Shakin yhdeksäs maailmanmestari Tigran Petrosjan (1929-84) ei useimmista kollegoistaan poiketen ollut ns. suuren yleisön suosiossa. Varovainen, jopa pitkästyttävä pelityyli ei tahtonut vetää vertoja Mihail Talin hurjille hyökkäyksille tai Bobby Fischerin armottomalle voitontahdolle.

Lukemattomilla tasapeleillään Petrosjan ei saanut lehdistöäkään puolelleen, jos hän edes suosiota tavoittelikaan; suurmestaripiireissä vitsailtiin, että kun ”Petro” sai päähänsä pelata tasan, häntä ei estänyt mikään, ei edes voittoasema. Vaikka armenialainen oli vaikea vastustaja kenelle tahansa, esikuvaksi häntä ei sentään suositeltu. Ruotsalainen Fide-mestari ja Venäjä-tuntija Gösta Svenn kirjoittikin idolistaan Schacknyttiin kuvaavalla otsikolla En förbjuden förebild (Kielletty esikuva); Svenn toteaa, että hänen uransa alkutaipaleella 70-luvulla piti pelata 1. e4 ja hyökätä kuin Tal tai Fischer, näyttävä voitto mielessään.

Turnaustuloksetkaan eivät parantaneet Petrosjanin mainetta. Esimerkiksi Piatigorsky-turnauksessa 1966 ja Neuvostoliiton 50-vuotisjuhlaturnauksessa Moskovassa 1967 hallitseva maailmanmestari saavutti vain 50-prosenttisen tuloksen. Tämä oli huippukovassa seurassakin ennenkuulumattoman kehnoa jälkeä, sillä yleensähän maailmanmestarit Aljechinista Carlseniin ovat osoittaneet mahtinsa myös turnauksissa. Etenkin Fischer, Karpov ja Kasparov voittivat lähes kaikki pelaamansa turnaukset, kun taas Petrosjanille kertyi kakkossijoja ja jaettuja kärkisijoja liiankin kanssa.

Petrosjanin syntisäkkiä kuormittivat myös erinäiset häiriköinnit ja sopupeliepäilyt viimeistään Curacaon MM-ehdokasturnauksesta (1962) alkaen. Tuolloin neuvostoliittolaisten keskinäisiin remisseihin suivaantunut Fischer nosti melkoisen metakan, mikä johtikin sääntömuutokseen Fiden luovuttua turnausmuodosta kaksinotteluiden hyväksi.

Tämäkään ei Petroa hiljentänyt, vaan Viktor Kortshnoi sai sietää pöydän keinuttamista ja jaloille potkimista vuoden 1974 ehdokasottelussa. Kuusi vuotta myöhemmin, verivihollisten kohdatessa jo neljättä kertaa ottelun merkeissä, kaikennähnyt shakkituomari Harry Golombek kirjoitti British Chess Magazineen perusteellisen selonteon Petrosjanin aggressiivisesta käytöksestä, jonka huipentumana armenialainen kertoi lehdistölle ”hävinneensä Golombekille, ei Kortshnoille.”

On toki muistettava, että Petrosjan oli ensin hävinnyt ottelun Fischerille ja sitten peräti kolmesti loikkari Kortshnoille, joten ex-maailmanmestari oli syystäkin huolissaan Moskovan reaktioista. Yhden rangaistuksen hän oli jo ehtinyt saada, kun hänet Fischer-tappion seurauksena siirrettiin sivuun elvyttämänsä 64-shakkilehden päätoimittajan tehtävistä.

Tietenkin nerokkaalla Petrosjanilla on myös ymmärtäjänsä. Ray Keene julisti hänet sankarikseen jo 70-luvulla, ja läheiset yhteistyökumppanit Aleksei Suetinista Eduard Gufeldiin ovat muistelleet tätä omaperäistä mestaria lämmöllä. Ja Hans Ree on todennut ihailleensa Petrosjanin pelityyliä vuodesta 1956 alkaen, tutustuttuaan armenialaisen esityksiin Amsterdamin alueidenvälisessä turnauksessa.

Itse muistan yhä elävästi, miten upea lukuelämys Kimmo Konsalan perinpohjainen Petrosjan-juttu kolmeen Suomen Shakkiin ulotettuna jatkokertomuksena vuonna 1985 oli. Siitä lähtien olenkin palannut yhä uudelleen Tigran Vartanovitshin pelien äärelle, mm. laadunuhrauksista, omaperäisistä kuninkaansiirroista ja oikea-aikaisista vastahyökkäyksistä nauttimaan.

Erik Rosendahl