Norway Chess -turnauksen 7. kierros toi norjalaisille jälleen yhden nöyryytyksen lisää, kun Vladimir Kramnik pääsi pyörittämään Magnus Carlsenia lyötyään lähetillään h6:een. Eikö maailmanmestari ollut tätä nähnyt? Näin hän ainakin väitti pelin jälkeen, vaikka vasta 25. siirto vei tuhon tielle, kun daamin sijasta f2:een olisi ollut syytä lyödä lähetillä. Merkillistä joka tapauksessa on, että vain pari kierrosta aiemmin Levon Aronjanin lähetti oli pamahtanut h7:ään!

”En ollutkaan voittanut Magnusta pitkään aikaan”, totesi onnellinen Kramnik, jolta olisi lähetin siirtoa ennemmin odottanut ”kramnikmaisempaa” vastausta 23. Tc1. Mutta tällä tasolla osataan kaikkea, ja hyvin tuntuu ex-maailmanmestarilta sujuvan myös pelin avaaminen e-sotilaalla. Italialainen näkyy olevan muotiavaus juuri nyt; Stavangerissakin sitä pelattiin eilen peräti kolmella pöydällä. Niistä yhdellä Aronjan voitti mustilla Sergei Karjakinin ja johtaa kisaa nyt yksin.

Tänään Stavangerissa nähdään MM-ottelun toisinto, kun Carlsen kohtaa valkeilla Sergei Karjakinin. Perjantain viimeisellä kierroksella norjalaisella on vastassa toinen tuttu ottelija, Vishy Anand. Maailmanmestarilla on enää mahdollisuudet 50-prosenttiseen tulokseen, mikä sekin on kaikilla mittareilla katastrofi. Yksikin voitto tekisi terää, sillä viimeksi Carlsen on pelannut turnauksen ilman ensimmäistäkään voitettua peliä kymmenen vuotta sitten Dortmundissa.

Dortmundin turnauksen voitti juuri Kramnik, jonka ”pitkä aika” Carlsen-voiton suhteen kesti seitsemän vuotta. Tämäkin kertoo osaltaan norjalaisen viime vuosien ylivoimaisuudesta. Niin ikään seitsemään vuoteen ei Carlsenin suoritusluku ole ollut yhtä alhaalla kuin tämän vuoden peleissä.

Nyt onkin lähellä se hetki, jolloin kuningas suistetaan valtaistuimeltaan ainakin elo-luvun suhteen.

Aina yhtä henkevä Nigel Short kyselikin Twitter-tilillään, mikä seuraavista tapahtuu Magnukselle ensinnä: 1) naimisiin meno 2) ajokortin saaminen 3) haamurajaan 2900 yltäminen vai 4) pulahtaminen alle 2800:n? Itse hän löi roponsa nelosvaihtoehdon puolesta.

Kaiken kohun keskellä on hyvä muistaa, että seuraavaan MM-otteluun on toki vielä aikaa.