Suomen Shakkiliitto on perinteisesti hankkinut ja maksanut pelaajille ne kansainväliset pelaaja-arvot, joilla on merkitystä SSL:n tai Fiden kilpailutoiminnassa. Kyseessä ovat olleet suurmestarin, kansainvälisen mestarin ja fidemestarin arvot.

SSL ryhtyy nyt välittämään myös ehdokasmestarin (Candidate Master eli CM tai WCM) arvoja, mutta siten, että pelaaja itse maksaa liitolle Fidelle menevän lunastusmaksun (tällä hetkellä 50 euroa) ja sen lisäksi palvelumaksuna 30 euroa.

CM-arvoihin ovat oikeutettuja pelaajat, joiden pitkän pelin Fide-vahvuusluku (Elo) on ylittänyt vaadittavan rajan eli 2200 tai naisten WCM-arvojen osalta 2000. Lisäksi pelaajalla tulee olla ylityshetkellä koossa vähintään 30 Fiden laskentaan otettua peliä.

Oikeuden ehdokasmestarin arvoon voi saada myös eräillä huippusuorituksilla Fiden tai Euroopan Shakkiliiton virallisissa kilpailuissa erillisen taulukon mukaisesti.

Kiinnostuneet pelaajat voivat ottaa asiasta yhteyttä palvelupäällikkö Aleksi Olanderiin, aleksi.olander@shakkiliitto.fi.