Teemu Virtanen arveli ennen turnausta, että mitalikolmikko on Karttunen, Ebeling ja Sammalvuo. Kahdella ensimmäisellä kierroksella hän ei ollut tasapeleissään ainakaan huonommalla puolella Karttusta ja Ebelingiä vastaan. Tänään tuli SM-turnausensikertalaisen kolmas tasapeli kansainvälistä mestaria vastaan. Peli Agopovin kanssa noudatteli tuttuja kuvioita alusta loppuun saakka.

Mika Karttunen puolestaan nappasi kokonaisen pisteen Volga-gambiitilla Tapani Sammalvuota vastaan. Vaikutti siltä, että Sammalvuo ei saanut peliään käyntiin lainkaan, vaan Karttusen Volga puri ja löi. Tuoreen pikashakin Suomen mestarin turnaus on alkanut nihkeästi, ja mahdollisuudet turnausvoittoon ovat käytännössä menneet.

Kalle Niemi ja Miikka Mäki-Uuro pelasivat sopuisasti vain 20 siirron verran ja päättivät tehdä tasapelin heti kun sääntöjen mukaan oli mahdollista.

Viimeisenä päättyi Daniel Ebelingin ja Vilka Sipilän melko tasainen kamppailu, jossa päädyttiin 68. siirrossa tasapelinä pidettyyn loppupeliin torni + ratsu vs. torni. Daniel yritti sinnikkäästi voittoa sallitut 50 siirtoa. Peli päättyi lopulta tasan, kun suuri osa yleisöä oli jo poistunut paikalta.