Keskustelu shakkiseurojen, pelaajien ja Shakkiliiton välillä koronaan liittyvistä asioista ja suosituksista on vellonut jo jonkin aikaa. Osa seuroista on luopunut SM-sarjasta mm. joko liiton maskiohjeen tiukkuuden tai löysyyden vuoksi. Haluan alla tuoda selkeästi esille omia ajatuksiani ja mielipiteitäni shakin pelaamisesta korona-aikana.

Suomen Shakkiliiton puheenjohtajan 10 teesiä shakin pelaamisesta korona-aikana:

1. Suomessa ei ole kuin muutama shakkiammattilainen eli henkilö, jonka toimeentulo riippuu shakin kautta tulevista tuloista. Pelaajista ei yksikään ole päätoiminen shakkiammattilainen.

(Vain Shakkiliiton toiminnanjohtaja, Palvelupäällikkö sekä muutama valmentaja saavat pääasiallisen toimeentulonsa shakista. Päätämme shakin pelaamisesta mitä tahansa, ainakaan päätökset eivät vahingoita pelaajien toimeentuloa.

Emme siis voi tarkastella shakkia samoilla periaatteilla kuin ammattilaisurheilulajeja.)

2. Shakki on kilpapelaajille kilpaurheilua, suurimmalle osalle pelaajia harrastus.

(Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö shakki olisi monille todella tärkeää, ja esim. pelaaminen eri tasoilla ja shakin muodoilla sinänsä tai menestyminen SM- ja muissa kilpailuissa tai pääsy maajoukkueisiin tai edustamaan Suomea tai shakkivaikuttaminen valmentajana, tuomarina, shakkikisojen järjestäjänä tai paikallisten kerhojen vetäjinä ja jäseninä.

Itsellenikin pelaaminen ja valmentaminen on ollut tärkeää jo yli 45 vuotta, josta osoituksena mm. eniten pelejä SM-liigassa, voitot Kramnikista ja Deep Bluesta, yksi maajoukkue-edustus, 19 SM-kultamitalia, yli 60 SM-tason mitalia sekä yhden pelaajan valmentaminen mestariksi.)

3. Shakkia pelataan sisätiloissa, usein ahtaissa paikoissa ilman kunnon tuuletusta tai ilmastointia.

(Tuuletus tai ilmastointi eivät sinänsä tutkimusten mukaan vähennä oleellisesti koronariskiä, sillä ne päinvastoin laittavat ilman kiertämään ja siten jopa edistävät viruksen leviämistä. Tutkimusten mukaan jo yksi tartuttaja täyttää sisätilan ilman viruksilla lyhyessä ajassa, jopa 15 minuutissa. ShakkiAreenakaan ei tilana ole niin iso, etteikö tartuttaja täyttäisi sitäkin nopeasti.)

4. Shakkia pelataan pitkillä peliajoilla, esim. SM-sarjassa pelit kestävät tyypillisesti 3-5 tuntia. Lyhyemmän peliajan aktiivishakin ja pikapeliturnauksetkin kestävät tyypillisesti ainakin 4-6 tuntia, joka aika vietetään samassa tilassa.

(Koska peliaika on pitkä, altistuskin on todella pitkäaikainen, paljon pitempi kuin esim. käytäessä kaupassa tai matkustettaessa kulkuvälineessä. Jos esim. itse pelaan neljän tunnin SM-liigapelin vastustajaa vastaan, jolla on koronatartunta ja joka ei käytä maskia, saan vastaavanlaisten todennettujen tartuntatapausten perusteella itse tartunnan melko varmasti. Käsihygienia ja oma FFP2/FFP3-tason maski suojaavat itseäni jonkin verran, vastustajan maski enemmän. Oma maskini suojaa toki vastapelaajaa. Oireeton tartunnan saanut tartuttaa 2-5 vrk ennen oireiden ilmaantumista, joten oireettomuuteen ei voi lainkaan luottaa.)

5. Turvavälit eivät riitä suojaamaan koronaviruksen saamista.

(Esim. THL:n turvaväli- ja maskisuositukset koskevat lyhytaikaisen altistuksen välttämistä esim. kaupoissa tai kuluvälineissä. THL:n suosittelee 1-2 metrin turvavälejä, mutta suositukset koskevat pääosin ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien katsomoja, kauppoja ja kulkuvälineitä. Uusien tutkimusten mukaan koronavirus leviää sisätiloissa pisaroiden mukana jopa 7-8 metriä. Siksi viereisen laudan maskiton pelaaja altistaa minut lähes samalla tavalla kuin vastustajani maskittomuus.

Shakissa riskien välttämiseen tarvitaan reilujen turvavälien lisäksi vähintään nappuloiden desinfiointi, käsihygienia joka kierrosten välillä, lähikontaktien välttäminen sekä maskin oikeaoppinen käyttö jokaiselta paikalla olijalta.)

6. Koronatartunnan saaminen vastapelaajalta tai paikalla olevalta muulta henkilöltä ei ole erittäin epätodennäköistä Suomessa.

(Maaliskuussa SM-liigan viimeiset kierrokset pe-su 13.-15.3. peruttiin SSL:n hallituksen päätöksellä to 12.3. Kyseisenä viikonloppuna yhden SM-liigapelaajan oli koronatartunnan saaneena tarkoitus pelata sunnuntain SM-liigan yhteiskierroksella ShakkiAreenalla. Tosin hänen oireensa ilmenivät vasta maanantaina ja hän sai tietää vasta tiistaina 16.3. saaneensa tartunnan ennen viikonloppua (kuten kaksi hänen Levillä ollutta matkakumppaniaankin). Hän olisi siis ilman liigan keskeytystä altistanut kaikki ShakkiAreenalla sunnuntaina 15.3. pelanneet tartunnalle. Silloin oli lähellä syntyä laajamittainen katastrofi.

Myös useat Suomen seniorimaajoukkueen pelaajat altistuivat maaliskuussa koronalle Itävallassa seniorien turnauksessa ja joutuivat karanteeniin Suomessa.

Viimeaikaiset koronatapaukset, altistumiset ja karanteenit mm. Kuhmossa, Jyväskylässä, Tampereella tai Turussa puhumattakaan pääkaupunkiseudusta kertovat, että korona on kaikkea muuta kuin taltutettu Suomessa. Eikä korona ole vain Uudenmaan ongelma. Tartunnat, altistumiset ja karanteenit ovat kasvussa ympäri Suomea.

Mikään ei takaa sitä, että vastapelaajalla tai pelipaikalla olevalla jollakin muulla henkilöllä ei olisi koronatartunta. Oireeton tartuttaa jo ennen oireiden ilmaantumista eikä edes negatiivinen koronatesti täysin sulje pois mahdollisuutta, että tartunnan olisi saanut testin oton jälkeen, varsinkin kun tuloksen saaminen kestää päiviä.)

7. Korona ei maailmalla tai Suomessakaan ole ohi. Taudin taltuttaminen kokonaan voi kestää kauan.

(Mahdollisesti joudumme odottamaan rokotteen saapumista ja sen riittävän laajaa käyttöä maailmalla ja Suomessa ennen tilanteen normalisoitumista. Tähän voi kulua parikin vuotta.)

8. Korona on vakava sairaus.

(Vaikka tautiin ei Suomessa normaalisti kuolekaan, monelle riskiryhmään kuuluvalle tauti aiheuttaa enemmän tai vähemmän pysyviä tai pitkäaikaisia elämänlaatua heikentäviä terveysvaikutuksia. Koronaa ei voi mitenkään verrata kausi-influenssaan tai flunssaan.

Itse kuulun riskiryhmään. Jos saan tartunnan, tauti voi vahingoittaa minua pahasti. Shakkiliiton jäsenistä suurin osa on senioreja, joille tauti on vaarallinen.

Myös nuorilla voi olla riskiryhmiin kuuluvia vanhempia, isovanhempia, sukulaisia, tuttavia tai ystäviä, jotka voivat kärsiä pahasti, vaikka nuori itse selviytyisikin taudista ilman suuria vahinkoja.)

9. Terveys ja sen vaaliminen on yksi ihmisen perusoikeus. Ihmiset eivät saa tahallisesti tai tahattomasti aiheuttaa toisille ihmisille terveyteen liittyviä riskejä. Ihmisten tulee toimia siten, että riskit kanssaihmisille minimoidaan.

(Tämän teesin noudattaminen on minulle erittäin tärkeää shakissakin. Mielestäni oikeus terveyteen on tärkeämpää kuin oikeus shakin pelaamiseen.)

10. Tästä tullaankin teesieni ydinsanomaan, että shakkia korona-aikaan harrastettaessa tulee kaikkien pelaajien kaikin tavoin pyrkiä minimoimaan terveydelliset riskit muille ihmisille eli vastapelaajille, katsojille ja muille paikalla olijoille.

(Tämän takana seison ja pyrin tätä toiminnassani ja päätöksissäni järkkymättä noudattamaan. Tämä tarkoittaa, että edellytän kaikkien terveydellisten suositusten tarkkaa noudattamista. Tämä ei ole mielipideasia.)

Jokainen voi yllä kirjattujen teesieni perusteella päätellä, mitä toimenpiteitä suosittelen ja miksi pelaamisen jatkamiseksi.

Mielestäni Shakkiliiton alaisten virallisten pelien pelioikeus kuuluu ensisijaisesti niille, jotka noudattavat yllä kuvaamiani teesejä, erityisesti teesejä 9 ja 10. Voitte toki olla tästä eri mieltä, mutta niin kauan kuin olen Shakkiliiton puheenjohtaja, ajan yllä mainittujen teesieni noudattamista.

Olen saanut kommentteja, että antaa kunkin joukkueen ja pelaajan pelata miten haluaa, käyttäen maskeja ja muita suojautumisia tai ei. Välittämättä siitä, mitä vastapelaaja tai vastustajajoukkue tai muut pelipaikalla olevat haluavat. Olen tästä voimakkaasti eri mieltä. Vaadin shakkipäättäjiltä, seuroilta ja pelaajilta vastuullisuutta. Kuka pystyy katsomaan peiliin, jos oman seuran pelaaja tai vastustaja tai joku muu paikalla ollut sairastuu liian lepsujen toimien seurauksena. Minä en ainakaan.

Minulle on saamissani kommenteissa pyritty pukemaan live-shakinpeluun tappajan viittaa. Ajamillani säännöillä ja ohjeilla kuulemma tukahdutan shakin pelaamisen Suomessa.

Itse mieluummin puen tuon viitan kuin tapan tai vahingoitan yhdenkään shakinpelaajan toimenpiteilläni, päätöksilläni tai hyväksymilläni ohjeilla.

Olen valmis kahdenkeskiseen keskusteluun teeseistäni ja niihin liittyvistä asioista kenen tahansa liiton jäsenen kanssa, kunhan keskustelu perustuu tutkimuksilla tai muulla tavoilla esitettyihin tosiasioihin eikä mielipiteisiin. Keskustelu voidaan käydä joko puhelimitse tai sähköpostilla. Mielelläni myös otan vastaan rakentavia ehdotuksia, miten turvallinen pelaaminen Suomessa voitaisiin toteuttaa korona-aikana.

Muistutan vielä, että olen Suomen SM-liigatason kokenein ja mitaleilla mitaten menestynein pelaaja, joukkuepikapelin hallitseva Suomen mestari. Olen jo 61-vuotias, eikä peliurani ainakaan huipulla enää tule olemaan pitkä, joten kaikki rajoitukset ja viivästykset pelaamisen jatkamisessa haittaavat omaa peliuraani enemmän kuin monen arvostelijani uraa. Minulla ei siis ole muuta agendaa tai syytä ajaa esittämiäni asioita kuin huoli ja vastuu kanssapelaajistani.

Sitä paitsi, jos ajamani asiat eivät miellytä, kerhojen kokous toki voi runsaan vuoden kuluttua valita ”sopivamman” Shakkiliiton hallituksen puheenjohtajan.

Asko Hentunen
Puheenjohtaja, Suomen Shakkiliitto
”Shakin tappaja”
040 520 6254
asko.hentunen@shakkiliitto.fi