kjartansson, Dagur Ragnarsson, SM Helgi Gretarsson ja SM Bragi Thorfinsson. Pohjala uskoo että ottelusta tulee hyvin tasainen. Hänen mukaan tärkeää on se, kuinka hyvin joukkueet hallitsevat ajankäyttönsä ja kuinka kompaktia shakkia Vihdat pystyvät tänään pelaamaan.

Helsinki Vihtas – Reykjavik Puffins alkaa tänään klo 20:00. Ottelua voi seurata suomeksi n. klo 20:00 alkaen allekirjoittaneen Twitch-kanavalta osoitteesta https://www.twitch.tv/rongens, tai englanniksi turnauksen järjestäjien Twitch-kanavalta, jolle linkki löytyy heidän kotisivuiltaan: http://malmovikings.se/nordic-league/.

Erik Rönkä

erikronka@gmail.com