Magnus Carlsen sai arvonnassa valkeat tänään pelattavaan MM-ottelun ensimmäiseen peliin. Se ei haastajaa hetkauta, vaikka valkeilla vauhtiin pääseminen monen ottelijan toiveissa onkin.

MM-ottelun avajaisgaala pidettiin torstaina Viidennellä Avenuella sijaitsevassa Plaza Hotelissa, joka on tunnettu paitsi julkkisvieraistaan myös useammankin elokuvan kuvauspaikkana. Tämän luksushotellin muuten omisti 1980-luvulla jonkin aikaa muuan Donald Trump.

Avajaisissa paljastettiin vihdoin myös ottelijoiden sekundantit. Carlsenilla on New Yorkissa mukanaan odotetusti Peter Heine Nielsen, kun taas Karjakinin avustajakaksikko, Vladimir Potkin ja Aleksandr Motylev, kielii Venäjän shakkiliiton valtavasta panostuksesta, herrat kun ovat myös Venäjän maajoukkueen valmentajia.

Asiantuntijat ovat olleet kovin yksimielisiä siitä, että Magnus Carlsen tulee säilyttämään MM-arvonsa, vaikka ottelusta sinänsä tasaista odotetaankin. Yleisin veikkaus on norjalaisen yhden pisteen voitto, mihin tulokseen päätyivät tahoillaan mm. Nigel Short ja Lars Grahn.

Aftenpostenissa arveltiin Magnuksen voitontahdon, kokemuksen ja luovuuden riittävän voittoon, mutta varoiteltiin samalla Karjakinin kyvystä puolustautua erittäin sitkeästi. Toinen kysymysmerkki liittyy avauksiin, joka ei tunnetusti koskaan ole ollut Carlsenin vahvin osa-alue. Tähän haastajan nimekäs avustajakaarti yrittää nyt iskeä.

Vieläkin perusteellisemmin ottelijoita analysoi Sven Wislöff Nilssen mainiossa Sjakkfantomet-blogissaan. On selvää, että maailman ykkönen Carlsen on menestyneempi ja kokeneempi ennen kaikkea otteluissa, hän johtaa selvästi keskinäisissä peleissä jne.

Mutta kun mennään shakin osa-alueisiin, Wislöff Nilssen löytää hajontaa ja pitää Karjakinia niukasti parempana niin hyökkäämisen kuin puolustamisen osalta, samoin taktiikan, avausten ja muunnelmien laskemisen suhteen. Maailmanmestari on puolestaan haastajaansa edellä asemapelissä, strategiassa, keski- ja loppupelissä, tekniikassa ja suljetuissa asemissa.