Kerhojen kokouksen antia 27.10.2013

Kerhojen kokouksessa Shakkiareenalla 27.10.2013 liiton uudet toimihenkilöt toiminnanjohtaja Marko Tauriainen ja turnauspäällikkö Timo Munukka esittäytyivät.

Vuonna 2013 liiton talous oikenee vihdoin ja liitto tehnee hieman positiivisen tuloksen. Vuoden 2014 budjetti ja maltilliset korotukset menivät läpi ja liitto voi katsoa luottavaisesti shakkivuoteen 2014 myös taloudelliselta puolelta. Osaltaan vuotta 2014 auttaa vielä se, että meillä ei ole mm. Pohjoismaisia turnausjärjestämisvelvoitteita. Toivotaan myös, että valtiovalta on meille edelleen suosiollinen avustuksensa suhteen.

Tänä vuonna oli myös puheenjohtajien vaalit. Kun liiton nykyinen puheenjohtaja Panu Laine ilmoitti jäävänsä pois liiton johdosta työesteiden vuoksi, oli uuden puheenjohtajan valinta agendalla. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Jaakko Mäntyniemi. Onnea! Varapuheenjohtajan paikasta äänestettiin ja voiton vei Petri Saharinen. Äänestyksessä hallituksen erovuoroisista jäsenistä kolme valittiin uudelleen: Aleksi Olander, Teemu Miettinen ja Mika Karttunen. Markku Hartikaisen ilmoitettua jäävänsä pois hallituksesta hänen tilalleen valittiin Jyväskylän Markku Raitanen.

Omasta puolestani kiitän lämpimästi kuluneesta jännittävästä ja tapahtumarikkaasta kahdesta vuodesta Suomen Shakkiliiton hallituksen johdossa. Paljon enemmän tapahtui, kuin saatoin tehtävää vastaanottaessani kuvitella. Opin tavattomasti suomalaisesta shakkihallinnosta, sen iloista ja suruista. Haluan kiittää kaikkia hallituksen jäseniä ja toimikunnista puurtaneita heidän panoksestaan yhteisen hyvän puolesta. Tärkeimpiä asioita oli ehkä kuitenkin talouden tasapainottaminen ja runsaiden henkilövalinta-asioiden läpivienti ja uudelleenorganisointi. Lämpimin viikko ja –muistot ovat Istanbulista olympialaisista ja FIDEn kongressista syyskuussa 2012. Todella hieno shakkitapahtuma, jossa olivat mukana kaikki maailman huiput ja tavaton määrä intohimoisia shakinharrastajia edustamansa maan huipulta. Suosittelen kaikille vierailua Tromssan olympialaisissa elokuussa 2014 ja erinomaista tulevaa vuotta niin shakkihallinnossa, shakin harrastamisessa kuin suomalaisessa huippushakissa.

Panu Laine

Suomen Shakkiliiton puheenjohtaja 2012-2013