Terveiset Frankfurtin lentokentältä. Tässäpä tätä nyt ollaan lukuisia kokemuksia rikkaimpina. Kisapäiväkirjankirjoittaminen on itseltä jäänyt viime päivinä vähemmälle, koska suurin osa energiastani on mennyt terveyshuolien taltuttamiseen. Haluaisinkin jo tässä vaiheessa omasta ja koko Suomen maajoukkueen puolesta kiittää kaikkia kisoja seuranneita kannustuksesta. Kiitos myös Jannelle upeista kisalähetyksistä.

Voittoisan Italia-ottelun jälkeen oli vapaapäivä. Tuohon mennessä olimme pelanneet turnauksen merkittävästiyläkanttiin ja voitot Islannista ja Italiasta olivat todella isoja yllätyksiä vahvuuslukujen valossa. Kuudennellakierroksella kohtasimme Serbian. Ottelussa ei enää riittänyt aiemmilta kierroksilta löytynyttä venymistä ja vainminä onnistuin saamaan tasapelin. Mikaelin pelissä Indicillä oli valmisteltuna yllättävä siirto. Pekalla vastustajatunsi muodikkaan Ragozinin muunnelman salat paremmin. Sampsa pelasi jälleen hyvin, mutta hänkin joutui suurenvirheen vuoksi luovuttamaan.

 

6. Kierros pvm. 2021/11/18 klo. 15.00
pö. 13 Serbia Rtg 35 Finland Rtg 3½: ½
7.1 GM Indjic, Aleksandar 2612 IM Agopov, Mikael 2430 1 – 0
7.2 GM Ivic, Velimir 2620 FM Koykka, Pekka 2353 1 – 0
7.3 GM Ivanisevic, Ivan 2604 IM Nyysti, Sampsa 2325 1 – 0
7.4 GM Perunovic, Milos 2541 FM Ronka, Erik 2321 ½ – ½

 

 

Seitsemännellä kierroksella pelasimme Israelia vastaan. Kärkipöydällä Mikael pelasi todella kovan kamppailunNabatya vastaan. Mikael sanoi peliä todennäköisesti kiinnostavammaksi tässä turnauksessa hänen osaltaan.Pekalla oli hyvät mahdollisuudet, mutta jälleen ongelmat oli vaikeita ratkaistavia. Sampsan peli lähti erinomaisestikäyntiin, mutta lopulta tasapeli oli hyvä tulos. Myös Terolla lähti peli hyvin käyntiin, mutta muutamat virheet tekiväthänen asemastaan huonon. Postny kävi hakemassa a5-sotilaan, jota Tero ei ollut uskonut että hän voisi hakea.Postnyn kommentti pelin jälkeen oli ”But I have everything protected!”

 

7. Kierros pvm. 2021/11/19 klo. 15.00
pö. 35 Finland Rtg 15 Israel Rtg 1 : 3
11.1 IM Agopov, Mikael 2430 GM Nabaty, Tamir 2649 ½ – ½
11.2 FM Koykka, Pekka 2353 GM Mikhalevski, Victor 2559 0 – 1
11.3 IM Nyysti, Sampsa 2325 GM Smirin, Ilia 2616 ½ – ½
11.4 FM Kokkila, Tero 2283 GM Postny, Evgeny 2557 0 – 1

 

 

Kahdeksannella kierroksella kohtasimme Itävallan. Ottelussa oli paljonkin panosta, sillä Sampsa varmistaisitasapelillä suurmestarikiinnityksen sekä meillä oli paineita päästä pisteille, sillä tappiollisen matsin jälkeen oli jopasuurikin mahdollisuus siihen että joudumme vapaakierrokselle. Mikael meinasi tehdä jättiyllätyksen. Hän kumosiRaggerin Marshallin gambiitin ja oli äärimmäisen lähellä voittoa loppupelissä. Pekalla tämä turnaus ei mennytnappiin, sillä tälläkään kertaa hän ei täysin onnistunut tasoittamaan ja joutui ratkomaan liian vaikeita ongelmia.Sampsa pelasi odotetun varmasti ja onnistui tekemään tasapelin. Hieno tulos Sampsalta! Valitettavasti pisteille emme tässä ottelussa päässeet, sillä myös minä hävisin nuorelle kansainväliselle mestarille taktisessa väännössä.

 

8. Kierros pvm. 2021/11/20 klo. 15.00
pö. 35 Finland Rtg 22 Austria Rtg 1 : 3
14.1 IM Agopov, Mikael 2430 GM Ragger, Markus 2668 ½ – ½
14.2 FM Koykka, Pekka 2353 GM Dragnev, Valentin 2548 0 – 1
14.3 IM Nyysti, Sampsa 2325 GM Shengelia, David 2513 ½ – ½
14.4 FM Ronka, Erik 2321 IM Horvath, Dominik 2469 0 – 1

 

 

Onneksemme pääsimme pelaamaan myös viimeisen kierroksen, sillä Slovenian 2-joukkue joutui vapaalle. Olimmealkusijoituksissa 35/39, eli parittoman joukkuemäärän takia joka kierroksella joku maa joutui huilaamaan. Olikinerittäin hyvä suoritus meiltä olla joutumatta vapaakierrokselle. Myös ottelu Skotlantia vastaan meni hyvin. Mikaelpelasi kuin suurmestari ja voitti upeasti opettavaisessa pelissä. Sampsa oli todella lähellä hävitä jo avauksessa,mutta huonot käytännön ratkaisut vastustajalta toivat Sampsan peliin jopa voiton arvoisesti. Minä pelasinturnaukseni parhaimman pelin ja voitin kokeneen kansainvälisen mestarin. Valmistautuessa oli huvittavaahuomata, että vastustajani oli pelannut klassisen sisilialaisen samaa muunnelmaa jo vuodesta 1975 lähtien, jolloinFischer oli vielä shakin maailmanmestari. Terolla viimeinen kierros ei mennyt hyvin, sillä vasta 11-vuotias lahjakasskotlantilainen oli parempi loppupelissä. Terolla oli keskipelissä mahdollisuutensa, mutta hän ei onnistunutkäyttämään niitä hyödykseen. Turnaus oli erittäin hienoa lopettaa voittoon, etenkin kun jossain vaiheessa ottelua tilanne näytti kannaltamme huolestuttavalta.

 

9. Kierros pvm. 2021/11/21 klo. 15.00
pö. 35 Finland Rtg 37 Scotland Rtg 3 : 1
18.1 IM Agopov, Mikael 2430 FM Tate, Alan 2342 1 – 0
18.2 IM Nyysti, Sampsa 2325 CM Bremner, Adam 2204 1 – 0
18.3 FM Ronka, Erik 2321 IM Muir, Andrew J 2254 1 – 0
18.4 FM Kokkila, Tero 2283   Gordon, Frederick 1739 0 – 1

 

 

Arvokkaita kokemuksia tämä turnaus toi joukkueellemme ja tästä on hyvä lähteä taas kehittämään peliä lisää.Sampsalle upea suurmestarisuoritus ja peräti 30 pistettä eloja lisää. Mikael oli vain muutaman siirron päässäsuurmestarituloksesta, mutta eloja tuli silti 17. Minäkin olin lähellä kansainvälisen mestarin kiinnitystä ja sain eloja20. Terolla ja Pekalla eivät pelit menneet niin hyvin, mutta pitäähän välillä hävitä että voi taas oppia uutta.