Kokoustiedote: Shakkiliiton hallitus järjestäytyi Tampereella 18.12.2021

Shakkiliiton uusi hallitus järjestäytyi 18.12. Tampereella. Puheenjohtajavaihdosta lukuun ottamatta hallitus jatkoi työskentelyään samalla kokoonpanolla. Kokouksen esityslistan mittavuudesta huolimatta asiat käsiteltiin varsin jouhevasti, ja kokous saatiin maaliinsa kolmessa ja puolessa tunnissa.

Toimikunnista

Asialistalla olivat ensinnäkin toimikuntien kokoonpanot. Ensinnäkin todettiin, että Eetu Tiiva on eronnut shakkituomaritoimikunnasta puheenjohtajavalinnan johdosta, ja myös JSM-toimikunnan johto siirtyy seuraavalla kaudella uusille harteille. JSM-toimikunta jatkaa kuitenkin käynnissä olevan kauden loppuun saakka nykyisellä kokoonpanollaan. Tänä aikana JSM-toimikunnan puheenjohtaja Eetu Tiiva ei osallistu käynnissä olevaa JSM-kautta koskevaan päätöksentekoon liiton hallituksessa.

Muutoin toimikunnat jatkavat työtään nykyisillä kokoonpanoilla myös tulevana vuonna, mutta JSM-toimikunnan kokoonpanoa tulevalle kaudelle käsitellään vielä tarkemmin seuraavassa hallituksen kokouksessa.

  • Selotoimikunta: Juha Kivijärvi (pj.), Lauri Kangas (siht.), Jouni Lehtivaara, Sampsa Nyysti ja Teemu Vihinen. Selotoimikunnan ja liiton hallituksen väliseksi yhteyshenkilöksi valittiin Jouko Viljanen.
  • Shakkituomaritoimikunta: Jouni Lehtivaara (pj.), Markku Kosonen (vpj.), Kalle Kumpulainen (siht.), Mika Hakala ja Jouko Lauronen. Tuomaritoimikunnan ja liiton hallituksen väliseksi yhteyshenkilöksi valittiin Mika Hakala.

Toimikunnille annettiin myös joitakin evästyksiä:

Selotoimikunnalta toivotaan uutta selosäännöstöä julkaistavaksi Shakkiliiton verkkosivuille alkuvuodesta 2022. Lisäksi selotoimikunnalta pyydetään kannanotot siitä, millä edellytyksin verkossa pelattavat pelit voitaisiin ottaa osaksi selolaskentaa ja lisäksi selotoimikunnalta päätettiin pyytää perusteltu kannanotto siitä, onko erilliselle nopean shakin listalle tarvetta Suomessa.

JSM-toimikunnan pohdittavaksi laitettiin vuorostaan verkkopelaamisen ja puulaakijoukkueiden osallistumisen mahdollistaminen JSM:n III-divisioonassa ja lisäksi toimikunta tulee pohtimaan myös JSM:n uudistamistarpeita laajemmin.

Tuomaritoimikunnalle vuorostaan suositeltiin shakkituomarien kokouksen järjestämistä jo keväällä 2022, mikäli JSM-kausi 2022 käynnistetään keväällä 2022. Lisäksi toimikuntaa pyydettiin pohtimaan sitä, millä tavoin liiton toimintaan saataisiin mukaan uusia nuoremman polven toimitsijoita ja tuomareita.

Työryhmistä

Liiton toiminnassa olevat työryhmät (strategiatyöryhmä ja Shakkiliitto 100 vuotta -työryhmä) jatkavat työtään nykyisten askelemerkkien mukaisesti, ja näiden työryhmien työstä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Koulushakkityön jatkamisen edellytyksiä tullaan vuorostaan tarkastelemaan tarkemmin seuraavissa hallituksen kokouksissa. Tässä vaiheessa päätettiin selvittää tarkemmin, mitä tähän mennessä on saatu aikaan koulushakkityön saralla ja työn jatkamista kartoitetaan seuraavissa kokouksissa saadun tiedon perusteella. Koulushakki.fi -sivuston tietoja pyritään päivittämään ajan tasalle.

Lisäksi päätettiin perustaa kaksi uutta työryhmää; seuratoimintatyöryhmä, jonka tehtävänä on valmistella alkuvuodesta 2022 pidettävää seuratoimintapäivää, sekä kesäkuulle 2022 suunnitteilla olevan Shakkiliiton 100-vuotisjuhlan suunnittelusta vastaava työryhmä. Seuratoimintatyöryhmään valittiin tässä vaiheessa Marko Tauriainen ja Eetu Tiiva. Ryhmää täydennetään ainakin todennäköisesti lähiaikoina palkattavalla palvelupäälliköllä. 100-vuotisjuhlan suunnittelusta vastaavaan työryhmään valittiin vuorostaan Marko Tauriainen, Aleksi Olander ja Jouko Viljanen. Juhlaa tullaan suunnittelemaan yhteistyössä myös Shakkihistoriallisen seuran kanssa.

Seuratoimintapäivän aiheiksi määriteltiin tässä vaiheessa ainakin seurojen rahoitukseen liittyvät kysymykset, uusien seura-aktiivien ja nuorten toimitsijoiden ja tuomareiden kouluttaminen ja aktivoiminen sekä JSM-kilpailun kehittäminen.

Muista edustuksista ja työntekijöistä

Liiton edustukset eri organisaatioissa pysyvät pääosin ennallaan lukuun ottamatta vuodenvaihteessa 2022 voimaan astuvaa FIDE-laskentahenkilön (FIDE Rating Officer) vaihdosta. FIDE-laskentahenkilön tehtävät siirtyvät tällöin Eetu Tiivalta Kalle Kumpulaiselle.

  • FIDE-delegaatti: Panu Laine
  • ECU-delegaatti: Jouni Lehtivaara
  • Edustaja Pohjoismaiden shakkiliitossa: Liiton puheenjohtajisto (Tiiva & Viljanen) vastaavat
  • Pohjoismaiden seniorishakkitoimikunta: Eero Patola
  • Bridge Areena Oy:n hallitus: Marko Tauriainen
  • Pohjoismaiden naisshakkitoimikunnan ja koulushakkikomitean edustajat valitaan, mikäli näiden tahojen toiminta aktivoituu
  • FIDE-laskentahenkilö: v. 2021 loppuun saakka Eetu Tiiva, v. 2022 alusta Kalle Kumpulainen

Todettiin, että liitolla on tällä hetkellä yksi työntekijä, toiminnanjohtaja Marko Tauriainen. Todettiin, että liitolla on tarvetta kilpailutoiminnasta vastaavalle palvelupäällikölle. Keskustelut aiheesta ovat myös edenneet, ja toivomme, että voimme tiedottaa asiasta tarkemmin vielä ennen vuodenvaihdetta.

Shakkifoorumista

Foorumin osalta todettiin, että se ei jatkossakaan toimi liiton virallisena tiedotuskanavana, vaan liiton virallinen viestintä julkaistaan Shakkiliiton verkkosivuilla uutisina. Lisäksi tiedotteet lisätään liiton sivujen osioon kokoukset.

Shakkifoorumin osalta todettiin myös, että uusille moderaattoreille on tarvetta. Myös foorumin säännöt tullaan käymään läpi päivitystarpeiden varalta ja foorumin moderointia varten tullaan luomaan erilliset ohjeet. Puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja valtuutettiin hoitamaan näitä asioita.

Shakkifoorumin kokonaisuudistus on myös selvityksessä, ja asiaan tullaan palaamaan seuraavissa hallituksen kokouksissa.

Liiton taloustilanteesta

Liiton taloustilanteen osalta todettiin, että varsin tarkka kulukuri on tarpeen myös vuonna 2022, mutta liiton taloudelliset näkymät näyttävät kuitenkin siinä määrin hyviltä, että vuodesta 2022 selvitään ilman suurempia taloudellisia haasteita.

Kilpailutoiminnasta

Todettiin, että vuoden 2022 kilpailukalenteri on julkaistu. Vaikka kilpailuja onkin anottu varsin mukavasti, niin toivomme edelleen seuroilta hakemuksia kilpailujen järjestämiseksi.

SM-kilpailujen osalta hakematta ovat ainakin nuorten SM, pikashakin SM sekä nuorten pikashakin SM ja JSM. Näiden osalta toivommekin erityisesti seuroilta hakemuksia!

Shakkiareenan osalta todettiin, että aiemmin julkaistun tiedotteen mukaisesti toiminta Shakkiareenalla jatkuu myös vuonna 2022. Shakkiareenalla järjestettävissä kilpailuissa ja tapahtumissa vaaditaan toistaiseksi koronapassi.

SM-kilpailuista ja olympialaisista

Todettiin, että yleinen, naisten ja S65-seniorien SM-kilpailut järjestetään Shakkiareenalla 15.–23.4.2022.

Yleinen SM järjestetään 10 pelaajan suljettuna kilpailuna.

Naisten SM järjestetään avoimena kilpailuna, johon voivat ilmoittautua kaikki naispelaajat. Kilpailuformaatti päätetään osallistujamäärän perusteella.

S65-seniorien SM järjestetään avoimena kilpailuna. Kilpailuformaatti päätetään osallistujamäärän perusteella.

Moskovassa heinä-elokuun 2022 vaihteessa pelattaviin Shakkiolympialaisiin päätettiin lähettää yleisen sarjan ja naisten sarjan joukkueet. Kummallekin joukkueelle maksetaan matkat. Muita merkittäviä kuluja liitolle ei lähtökohtaisesti olympialaisista tule. Mahdollisesta valmennuksesta päätös tehdään myöhemmin.

Kisojen valintalistoihin liittyvistä kysymyksistä tullaan keskustelemaan vielä huippupelaajien ryhmän kanssa, ja lopulliset valintalistakriteerit SM-kilpailuihin ja Shakkiolympialaisiin vahvistetaan lähiaikoina.

Verkkopelaamisesta

Todettiin ensinnäkin, että Shakkiliiton nettitoimintaa Lichessissä on aktivoitu uudelleen. Etsimmekin vapaaehtoista, joka ottaisi liiton viikottaiset kilpailut vastuulleen. Mikäli olet kiinnostunut, laita viestiä puheenjohtajalle, niin keskustellaan asiasta lisää!

Todettiin, että verkkoshakkitoiminnan kehitystyötä tulee jatkaa esimerkiksi järjestämällä pilottikokeilu JSM-kilpailun III-divisioonassa tulevalla JSM-kaudella.

Päätettiin harkita myös erillisen joukkueille suunnatun pitkäkestoisemman online-kilpailun järjestämistä verkossa. Kokonaisuudessaan verkkopelaamisen kehittämiseen liittyviä asioita valmistellaan tiiviissä yhteistyössä JSM-toimikunnan ja shakkituomaritoimikunnan kanssa.

Päätettiin myös, että järjestetään virallinen joukkuepikashakin online-SM Lichessissä helmikuun viimeisenä viikonloppuna 1–2 päiväisenä. Kilpailukutsu ja tarkempaa tietoa kisasta julkaistaan lähiaikoina.

Muita asioita

Lisäksi asialistalla oli joitakin muita käsittelyä vaativia asioita. Ensinnäkin päätettiin, että Kirjeshakkiliiton ja Suomen tehtäväniekkojen apurahaa leikataan 50 %:lla vuonna 2021 liiton haastavan taloustilanteen vuoksi. Vuonna 2022 apuraha pyritään palauttamaan aiemmalle tasolle.

Todettiin myös, että käynnissä olevan FIDEn kongressin eri toimikuntien kokouksiin osallistuu suomalaisedustusta, ja näistä kokouksista pyritään saamaan hyödyllistä materiaalia erityisesti liiton toimikuntien käyttöön.

Liiton tiedottamista eri sosiaalisen median kanavissa pyritään aktivoimaan. Seuraavaan hallituksen kokoukseen laaditaankin käsiteltäväksi liiton viestintästrategia, jonka mukaisesti liiton viestintää eri kanavissa pyritään jatkamaan ja kehittämään.

Hallituksen työskentelyn osalta päätettiin, että hallitus pyrkii kokoontumaan 4–6 kertaa vuodessa lähikokoukseen, ja lisäksi asioiden käsittelyssä hyödynnetään erilaisia etämenettelyjä.

Lisäksi päätettiin, että hallituksen kokouksen päätöksistä julkaistaan säännönmukaisesti kokoustiedote liiton sivuilla.

Seuraavan kerran hallitus kokoontuu lähikokoukseen helmikuussa. Ennen tätä hallitus käsittelee kiireellistä huomiota vaativia asioita etämenettelyin.

Toivotamme shakkiyhteisölle rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2022!

Mikäli tämä kokoustiedote herätti kysyttävää tai kommentoitavaa, olkaa yhteydessä hallituksen puheenjohtajaan: Eetu Tiiva, eetu.tiiva@shakkiliitto.fi, 0409357959

 

Pöytäkirja
Asia: Suomen Shakkiliiton liittokokous
Aika: Sunnuntai 5.12.2021, klo 18.50–20.55
Paikka: Shakkiareena, Hiomotie 10, Helsinki.

1 § Kokouksen avaus
Shakkiliiton puheenjohtaja Asko Hentunen avasi kokouksen klo 18.50.

2 § Läsnä olevien toteaminen
Todettiin läsnäolijat ja äänimäärät. Akaan Shakki (Veikko Rantanen) 1, Espoon Shakkikerho (Timo Munukka) 1, Etelä-Vantaan Shakki (Seppo Kinnunen) 2, Hartolan Shakkikerho (Esko Virtanen) 1, Helsingin Shakkiklubi (Petri Kopsa) 2, Hämeenlinnan Shakkikerho (Veikko Rantanen) 1, Itä-Helsingin Shakkikerho (Heikki Mononen) 2, Joensuun Shakkikerho (Timo Munukka) 2, Jyväs-Shakki (Veikko Rantanen) 2, Kulttuuri-Shakki-58 (Marko Tauriainen) 1, Kurikan Visa (Jouko Viljanen) 1, Käpylän Shakkikerho (Ksenia Palmu) 2, Lahden Shakki (Lauri Komulainen) 1, Lauttasaaren Suomalainen Shakkikerho (Pekka Kauppala) 2, Maakunnan Shakki (Jouko Viljanen) 1, Matinkylän Shakkikerho (Panu Laine) 3, Shakkikerho Moukat (Jyrki Kytöniemi) 1, Porin Shakinystävät (Aleksi Olander) 2, Shakkiseura Gambiitti (Henry Mannberg) 2, Salon Shakkikerho (Mika Hakala) 2, Seinäjoen Shakkikerho (Jouko Viljanen) 1, Shakkilaakso (Jouni Lehtivaara) 1, Shakkikerho Ninja (Jouko Viljanen) 1, Tammer-Shakki (Jyrki Kytöniemi) 3, Tampereen Shakkiklubi (Jyrki Kytöniemi) 1, Turun Shakinystävät (Mika Hakala) 1, Turun Työväen Shakkikerho (Tero Salopää) 2, Vaasan Shakkiseura (Jouko Viljanen) 1, Vammalan Shakkikerho (Johanna Tanni) 2, Shakkikerho X (Timo Munukka) 1, Tunturi-Lapin Shakki ((Veikko Rantanen) 1, Suomen tehtäväniekat (Jorma Paavilainen) 2, Suomen Kirjeshakkiliitto (Panu Laine) 2. Yhteisäänimäärä 51.

Lisäksi kokoukseen osallistuivat Shakkiliiton puheenjohtaja Asko Hentunen, Helsingin Shakkiliiton edustaja Kimmo Telenius sekä Toivo Pudas ja Petteri Paronen. Heille myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus muttei äänioikeutta.

3 § Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta
Panu Laine valittiin kokouksen puheenjohtajaksi. Marko Tauriainen valittiin kokouksen sihteeriksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Timo Munukka ja Ksenia Palmu. Ääntenlaskijoiksi valittiin Ksenia Palmu ja Kimmo Telenius.

4 § Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

5 § Työjärjestyksen hyväksymisestä päättäminen
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys sillä muutoksella, että kokouskutsusta poiketen tilintarkastajat eivät ole liiton hallituksen esityksiä. Toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä liiton puheenjohtaja esittelee myös liiton strategiatyötä.

6 § Vuoden 2021 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen sekä jäsen-, liittymis- ja lisenssimaksujen suuruudesta päättäminen
Vahvistettiin vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen esitys, että jäsen-, liittymis- ja lisenssimaksut pidetään ennallaan vuoden 2021 tasossa. Koska vuosilisenssin 2021 voimassaoloa on jatkettu syksyn 2020 liittokokouksen päätöksellä 31.5.2022 saakka, todettiin, että vuosilisenssi 1.6.–31.12.2022 maksaa oikeassa suhteessa olevan hinnan (90 eur / 12 kk x 7 kk = 52,5 eur).

7 § Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista päättäminen
Päätettiin, että hallitukselle ei makseta palkkioita. Tilintarkastajille maksetaan palkkio kohtuullisen laskun mukaisesti.

(Seppo Kinnunen, EtVaS, poistui. Yhteisäänimäärä tämän jälkeen 49).

8 § Liiton puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kahden hallituksen jäsenen valitseminen kahdeksi vuodeksi
Asko Hentusta ja Eetu Tiivaa ehdotettiin liiton puheenjohtajaksi. Puheenjohtajaehdokkaat esittäytyivät kokousedustajille, jonka jälkeen valinnasta suoritettiin äänestys.

Äänestyksen tulos: Eetu Tiiva 43 ääntä, Asko Hentunen 6 ääntä. Tyhjiä ääniä 0, hylättyjä ääniä 0.

Eetu Tiiva valittiin Shakkiliiton puheenjohtajaksi.

Jouko Viljasta ehdotettiin liiton varapuheenjohtajaksi.

Jouko Viljanen valittiin Shakkiliiton varapuheenjohtajaksi.

Jyrki Kytöniemeä ja Aleksi Olanderia ehdotettiin hallituksen jäseniksi.

Jyrki Kytöniemi ja Aleksi Olander valittiin Shakkiliiton hallituksen jäseniksi.

9 § Kahden tilintarkastajan ja heidän varahenkilöidensä valinta
Valittiin tilintarkastajiksi Harri Saarinen ja Seppo Rautula ja heidän varahenkilöksi MGI Tilintarkastus Oy.

10 § Kurinpito- ja eettisen valiokunnan yhden jäsenen ja varajäsenen valinta yhdeksi vuodeksi
Kurinpito- ja eettiseen valiokuntaan esitettiin varsinaiseksi jäseneksi Pekka Kauppalaa ja Alia Dannenbergiä.

Muita ehdotuksia ei tullut ja koska ketään ei ehdotettu varajäseneksi, päätettiin valita Alia Dannenberg jäseneksi valiokuntaan ja Pekka Kauppala varajäseneksi. Tämä menettely sopi Kauppalalle.

11 § Muut asiat
Väistyvä puheenjohtaja Asko Hentunen toivotti onnea ja menestystä uudelle puheenjohtajalle ja hallitukselle.

HSL kertoi mahdollisuudesta osallistua Bridgeliiton järjestämään pikkujouluun.

Lisäksi keskusteltiin JSM-otteluiden tarjoiluista ja liiton ja seurojen jäsenluetteloista ja jäsenmaksujen ajallaan saapumisesta.

12 § Kokouksen päättäminen
Kokouksen puheenjohtaja Panu Laine päätti kokouksen klo 20.55.

Pöytäkirjan vakuudeksi,

Helsingissä 5.12.2021

______________________________                             ______________________________

Panu Laine, puheenjohtaja                                               Marko Tauriainen, sihteeri

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty

______________________________                             _____________________________

Timo Munukka, pöytäkirjan tarkastaja                               Ksenia Palmu, pöytäkirjan tarkastaja

 

Pöytäkirja

Asia: Suomen Shakkiliiton liittokokous
Aika: Lauantai 8.5.2021, klo 13.00–14.36
Paikka: Shakkiareena, Hiomotie 10, 00380 Helsinki.

1 § Kokouksen avaus klo 13.00
Liiton puheenjohtaja Asko hentunen avasi kokouksen klo 13

2 § Läsnä olevien toteaminen
Todettiin läsnäolijat ja näiden äänimäärät: Panu Laine, Shakkihistoriallinen seura 2, Panu Laine, Matinkylän Shakkikerho 3, Mika Hakala, Turun Shakinystävät 1, Marko Tauriainen, Kulttuuri-Shakki 1, Eetu Tiiva, Akaan Shakki 1, Matti Uimonen, HSK 3.

Lisäksi paikalla olivat Kari Teräsalo ja Asko Hentunen, joille myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus.

Etäyhteydellä kokoukseen osallistuivat: Jouni Lehtivaara, Pasi Paasonen, Lauri Komulainen, Jouni Rossi, Petteri Paronen, Ksenia Palmu, Teemu Vihinen, Esko Virtanen, Jorma Paavilainen, Johanna Tanni, Petri Kopsa, Jouko Viljanen ja Simo Torkkola. Heille myönnettiin myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus.

3 § Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Panu Laine ja sihteeriksi Marko Tauriainen. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Matti Uimonen ja Mika Hakala.

4 § Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5 § Työjärjestyksen hyväksymisestä päättäminen
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys.

6 § Toimintakertomus ja tilikertomus vuodelta 2020
Käytiin läpi toiminta- ja tilikertomus vuodelta 2020.

7 § Tilintarkastajien lausunto
Kuultiin tilintarkastajien lausunto.

8 § Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille
Myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille ja vahvistettiin tilinpäätös.

9 § Muut asiat
Keskusteltiin liiton vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, joka jatkuu myös ensi vuonna. Todettiin, että SSL on irtisanonut Areenan vuokrasopimuksen.

Puheenjohtaja kertoi liiton strategiatyön aloittamisesta. Tavoitteena on luoda liitolle strategia 3–5 vuodeksi.

Shakkihistoriallinen seura on käynnistänyt valmistelut ensi vuoden 100-vuotisjuhlaa varten.

Todettiin, että tarkoitus on järjestää online-shakin PM-turnaus 9.6. tai 16.6. lichessissä. Kilpailu lähetetään Yle Areenassa.

Keskusteltiin seuratoiminnan kehittämistuesta ja muista tuista seuroille. Haku näihin on jälleen loppusyksystä.

Todettiin, että SSL osallistui Assembly Winter 2020 -tapahtumaan Suomi–Ruotsi-maaottelulla, josta Yle lähetti ohjelman Areenalla. Katsojia oli n. 10 000.

Liittoon on palkattu työntekijä edistämään naisten shakin harrastamista. Naisille on järjestetty shakkikursseja.

Myös Fiden turnaustoiminta on kärsinyt kovasti, ja kilpailuja on vaihtoehtoisissa muodoissa järjestetty paljon netissä.

Fiden online-tuomarikurssille osallistui pari suomalaista.

Toiminnanjohtajan mukaan liiton talous tulee v. 2021 alustavien arvioiden mukaan olemaan aavistuksen plussalla. Tuotot ovat pienentyneet merkittävästi, koska lisenssi- tai kilpailutuottoja ei juuri ole. Menot on sopeutettu sen mukaisesti, mm. turvaudutaan lomautuksiin ja Areenan irtisanomiseen, mahdollisesti myös omaisuuden myyntiin.

10 § Kokouksen päättäminen
Kokouksen puheenjohtaja Panu Laine päätti kokouksen klo 14.36.

Pöytäkirjan vakuudeksi, Helsingissä 8.5.2021

______________________________                             ______________________________

Panu Laine, puheenjohtaja                                             Marko Tauriainen, sihteeri

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty

______________________________                             _____________________________

Matti Uimonen                                                                 Mika Hakala

 

 

Hallituksen kokous pidettiin Zoomilla 5.5.2021.

Hallitus käsitteli JSM-toimikunnan esitystä sarjan jatkamisesta. Sen lisäksi hallitus päätti toteuttaa JSM-joukkueille kyselyn, jossa toimikunnan esitysten lisäksi vaihtoehtoina ovat joko koko sarjakauden keskeyttäminen ja uuden kauden aloittaminen syksyllä 2021, sarjakauden jatkaminen aina kevääseen 2022 saakka tai sarjakauden osittainen keskeyttäminen ja uuden kauden aloittaminen syksyllä isommin I-divisioonan lohkoin. Neuvoa antava kysely toteutetaan 7.–16.5., ja hallitus päättää asiasta 19.5.

Koulushakkiprojekti on edennyt. Alustan bugit häiritsevät kuitenkin mm. turnausten järjestämistä huomattavasti. Tehtävät ja muut tukitoiminnot toimivat hyvin. Koulut pelaavat turnauksen viikolla 20. Päätettiin, että Tauriainen ja Kopsa valmistelevat Harrastamisen Suomen malliin liittyviä tarjouksia kuntien järjestämiin kilpailutuksiin. Pilottihanketta voidaan syksyllä jatkaa, mutta sitä ei tässä vaiheessa laajenneta.

Todettiin, että lichessissä pelattavaan joukkueiden PM-kilpailuun ovat alustavasti tulossa mukaan kaikki muut Pohjoismaat paitsi Islanti, jonka tilalle harkitaan esimerkiksi Viroa. Turnaus on tarkoitus pelata ennen juhannusta. Lisätietoja asiasta liiton kotisivuilla ja seuraavissa kokouksissa.

Todettiin, että liiton talouden sopeutustarve on vuoden 2021 loppuun vähintään 15 000 euroa. Keskusteltiin ja osin päätettiin toimenpiteistä, joita ovat mm. työntekijöiden lomautukset, Areenan vuokra ja myytävä omaisuus. Lomautuksiin joudutaan turvautumaan 1.7. alkaen, ja Areenan tilanteesta keskustellaan Bridgeliiton kanssa mahdollisimman pian. Omaisuutta ei myydä tässä vaiheessa. Todettiin, että sopeutustarve kuitenkin jatkuu vuoden 2022 loppuun.

Päätettiin, että lauantain liittokokoukseen voi osallistua rajoitetusti etäyhteydellä. Hyväksyttiin uusi seura, Tunturi-Lapin Shakki ry liiton jäseneksi.

Tervehdittiin ilolla tietoa, että Päivölässä järjestetään koulujen syyslomaviikolla viikon mittainen nuorten shakkitapahtuma, jonka ohjelmassa on shakkileiri ja SM-tason kilpailuja.

Seuraava liiton hallituksen kokous on 19.5.2021.

***

Shakkiliiton hallituksen Zoom-kokous pidettiin 31.3.

Käytiin läpi Suomi–Ruotsi-shakkimaaottelun palautetta. Todettiin palaute pääosin positiiviseksi ja myös sidosryhmäkumppanit Assembly ja Yle olivat hyvin tyytyväisiä tapahtumaan. Kilpailujärjestelmä erikokoisin joukkuein suosi pienemällä joukkueella ollutta Ruotsia ja aiheutti joillekin suoalaisille pelaajille kohtuuttoman pitkän odotusajan. Todettiin, että jatkossa joukkueiden tulee olla edes suunnilleen samankokoiset. Seuraava mahdollinen tapahtuma on kesäkuussa pelattava joukkue-PM-kilpailu, jossa Yle on alustavasti mukana.

Naisshakkihanke käynnistyi Assembly Winter -tapahtuman yhteydessä, jossa julkaistiin video mm. maajoukkuepelaajista. Ensimmäinen naisten shakkikurssi aloitteleville järjestetään huhti-toukokuussa.

Koulushakkipilotissa on mukana 350 koululaista ja 15 koulua. Opettajien koulutus järjestetään huhtikuun alussa, mukana olevat kerhot on koulutettu edellisellä viikolla. Shakkiyrittäjät ovat tuottaneet palveluun videoita ja tehtäviä. Valitussa Chesslang-ohjelmassa on havaittu jonkin verran bugeja, joista suurin osa on saatu korjatuksi.

Todettiin, että liiton taloustilanne on heikko. Strategiaryhmä (Asko Hentunen, Petri Kopsa, Aleksi Olander, Jyrki Kytöniemi, Ksenia Palmu ja Juha Patosalmi) kokoontuvat viimeistään huhtikuun puolivälissä pohtimaan toimenpiteitä liiton talouden korjaamiseksi. Strategiaryhmän työhön kuuluu myös liiton strategiatyö 3–5 vuodeksi.

Liiton tilinpäätös ja toimintakertomus päätettiin hyväksyä sähköpostikokouksessa, kun asiakirjat valmistuvat.

Päätettiin, että toimikunnat jatkavat nykyisillä kokoonpanoillaan. Päätös SM-kilpailuista 2021 ja muusta kilpailutoiminnasta tehdään toukokuun loppuun mennessä. Seuraava kokous pidetään 5.5.2021.

***

Hallituksen Zoom-etäkokous pidettiin 4.3.

Liiton perinteinen kilpailutoiminta on koronan vuoksi edelleen keskeytyksissä, mutta verkossa toimintaan on paljon: turnauksia järjestetään useita viikossa ja niissä on ollut keskimäärin 20–30 pelaajaa kerralla.  Shakkiliiton lichess-joukkueessa on yli 500 pelaajaa. Iso tapahtuma on Assemblyn kanssa yhdessä järjestettävä Suomi–Ruotsi-maaottelu 20.3., johon odotetaan satoja pelaajia molemmista maista. Ottelu lähetetään suorana lähetyksenä Yle Areenassa.

Perinteisen kilpailutoiminnan osalta päätettiin, että SM-kilpailut (yleinen, naiset ja seniorit) pyritään näillä näkymin pelaamaan heinäkuussa, mutta lopullinen päätös tehdään toukokuun loppuun mennessä. Koronan vuoksi päätöstä ei voida tehdä aiemmin. Samalla tullaan päättämään joukkuepikashakin SM-kisoista, jotka mahdollisesti pelataan tänä vuonna Porissa. JSM:n osalta odotetaan JSM-toimikunnan toimenpiteitä. Koulujoukkueiden SM-kisan osalta päätettiin tutkia mahdollisuutta pelata kilpailu jossain muodossa verkossa.

Koulushakkiprojekti etenee laaditun suunnitelman mukaisesti. Verkkoalustaksi valittiin Chesslang kuudesta vaihtoehdosta. Projektissa työntekijöinä ovat Kai Sippola ja Jorma Paavilainen 1.2.2021 alkaen. Shakkiyrittäjien kanssa (Karttunen, Tiitta, Virtanen) on sovittu materiaalien tekemisestä. Hankkeeseen mukaan valittujen seurojen kanssa on pidetty ensimmäinen palaveri ja varmistettu koulujen mukana oleminen hankkeessa.

Käynnistettiin vuoden mittainen naisshakkiprojekti, johon on palkattu työntekijä. Tavoitteena on lisätä shakin harrastamista naisten ja tyttöjen keskuudessa. Tehtävänä on vasta projektin suunnittelusta ja toteutuksesta. Naiset pelaa -hanke on näkyvillä liiton sivuilla ja esiinnymme myös Assembly Winter -tapahtumassa, johon on tehty video- ja muuta materiaalia.

Todettiin liiton taloudellinen tilanne huonoksi, koska lisenssimaksuja saatiin viime vuonna selvästi aiempaa vähemmän eikä tämän vuoden lisenssimaksuja ole vielä saatu. Päätettiin, että strategiatyöryhmä alkaa työstämään liiton taloutta ja rahoitusta.

Todettiin, että Fiden online-pelaamista koskevien sääntöjen suomennos alkaa olla valmiina. Säännöt julkaistaan liiton sivuilla heti, kun ne valmistuvat. Mika Hakala ja Eetu Tiiva ovay saaneet ECUn Online Arbiter -sertifikaatin.

Seuraava kokous pidetään 31.3. klo 18.

***

Shakkiliiton hallitus kokoontui Zoom-kokouksessa torstaina 4.2.

Yhtenä kokouksen pääaiheena oli kevään koulushakkihanke, jolle Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 40 000 euron apurahan. Hallitus hyväksyi koulushakin ohjausryhmän luoman hankesuunnitelman ja valitsi kuusi seuraa yhteistyökumppaneiksi hankkeeseen. Hakemuksia kumppaniksi tuli kaikkiaan kuudelta seuralta (TammerSh, VammSK, KurVi, KokkSK, KYS ja Aatos), ja ne hyväksyttiin kaikki. Lisäksi yhteistyötä tehdään shakkiyrittäjien kanssa. Hankkeeseen palkataan myös koordinaattori Kai Sippola ja tekninen tukihenkilö Jorma Paavilainen.

Toisena asiana hallitus hyväksyi JSM-toimikunnan esityksen JSM-kauden jatkosta.

Todettiin seuraavat hankkeet ja niiden eteneminen:

Kokeiluluontoisena järjestetään (järjestettiin) viikonloppuna 6.–7.2. viikonlopputurnaus Tornelossa. Turnaukseen osallistui lähes 30 pelaajaa kahdessa ryhmässä.

Maaliskuun puolivälissä osallistumme Assembly Winter21 -tapahtumaan. Järjestämme 15.3. alkavalla viikolla ystävyysottelun Ruotsia vastaan, joka lähetetään myös Yle Areenassa. Tästä lisätietoja heti, kun yksityiskohdat tarkentuvat.

Shakki oli esillä Lotto-arvontalähetyksessä 6.2. ja on ollut muutenkin hyvin esillä viime aikoina (osin Netflix-sarjan Queen’s Gambit innoittamana) niin lehdistössä kuin televisiossakin. Yksi tällainen positiivinen juttu on oppilastyönä syntyvä lyhytdokumentti shakinpelaajista. Toivottavasti tästäkin pystytään kertomaan lisää kevään aikana.

Todettiin eettisen ja kurinpitovaliokunnan päätös epävirallisen nettipikashakin SM-kilpailun tapahtumista. Valiokunnan kannanottoon anonyymina pelaamisesta nettikilpailuissa päätettiin reagoida niin, että virallisissa kilpailuissa ja epävirallisissa SM-tason kilpailuissa sekä kilpailuissa, joissa jaetaan palkintoja, vaaditaan pelaajien tunnistautuminen, mutta muissa kilpailuissa tunnistautumista ei vaadita.

Todettiin, että Fide on julkaissut online-pelaamisen säännöt, ja niitä käännetään paraikaa myös suomeksi. Käännös valmistuu alkukevään aikana.

Varsinaisten SM-kilpailujen ajankohta on edelleen avoinna. Tutkitaan vaihtoehtoja pelata SM normaaliajankohtana kesäkuussa tai myöhemmin kesällä. Joukkuepikashakin SM-kisat voidaan pelata Porissa, jos koronatilanne mahdollistaa.

Lopuksi todettiin, että hallituksen kokouksista aletaan jälleen julkaista kokoustiedotteita. Seuraava hallituksen kokous pidetään 4.3.2021.