Tunnetun tamperelaisen maamme 11. shakkimestarin Matti Rantasen (1911-97) poika Yrjö Rantanen täytti viime keväänä 23.4. täydet 70 vuotta. Koronaepidemiasta johtuen meillä on vasta nyt syyskuussa mahdollisuus juhlistaa hänen merkkipäiväänsä. Mallipuusepän poikana Yrjö osoitti toteen kansanviisauden: – Pojasta polvi paranee ja nousi shakkimestariksi jo 1971. Se ei kuitenkaan Ykälle riittänyt ja niinpä hänestä tuli 1980 Suomen toinen suurmestari. Pelaajana Yrjö edustaa sotien jälkeisiä suuria ikäluokkia, joista kasvoi suomalaiseen shakkiin uusi teoreettisesti peliä hyvin hallitseva sukupolvi. Heikki Westerinen, Yrjö Rantanen ja Jouni Yrjölä edustivat suurmestareina Suomen shakkikärkeä 1990-luvun viime vuosikymmeninä.

Yrjö Rantasen shakkiuran huippu ajoittui 1975-85 väliselle kaudelle. SM-turnauksissa hän voitti mestaruuden 1978 ja 1986. Hopealla hän oli peräti neljä kertaa. Olympialaisissa Yrjö pelasi yhdeksän kertaa pääosin toisella tai ensimmäisellä pöydällä. Jo Skopjessa -72 hän saavutti varapelaajana hienon tuloksen 12/15 ja sai pöytäkohtaisen pronssimitalin. Toinen pronssi tuli Buenos Airesissa -78 ja toisen pöydän kultamitali seuraavissa kisoissa Maltan La Valetassa upeasti 9½/13 p. Ykä toimi vielä Manilassa -92 ja Moskovassa -94 joukkueen johtajana. Yrjön kokonaistulos olympialaisista oli korkea: 70/114 = 61,4%

Nordic Chess Cup-turnauksiin Ykä osallistui 1973-89 viisi kertaa ja henkilökohtainen kulta tuli Hindåsissa -75, jolloin Suomi sai myös joukkuepronssin. Kansainvälisissä Helsingissä pelatuissa Ojasen 60-v turnauksessa 1979 hän oli neljäs, I HS:ssa-82 samoin neljäs ja II HS:ssa-83 viides eli paras suomalainen. Järvenpäässä -82 tulikin sitten makea voitto. Hänen elo-lukunsa oli tuolloin 2465.

Yrjö itse esittelee meille koosteen uusista ja vanhoista peleistään. Hänen listansa on seuraava: YR–K. Petschar, 1-0, Rhodos 2019; YR– J. Balashov, 1-0, Mali Losinj 2019; YR– T. Binham, Helsinki 1983; YR–J. Spiridinov, 1-0, avoin NuortenM 1976; E. Lundin–YR, 0-1, Gausdal 1974; J. Penrose–YR, 0-1, Nizza 1974; YR–Al Kazzaz RKM, 1-0, Nizza 1974; YR–R. Grabczewski, 1-0, Eksjö 1974; YR–P. Keres, 0-1, Tallinna 1975; YR–R. Vahderpää, 1-0, Tampere 1970.

Tervetuloa seuraamaan Ykän rauhallista tarinointia jännittävien espanjalaisten ja sisilialaisten avausten parissa.

Petri Saharinen