Legendaarinen Politiken Cup tunnetaan nykyään nimellä Xtracon Chess Open ja se pelataan Kööpenhaminan sijasta Helsingörissä, Hamletin maisemissa. Nyt heinäkuussa kisan voitti Baadur Jobava puolen pisteen erolla kahdeksikkoon, johon kuului mm. Nigel Short. Turnaukseen osallistui myös veteraani Jan Timman, joka samassa yhteydessä piti luennon Bent Larsenista.

Larsenista tarinoi myös tanskalainen suurmestari Lars Schandorff Nimzowitschin, tuon ”Tanskan shakkiopettajan” mukaan nimetyssä podcastissaan. Ainakin minulle oli uusi tieto, että Larsenin ja Peter Heine Nielsenin tavoin Schandorff oppi pelaamaan shakkia Holstebrossa, jyllantilaisessa pikkukaupungissa; kolme suurmestaria 35 000 asukkaan paikkakunnalta on taatusti ainutlaatuista. Tiedossani ei ole, miten Schandorff ja Nielsen vihkiytyivät pelin saloihin, mutta Larsenin tapaus on dokumentoitu huolellisesti: tammikuussa 1942 kuusivuotias Bent-poika on vuoteen omana, on epätavallisen kylmä talvi, Tanska on vieläpä Natsi-Saksan miehittämä, mutta valoa pimeyteen tuo ystävä, jolla on mukanaan shakkipeli…

Tästä alkaa vertaansa vailla oleva shakkiura, jossa menestyksekkään kilpailemisen ohella tärkeässä roolissa on shakista kirjoittaminen. Tämän vuoden mittaan olenkin lueskellut Larsenin lennokkaita artikkeleita 1970-80-lukujen Schacknytt-lehdestä. Nyt ymmärrän, miksi Lars Grahn, lehden perustaja, on toistuvasti kertonut Larsenin palkkaamisen olleen hänen paras päätöksensä päätoimittajana. Kirjeen lähettäminen Malmöstä Juutinrauman toiselle puolelle vaati melkoisesti rohkeutta, mutta kun myöntävä vastaus kolahti postilaatikkoon, ei riemulla ollut rajoja.

Bent Larsenista kehkeytyi vuosien saatossa maailmanmies, jonka mielestä Tanskanmaassa oli mätää ainakin sen verran, ettei sieltä löytynyt vastusta eikä kunnon turnauksia. Ankara verotuskaan ei ollut eri lähteistä ansionsa keräävälle suurmestarille mieleen, joten Larsen muutti 70-luvun puolivälissä Las Palmasiin, jossa hän ensi alkuun asusteli veneessä. 80-luvulla muuttokuorma siirtyi aina Argentiinaan asti.

Larsenia on hyvä pitää esillä juuri nyt kun yhdestä hänen huippuvuosistaan on kulunut tasan 50 vuotta. Sitä paitsi vuoden 1967 seikkailut maailmalla antavat hyvän kuvan shakkiammattilaisen arjesta ilman sekundanttia, pitkien välimatkojen ja uuvuttavien turnausten armoilla. Tutuiksi tulivat niin Kanada, Kuuba kuin Tunisiakin.

Larsenin vuosi alkoi Hollannin Beverwijkistä, jossa hän sijoittui neljänneksi Boris Spasskin voittamassa Hoogovens-turnauksessa; myöhemmin turnaus siirtyi naapurikaupunki Wijk aan Zeehen. Neljäs hän oli myös Monte Carlossa Bobby Fischerin, Vasili Smyslovin ja Jefim Gellerin kannoilla. Dundeessa tanskalainen jakoi puolestaan kakkossijan vanhan kilpakumppaninsa Fridrik Olafssonin kanssa; Svetozar Gligoric voitti turnauksen, joka juhlisti tässä skottikaupungissa 100 vuotta aiemmin käytyä kisaa, jossa ensi kertaa shakin historiassa tasapelistä jaettiin pisteen puolikas.

Tasapelit eivät kuitenkaan tuoneet leipää Larsenin pöytään, vaan oli väistämättä voitettava turnauksia. Näin tapahtuikin ainutkertaisesti muutaman kuukauden välein Amerikasta Euroopan kautta Afrikkaan eli Winnipegissä, Capablancan muistoturnauksessa Havannassa, Palma de Mallorcalla ja Soussen alueidenvälisessä turnauksessa, jonka Fischer jätti kymmenen kierroksen jälkeen kesken. Ei ollutkaan ihme, että shakkitoimittajat myönsivät neljä huipputurnausta voittaneelle Bent Larsenille kaikkien aikojen ensimmäisen Shakki-Oscarin Vuoden pelaajana.

Erik Rosendahl