Newyorkilaisen lehtimiehen Fred Waitzkinin menestyskirja Searching for Bobby Fischer (1988) nosti Greenwich Villagessa sijaitsevan Washington Square Parkin laajempaan tietoisuuteen. Puistossa oli toki jo vuosikymmenten ajan pelattu shakkia kesät talvet, ja siellä Fischer itsekin otti 1950-luvulla ensi askeliaan shakinpelaajana.
Waitzkinin kirjan myötä on jokainen itseään kunnioittava eurooppalainen shakkikirjoittaja Hans Reestä Atle Grönniin halunnut käydä Washington Square Parkin ilmapiiriä aistimassa. Dirk-Jan ten Geuzendam nimesi yhden kirjoistaankin Waitzkinin teokseen viitaten: eri mestareiden haastatteluista koostuva Finding Bobby Fischer ilmestyi vuonna 1994.
Itse luin Waitzkinin kirjan 1990-luvun alussa ja vaikutuin kovasti sen ”shakkiantropologiasta”. En taatusti ole ainoa, joka on tuon väkevän lukukokemuksen siivittämänä monesti miettinyt, mitä puiston originelleille oikein tapahtui. Ajattelen tässä lähinnä latvianjuutalaista Israel Zilberiä, joka oli 50-luvulla voittanut pariin otteeseen itsensä Mihail Talin. Manhattanilla Zilber vaelsi kuitenkin kodittomana ja pelasi rahasta Washington Square Parkin shakkinurkkauksessa. Itse asiassa hän oli pitkään alueen vahvin pelaaja, ja sitä korostaakseen hän kantoi ylpeänä sheriffin rintamerkkiä.
Zilber oli lähtenyt Neuvostoliitosta 1970-luvun suuren muuttoaallon aikoihin. Monen muun juutalaisen tavoin Zilberin tie oli vienyt ensin Israeliin, josta hän oli jatkanut matkaansa Yhdysvaltoihin. Aivan samaa reittiä päätyi Washington Square Parkiin suurmestari Roman Dzindzihashvili, elämää suurempi hahmo niin nimeltään kuin elämäntavoiltaankin.
Norjalainen KvM ja venäjän kielen professori Atle Grönn kertoo kirjassaan Sjakken eller livet (2016) vierailleensa Manhattanilla kesällä 2015 nimenomaan ”Dzindzin” jalanjäljillä. Puistoshakin parista tätä Grönnin sanoin ”kaikkien suurinta shakkiboheemia” ei kuitenkaan enää tavattu. Mestari näet päivystää tätä nykyä pienessä yksiössään tietokoneen ääressä yleisönään koko maailma, kuten vaikkapa Youtubessa nähtävistä Roman’s Lab-videoista voi päätellä.
Pitkän tien on Roman Dzindzihashvili (s. 1944) saanut yksiöönsä kulkea, ja matkalle on mahtunut oikeastaan kolme shakkiuraa tai jopa neljä, mikäli nykyinen nettiopetus lasketaan mukaan. Neuvostoliiton vuoden 1962 nuorten mestarista tuli 70-luvulla suurmestari, Israelin mestari ja olympiaedustaja sekä kertaalleen myös maineikkaan Hastingsin kongressiturnauksen voittaja. Miekkosen menestykset jatkuivat 80-luvulla hänen muutettua Yhdysvaltoihin, ja erityisen upea suoritus nähtiin Salonikin shakkiolympialaisissa 1984, kun Yasser Seirawania ykköspöydällä tuurannut Dzindzi oli ratkaisevasti vaikuttamassa USA:n saavuttamaan pronssiin.
Pari vuotta Salonikin jälkeen Dzindzi saapui kesäksi Washington Square Parkiin ja hätisti, kuten Waitzkin taitavasti kuvaa, Israel Zilberin matkoihinsa. Uusi valtias elävöitti puiston ilmapiiriä ja keräsi ympärilleen melkoisen ihailijajoukon. Suurmestarin elämäntavoista on saatu kuulla monia tarinoita; eräässäkin turnauksessa hän ei uhkapeleiltään ehtinyt hotellihuoneeseensa kolmeen päivään. Washington Square Parkissakin hän jatkoi pikapelien tauottua korttien parissa yömyöhään. Välillä oli hyvä ottaa puistonpenkillä nokoset, ja mikä olikaan levätessä, kun innokkaimmat ihailijat pitivät penkin luona vahtia Manhattanin yössä.
Erik Rosendahl
