Shakin kansallisiin päätapahtumiin kuuluva yleinen SM-kilpailu sai lentävän lähdön jo ensimmäisellä kierroksella. Vain yksi tasapeli kertoo siitä, että kaikki pelaavat korkeista sijoista ja panoksia ei olla lähdetty säästelemään.

Vilka Sipilä – Toivo Keinänen 0-1

Kaksinkertainen Suomenmestari ja turnauksen ensikertalainen pelasivat vaiherikkaan kamppailun, jossa molemmilla oli mahdollisuutensa. Sipilän harvinainen avausmuunnelma oli tuottaa tulosta, mutta epätarkka 14.De1? antoi edun Keinäselle. Vielä juniorisarjoissa pelaava nuorukainen antoi mahdollisuuksia kokeneelle maajoukkuejyrälle, mutta lopputuloksena taskuun jäi arvokas voitto (paina mitä tahansa siirtoa, niin saat analyysilaudan näkyviin):

Mika Karttunen – Kalle Niemi 1-0

Mika Karttunen (vas.) on kilpailun ennakkosuosikki

 

Turnauksen ennakkosuosikki pelasi viime vuonna yllätyspronssin ottanutta Kalle Niemeä vastaan strategista peliä. Niemi tasoitti avauksen jälkeen, mutta Karttunen jatkoi rauhallisia siirtojaan:

Tommi Luukkonen – Pekka Köykkä ½-½

Tampereelta lähtöisin oleva Köykkä kohtasi kauhuvastustajakseen osoittautuneen Luukkosen jo ensimmäisellä kierroksella. Aiemmat kohtaamiset ovat päättyneen jotakuinkin 7-0 tulokseen jyväskyläläiselle Fidemestarille, mutta tällä kertaa Köykkä pääsi hiukan eroon peikostaan selässä:

Tapani Sammalvuo – Jari Järvenpää 0-1

Jari Järvenpää (oik.) yllätti Tapani Sammalvuon

Päivän suurimmasta yllätyksestä vastasi Salon Shakkikerhon Jari Järvenpää. Mestaruushaaveita elättelevä Sammalvuo koki pahan kolauksen jo turnauksen alussa, kun Järvenpään kivimuuri osoittautui liian voimakkaaksi:

Mikael Agopov – Sampsa Nyysti 1-0

Kerhokaverit Agopov ja Nyysti pelasivat mielenkiintoisen pelin, jossa ensimmäiseksi mainittu pääsi osoittamaan hyvää loppupelitekniikkaansa. Nyystillä oli mahdollisuudet tasapeliin, mutta vain parhailla siirroilla:

2.kierroksen parit:

Keinänen – Niemi

Järvenpää – Karttunen

Nyysti – Sammalvuo

Köykkä – Agopov

Sipilä – Luukkonen

Erik Rönkä, erikronka@gmail.com