Teksti: Eetu Tiiva
Kuvat: Alon Shulman, Rainer & Ott Aleksander Raud

Nopean shakin ja pikashakin Euroopan mestaruuksista kamppailtiin tänä vuonna 5.-7.12. Tallinnassa. Molempiin kilpailuihin osallistui noin 450 pelaajaa, joista ilahduttavasti reilut 30 suomalaista. Kokonaisuutena suomalaisten tulos oli kuitenkin hieman alavireinen, mutta muutamia yksittäisiä valopilkkuja kuitenkin nähtiin. Molemmissa kisoissa suomalaiset menettivät kuitenkin yhteensä huomattavan määrän vahvuuslukupisteitä. Osasyy tähän on oletettavasti vastustajien alhaiset vahvuusluvut suhteessa pelitasoon, mutta erityisesti pikashakissa menetetyt 2500 vahvuuslukupistettä on hämmentävä tilasto. Lieneeköhän myös peliajalla osuutta asiaan…

Nopean shakin osuus pelattiin 5. ja 6.12. Pelimuotona oli 13 kierroksen vajaakierroskilpailu peliajalla 15 minuuttia + 10 sek/siirto. Kilpailun kolme parasta, SM Gabriel Sargissian, SM Rauf Mamedov ja SM Alexander Riazantsev, saavuttivat kukin 10,5 pistettä. Mestaruuden voitti lopulta Buchholz-vertailulla Sargissian. Kotiyleisön pettymykseksi kilpailua vielä 11 kierroksen jälkeen johtanut SM Kaido Külaots hävisi kaksi viimeistä peliään ja oli lopulta 8. tuloksella 9,5/13.  Jälkeenpäin Kaido harmittelikin, että valitettavasti kilpailu ei päättynyt vielä 11. kierroksen jälkeen. 20 parhaan joukkoon mahtui myös yksi naispelaaja, kun NKvM Dinara Dordzhieva oli 15.


Kuvassa vasemmalta oikealle: päätuomari Laurent Freyd, ECU:n varapresidentti
Dana Reizniece-Ozola, kilpailun kärkikolmikko (Mamedov, Sargissian, Riazantsev)
sekä pääorganisaattori Ken Koort.
(Kuva: Alon Shulman)

Parhaan suomalaistuloksen teki KvM Vilka Sipilä, joka sijoittui hienosti neljänneksitoista (lähtöranking 52, tulos 9,5/13). Myös FM Tommi Luukkonen saavutti lähtösijoitukseensa (70.) nähden kelpo tuloksen, ja oli 43. tuloksella 8,5/13. Saman tuloksen saavutti myös FM Henri Pohjala. Parhaiten sijoittunut suomalainen naispelaaja oli NFM Anastasia Nazarova, joka saavutti 6 pistettä ollen 263. Vaikka suomalaisten tulos oli kokonaisuutena hieman alavireinen, erityisesti muutama nuori pelaaja onnistui nostamaan hieman alakantissa olleita vahvuuslukujaan varsin mukavasti.


Vilka Sipilä oli paras suomalainen nopeassa shakissa, pistemäärä
9,5/13 ja sijoitus mukavasti 14.
(Kuva: Rainer & Ott Aleksander Raud)

Pikapelimestaruudesta kilvoiteltiin lauantaina 7.12. Kilpailumuotona oli Suomessa harvemmin käytetty 11 tuplakierroksen vajaakierroskilpailu. Pelattiin siis yhteensä 22 peliä, ja aina kaksi peliä samaa vastustajaa vastaan kääntövärein. Peliaikana oli 3 minuuttia ja 2 sek/siirto. Peliaika on ainakin tuomarin näkökulmasta huomattavasti helpompi, koska aikapulan sotkut ja vaikeat kiistatilanteet vältettiin käytännössä kokonaan. Vähäisinä nurjina puolina olivat yksittäisten pelien venyminen ja ensimmäisestä virhesiirrosta annettava minuutin lisäaika. Vaikeita tuomaritapauksia ei ollut kuitenkaan käytännössä ollenkaan. Luonnollisesti tuomareita tarvittiin selkeästi enemmän kuin esimerkiksi joukkuepikashakin SM-kilpailuissa, jotta nämä minuutit saatiin lisättyä jouhevasti ja että tuomari ehti laskemaan venyvien pelien siirtoja tarvittessa. Yhteenä tuomareita olikin mukana noin 30.

Kilpailun kärkikolmikko saavutti jälleen saman pistemäärän, 17/22. Vertailulla voiton vei SM Igor Lysyj, toiseksi sijoittui SM Zaven Andriasian ja kolmas oli Suomessakin pelannut SM Andrei Esipenko. Keskinäisistä peleistä ei tälläkään kertaa löytynyt ratkaisua, vaan jouduttiin käyttämään Buchholz-vertailua. Paras naispelaaja oli jälleen Dordzhieva (12/22, sijoitus 53.).


Pikashakin kärkikolmikko: Andriasian, Lysyj, Esipenko
(Kuva: Alon Shulman)

Pikashakissa suomalaistulokset olivat selvästi alavireisempiä kuin nopeassa shakissa, vaikka suomalaiset ovatkin yleensä profiloituneet pikapelaajina. Lähes kaikki suomalaiset kuitenkin pudottivat pikapelin kansainvälistä vahvuuslukuaan kilpailussa. Syitä tähän löytyy varmasti useampia. Niukasti paras suomalainen oli FM Osmo Kauppila (pistemäärä 14/22, sijoitus 57). Samassa pistemäärässä yhtä sijaa alemmas sijoittui nopeassa shakissa onnistunut Sipilä. Vaikka pikapelilukujen valossa onnistujat olivatkin harvassa, paras suomalainen naispelaaja, Anastasia Nazarova (pistemäärä 12/22, sijoitus 145.), onnistui lukujen valossa hyvin, ja hän otti myös yhden kokopisteen suurmestari Daniil Yuffalta.


Molempien kisojen paras suomalainen naispelaaja oli NFM Anastasia Nazarova (Kuva: Rainer & Ott Aleksander Raud)

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen allekirjoittanut oli mukana tuomaristossa myös avoimien kilpailujen ajan. Järjestelyt eivät toimineet tässä kisassa aivan yhtä jouhevasti kuin nuorten kilpailuissa. Erityisesti pikapeliosuutta häiritsivät useammat virheelliset tulokset, ja parituksen julkaisemisessa oli myös parantamisen varaa, koska pelaajat eivät saaneet pitää puhelimia ollenkaan mukana pelitilassa. Huomattavana erona kotimaisiin kilpailuihin on mainittava myös tiukka valvonta, eli laukut tarkistettiin käytännössä järjestelmällisesti ja myös muille pelaajille tehtiin satunnaistarkastuksia metallinpaljastimilla. Erityisesti pikapeliosuuden aikana moni kyseenalaisti tällaisen valvonnan tarpeen sillä perusteella, että vilppiä ei ehdi kuitenkaan tehdä pelin aikana ilman, että se havaitaan välittömästi. Olen tästä osittain samaa mieltä, koska mahdollinen vilppi tuskin jäisi ao. sektorin tuomarilta huomaamatta, sillä valvottavana oli vain reilut 10 lautaa/tuomari.

Huomionarvoista oli myös, se että järjestäjät lähtivät kokeilemaan rohkeasti livelautojen käyttöä myös pikapelissä. Kokeilu olikin varsin onnistunut, ja suurin osa peleistä saatiinkin talteen. Tämä vaati kuitenkin valppaan ja erittäin ammattitaitoisen livelautatiimin.

Kokonaisuutena kisaviikko oli varsin onnistunut, mutta parannettavaa tuleville järjestäjille jäi kuitenkin erityisesti aikataulujen pitävyyden, parituksen julkaisemisen ja yleisen huolellisuuden saralla. Kokemuksena tapahtuma oli kuitenkin hieno. Ensi vuonna nuoren kilpailut ja avoimet kilpailut on jaettu eri paikkoihin. Nuorten nopean shakin ja pikashakin EM pelataan Serbian Novi Sadissa 26.-30.12.2020 ja avoin nopean shakin ja pikashakin EM pelataan Puolan Katowicessa 3.-6.12.2020. Naisten nopean shakin ja pikashakin EM pelataan Ukrainassa 22.-26.10.2020.

Tuloksiin: http://chess-results.com/tnr480822.aspx?lan=18&art=0&fedb=FIN&fed=RUS
Livelaudoille:
https://chess24.com/en/watch/live-tournaments/european-blitz-championship-2019/22/1/1
Kuvia: http://www.maleliit.ee/et/uudised/15-eesti/4720-european-rapid-and-blitz-chess-championships-tallinn-04-12-08-12.html