Shakkiliiton hallitus on saamansa palautteen vuoksi ja varmistaakseen pelaajille riittävän turvalliset olosuhteet päättänyt kokouksessaan 1.9. JSM-kaudesta 2020–21 ja aiemmin antamistaan suosituksista koronavirustilanteessa.

JSM:n syyskuun kierroksella 12.–13.9. pelataan vain 2. ja 3. divisioonan ottelut. SM-liiga ja 1. divisioona käynnistyy lokakuussa 17.–18.10. kilpailun ohjelman mukaisilla otteluilla. Syyskuun kierrokset pelataan liigan ja 1. divisioonan osalta myöhemmin sovittavana ajankohtana. Liigassa ja 1. divisioonassa pelaavat joukkueet voivat kuitenkin keskenään sopia syyskuun otteluiden pelaamisesta alkuperäisen ohjelman mukaisesti 12.–13.9.

Liiga- ja 1. divisioonan joukkueille järjestetään myös kysely. Joukkueet voivat kertoa kantansa, aloitetaanko niiden osalta sarja lokakuussa vai myöhemmin. Samalla kysytään, pitäisikö liigassa kieltää ulkomaalaisvahvistusten käyttö tulevalla kaudella, sillä eri maista tulevat pelaajat ovat toisiinsa nähden eriarvoisessa asemassa muun muassa karanteenimääräysten vuoksi. Kysely lähetetään joukkueiden yhteyshenkilöille vielä tällä viikolla.

Liiton aiemmat suositukset kasvomaskeista ja suositukset koronavirustilanteeseen ovat edelleen voimassa.