Eero Patola 70 vuotta

Porin Shakinystävien kasvatti Eero Patola aloitti opiskelunsa 1971 Otaniemen TKK:ssa. Paperi-insinööriä hänestä ei kuitenkaan tullut, vaan ura aukeni myöhemmin Alkon myyjänä Lauttasaaressa ja Teekkarien Shakkikerho vaihtui maineikkaaseen Gambiittiin.

Mestariehdokasluokan Eero Patola saavutti HM-turnauksessa 1975, jolloin hänet valittiin myös Akateemisen Shakkiliiton puheenjohtajaksi. Vuonna 1985 hän siirtyi MatSK:sta Käpylän Shakkikerhoon ja puulaakishakkia hoitavan Shakki-Propaganda-Schack organisaation johtoon, jossa hän toimi ansiokkaasti vuoteen 2011 asti.

Shakkiuransa toisen kutsumuksen Eero löysi täytettyään 60 vuotta 2010. Hän ryhtyi pelaamaan seniorishakkia ja hoitamaan suomalaisten veteraanien ilmoittautumisia kansainvälisiin turnauksiin. Työn tulos on ollut vaikuttava. Eero on itse osallistunut 2011–2020 kymmeneen JEM-turnaukseen ja kahteenkymmeneen seniorien PM-, EM- ja MM-turnaukseen henkilökohtaisissa ja joukkuesarjoissa.

Samalla kun onnittelemme todellista shakkitähteä, Eero esittelee meille pari pelinäytettä uraltaan:

  • Eero Patola – Nils-Åke Malmdin, Reykjavik 2011, 1–0, englantilainen
  • Eero Patola – Harri Hurme, Helsingin mestaruus 2019, 1–0, englantilainen.

 Naisshakin nuoret meteoriitit

Naisten shakki on kehittynyt maailmalla merkittävästi viime vuosina, ja Aulikki Ristoja on seurannut kehitystä tiiviisti. Suomen ykkönen Anastasia Nazarova sijoittuu nykyisin Fiden maailmanlistoilla korkeammalle kuin kukaan miespelaajamme. Shakin naisten sarjan suurin nimi lienee kuitenkin vasta 14-vuotias Divya Desmukh Intiasta. Elokuussa pelattiin erityisjärjestelyin shakin online-olympialaiset, josta Aulikki esittelee muutaman pelinäytteen:

  • Divya Desmukh IND – Davaakhuu Munkshul MGL, 1–0, wieniläinen
  • Mona Khaled EGY – Aleksandra Kostenjuk RUS, 1–0, kuningatarintialainen
  • Tingjie Lei CHN – Sarasadat Khademalsharieh IRI, 0–1, espanjalainen.

Esimerkkinä elegantista hyökkäyspelistä näemme intialaisen Humpy Konerun voittopelin. Humpy Koneru on aikoinaan lyönyt kuuluisan Judith Polgarin ennätyksen ja saavuttanut SM-arvon jo 15-vuotiaana, nuorimpana naisena maailmassa. Konerun eloluku on ollut parhaimmillaan 2636.

  • Humpy Koneru IND – Irina Gevorgyan UZB, 1–0, semi-slaavilainen.

 

Tervetuloa onnittelemaan Eeroa kakkukahveille ja pelianalyysien pariin sekä tutustumaan naisten shakin uusiin tuuliin!

Petri Saharinen