WILHELM STEINITZ 1886–1894

steinitz

Shakin ensimmäisenä virallisena maailmanmestaruusotteluna pidetään Yhdysvalloissa vuona 1886 pelattua kamppailua Wilhelm Steinitz – Johannes Zukertort. Itävaltalais-amerikkalainen Steinitz (1836–1900) voitti brittiläisen vastustajansa selvin numeroin 12½–7½ ja saavutti näin maailmanmestaruuden, koska oli merkinnyt ottelusopimukseen maininnan: ottelu maailmanmestaruudesta. Todellisuudessa Steinitz oli ollut maailman paras pelaaja jo parikymmentä vuotta. Hän säilytti tittelinsä vuoteen 1894 asti, jolloin menetti sen saksalaiselle Laskerille kahdessa ottelussa.

Ihmisenä Steinitzia on kuvailtu ikäväksi, pitkävihaiseksi ja itsekkääksi, mutta shakkia pelatessaan hän oli täysin objektiivinen persoona. Kerrotaan, että hän pelasi vain nappuloita vastaan välittämättä vastustajastaan. Nuorempana Wilhelm suosi romanttista ”kaikki yhden kortin varaan” tyyliä, mutta myöhemmin hän muutti pelitapaansa tieteellisemmäksi. Steinitz kehitti ja julkaisi vuonna 1873 asemallisen koulukunnan periaatteet, jotka ovat nykyisinkin strategisen shakin perustana. Shakin asemallinen pelitapa pitää tärkeänä muun muassa sotilasrakennetta, tilaetua, ratsujen etuvartioasemia, lähettiparia, avoimia ja puolavoimia linjoja, vapaa sotilasta jne. Steinitz toi shakkiin käsitteen aseman tasapaino.

Romanttista hyökkäyspeliä harrastava Zukertort ei Steinitzia liiemmin arvostanut, vaan piti häntä jonkinlaisena shakillisena taskuvarkaana, joka aluksi voihki yhden sotilaan jostain ja voitti pelin myöhemmin sen turvin. Tuleva maailmanmestari Emanuel Lasker puolestaan ylisti edeltäjänsä asemallista ymmärrystä ja asemalliseen peliin tuomien uusien näkökantojen merkitystä.

Steinitzin peliura sammui 1899, kun hänet todettiin huonosti menneen turnauksen päätteeksi henkisesti epävakaaksi ja hänet toimitettiin laitoshoitoon. Huhu kertoo, että ennen kuolemaansa Steinitz yritti yhdessä vaiheessa haastaa Jumalan shakkiotteluun aikoen antaa tälle siirron ja sotilaan tasoituksena.

EMANUEL LASKER 1894–1921