Tapani Sammalvuo
tsammalvuo@gmail.com

7. kierros
Lehtilä – Keinänen                0–1, 31
Valkama – Järvenpää            0–1, 49
Agopov – Keso                     ½–½, 47
Pohjala – Lahdelma              1–0, 35
Luukkonen – Tiitta                0–1, 46

Pistetilanne 7. kierroksen jälkeen:
1. Keinänen 6
2. Agopov 4½
3.–4. Pohjala ja Lehtilä 4
5.–6. Luukkonen ja Valkama 3½
7. Järvenpää 3
8.–9. Lahdelma ja Keso 2½
10. Tiitta 1½

Kierroksen kärkikohtaamisessa Keinänen voitti mustilla turnauksen yllättäjän Lehtilän. Tällä voitolla hän karisti jahtaajansa jo 1½ päähän, kun kierroksia on pelaamatta kaksi. Toivo päätti jälleen kaivaa pussista uuden avauksen, joka oli nyt Keresin puolustus 1.d4 e6 3.c4 Lb4+. Siirtovaihdoin päädyttiin erääseen bogointialaisen kaikkein kuivimmista muunnelmista, mikä saa minut hieman kummastelemaan avausvalintaa. Voi toki olla, että Toivo luki tilannetta paremmin kuin minä, sillä peli meni kuin menikin teräväksi keskipelissä valkean sallittua riippuvien sotilaiden asemassa taktisen iskun 19…d4. Toivo uhrasi pian vielä laadun, mihin Taneli vastasi raskaalla virheellä, ja peli oli ohi.

Valkama pelasi etenemismuunnelmaa Järvenpään suosikkiavausta Caro–Kannia vastaan. Asema muuttui pian ranskalaistyyppiseksi, mikä tarkoittaa yleensä valkean pientä etua – tai niin minä ainakin asiasta ajattelen. Valkean vaihdettua vaalearuutuisen lähettinsä mustan ratsuun en ollut enää yhtä vakuuttunut hänen edustaan, varsinkin kun suunnitelman löytäminen oli vaikeaa. Jari käytti hyvin edukseen vaaleiden ruutujen heikentymisen, ja viimeistään 20…Tc4! jälkeen oli selvää, että mustalla oli painostusta. Ratkaisevaksi virheeksi osoittautui 24.Re2?, joka salli temaattisen laadunuhrauksen 24…Txf3!, joka oikeastaan ei ollut edes uhraus, sillä musta voitti uhraamansa laadun takaisin korkoineen.

Keso jatkoi avausseikkailujaan sisilialaisen Nimzowitschin muunnelmalla. Tämäkin tiedetään selvästi huonoksi, ja jopa minä uskon tietäväni kumouksen, vaikken 1.e4:ää enää pelaakaan. Mikael valitsi vähemmän kunnianhimoisen pelitavan 3.Rc3, jonka senkin pitäisi antaa valkealle etua. Hän saikin lähettiparin, mutta mustalla oli hieman parempi pito keskustassa. Lähettiparin puoliinnuttua vaihdossa asema tasoittui täysin. Tasapeli sovittiin tasavoimaisessa kevytupseeriloppupelissä.

Pohjala toisti uskollisesti suosikkisysteeminsä 1.d4, 2.Rf3 ja 3.g3. Lahdelma oli tähän kaivanut solidit lääkkeet kehittämällä nappulansa slaavilaistyylisesti, mutta niin että vaalearuutuinen lähetti on sotilasketjun ulkopuolella. Pohjala ei varmastikaan usko valkean saavan etua tätä(kään) vastaan, mutta hän selvästi pitää valkean solidista asetelmasta. Yllättäen hän päätti sohaista 10.e4?!, joka parhaimmillaankin näyttäisi vaihtavan e-sotilaan mustan b-sotilaaseen. Silti tärkeällä välisiirrolla 13.Rb3! asema säilyisi sekavana, kun taas pelijatko oli valkealle riski. Parin molemminpuolisen jatkoepätarkkuuden jälkeen valkea näytti olevan hätää kärsimässä. Tilanne meni veitsenterälle mustan uhratessa upseerin, mutta sen jälkeen valkeallakin oli omat valttinsa. Lahdelman jatkettua hyökkäystään epävarmasti sai Pohjala vakiinnutettua asemansa, ja upseerin ylivoima ratkaisi pelin hänen eduksensa.

Tiitta teki tyhjiksi Luukkosen avausvalmistelut pelaamalla harvinaista (syystäkin) 3…Rc6-muunnelmaa ranskalaisessa. Siirron huono puoli on se, että se tekee valkean keskustaa vastaan hyökkäämisen vaikeaksi. Tommi valitsi omannäköisensä tulkinnan asiasta, ja uhrasi sotilaan c3:ssa. Uhraus antoi valkealla vahvan aloitteen, mutta pari siirtoa myöhemmin valkea salli daamienvaihdon, mikä ei mielestäni sopinut asemaan. Sitä seurasi arviointivirhe (tai mahdollisesti laskuvirhe), joka antoi mustan uhrata laadun kahta sotilasta vastaan. Syntynyt loppupeli oli vaikeasti hallittava, mutta yleistuntuma oli, että mustan peli oli helpompi. Käytäntö tuki tätä käsitystä, sillä Tommi ei löytänyt vastausta mustan keskustasotilaiden etenemiseen.