– Minä olen suurin ja kaunein! julisti Miami Beachillä nuori Cassius Clay eli Muhammad Ali 1964 tyrmättyään 7. erässä härkämäisen Sonny Listonin nyrkkeilyn raskaan sarjan MM-ottelussa.  Samalla tavoin olisi Bobby Fischer voinut riemuita kahdeksan vuotta myöhemmin 1972 Reykjavíkissa, kun oli kukistanut Neuvostoliiton ylpeyden Boris Spasskin 12½-8½ shakin MM-ottelussa. Kaksi nuorta amerikkalaista, jotka saavutuksillaan popularisoivat omia lajejaan toimimalla toisin kuin muut. Molemmat pojat olivat lähes samanikäisiä ja lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta kumpikin oli kulkenut pitkän yksinäisen tien ja tehnyt valtavasti työtä kehittyäkseen maailman huipulle.

Muhammad Alista ja Bobby Fischeristä voi löytää muutakin synergiaa. Molemmat olivat uskovaisia: Ali muslimi ja Bobby juutalainen. Kumpaakaan eivät viranomaiset rakastaneet: Yhdysvaltojen korkein oikeus vei Alilta ottelulisenssin ja liittovaltion hallitus epäsi Bobbylta kansalaisuuden ja passin. Mutta maailman suuri yleisö ei ole heitä unohtanut, vaan vielä nykyisinkin he nousevat eri medioiden otsikoihin ja artikkeleihin. Muhammad Alia pidetään Sugar Ray Robinsonin jälkeen maailman toiseksi parhaana nyrkkeilijänä. Bobby Fischer puolestaan luokitellaan nykyisin maailman kaikkien aikojen parhaiden shakinpelaajien listoilla kolmanneksi: 1. Kasparov 2. Carlsen 3. Fischer 4. Capablanca 5. Karpov 6. Botvinnik 7. Kramnik 8. Lasker 9. Tal 10. Aljechin. Kunniamaininnat saavat vielä Morphy, Petrosjan ja Anand.

Miksi sitten vietämme nyt Fischer-iltaa? Syitä on useita. Ensinnäkin jännittävät vaalit ja populistisen presidentti Trumpin edesottamukset ovat pitäneet Yhdysvallat uutismaailman polttopisteessä. Pääseekö korkein oikeus sorkkimaan vaalitulosta? Toiseksi Netflix on julkaissut minisarjan, joka pohjautuu Walter Tevisin v. 1981 kirjoittamaan shakkiaiheiseen romaaniin The Queen’s Gambit. Suosioon nousseen sarjan nimi on Musta kuningatar. Aihetta on käsitelty löyhästi Fischer-innon hengessä. Näiden lisäksi Fischeristä on julkaistu uusi kirja, jonka Panu Laine on luvannut esitellä meille. Panu on koonnut myös kuvakavalkadin, joka kertoo Bobbyn turnauksista ja elämästä. Fisherin peleihin ja pelityylin sisältöön johdattaa meidät puolestaan Joose Norri mestarin taidolla.

Tervetuloa!

Petri Saharinen