Länsimaisissa tiedotusvälineissä julkaistaan säännöllisin väliajoin raportteja venäläismiesten lyhenevästä eliniästä. Aivan hätkähdyttävä onkin tieto, jonka mukaan joka neljäs venäläismies on vaarassa kuolla ennen 55-vuotispäiväänsä, kun esimerkiksi amerikkalaisilla ja englantilaisilla ikätovereilla riski on vain muutaman prosentin luokkaa.

Syy on asiantuntijoiden mielestä yksinkertainen: liikaa tupakkaa ja ennen kaikkea liikaa vodkaa. Mutta mitä asialle voisi tehdä? Pääsihteeri Mihail Gorbatshov edes yritti puuttua juopotteluun sillä seurauksella että kansa risti kunnianarvoisan ”generalnyi sekretarin” uudelleen ”mineralnyi sekretariksi”. Boris Jeltsin ei tunnetusti kivennäisvesiin koskenut vaan palautti villin menon ennalleen omalla esimerkillään, toikkaroimalla humalassa myös virkatehtävissään.

Shakin suurista Aleksandr Aljechin ja Mihail Tal ovat esimerkkejä taiteilijaelämää täydellä höyryllä viettäneistä neroista, jotka kuolivat reilusti alle kuusikymppisinä. Kumpaisellakin oli elämässään vastoinkäymisiä riittämiin, mutta runsas alkoholinkäyttö ei tietenkään helpottanut heidän maallista taivaltaan.

Viime aikoina on taas saatu lukea kuolinuutisia neuvostosuurmestareista, joiden elämänkulusta emme tietenkään voi tietää sen tarkemmin; selvää joka tapauksessa on, että Neuvostoliiton hajottua shakkiammattilaisuus on käynyt entistä haastavammaksi. Hiljattain menehtyneistä Viktor Gavrikov ja Vladimir Malanjuk olivat 59-vuotiaita, Viktor Kupreitshik eli kahdeksan vuotta vanhemmaksi.

Toisaalta Venäjältä muistuu mieleen ex-MM Vasili Smyslovin (1921-2010) kaltaisia pitkän uran ja elämän kokeneita tulisieluja, kuten Mark Taimanov, joka nukkui pois viime vuoden lopulla 90 vuotta täytettyään ja Viktor Kortshnoi, joka pelasi kelpo shakkia vielä vuosi ennen kuolemaansa. Eikä liene sattumaa, että heillä kaikilla oli esimerkiksi hyvä avioliitto ja intohimo musiikkiin tukenaan, Kortshnoin äitihän oli Leningradin kuuluisan konservatorion käynyt pianisti.

Taimanov ja Kortshnoi kuuluvat allekirjoittaneen suurimpiin sankareihin, ja aivan viime päivinä sain veteraanien EM-turnausta Espanjan Sabadellista seuratessani jännittää jälleen yhden venäläisen tervaskannon puolesta: 84-vuotias moskovalainen suurmestari Jevgeni Vasjukov on yhä hyvässä vireessä kuten vaikkapa tyylikäs voitto ruotsalaisesta Magnus Wahlbomista osoittaa; peli vieläpä alkoi haasteellisesti 1 e4 c5 2 a3 Rc6 3 b4.

Turnauksen voitti KvM Nils-Gustaf Renman, joka lukeutui 80-luvulla Ruotsin edustuspelaajiin ja mm. kohtasi nuoren Kasparovin mielenkiintoisessa pelissä Skaran joukkue-EM:ssä 1980; hän profiloitui myöhemmin Norrköpingin shakkilukion opettajana. Vasjukoville ei edustustehtäviä Neuvostoliiton kivikovassa shakkihierarkiassa herunut, mutta ZSKA:ta edustaneena ”Karpovin miehenä” hän sai sentään olla mukana voittamassa seurojen Euroopan cupia pariinkin otteeseen. Neuvostoliiton mestaruusturnaukseen monet kerrat osallistuneena Vasjukovilla on rutiinia yllin kyllin, mutta tällä kertaa se riitti yli 65-vuotiaiden EM-kisassa vain pronssiin. 17 vuotta nuorempi Nisse Renman toi samalla yhden pokaalin lisää Ruotsin ennestään jo kadehdittavan komeaan palkintokaappiin.

Erik Rosendahl