Teemu Virtanen yllätti Mika Karttusen täydellisesti Suomen mestaruudesta käydyissä kahdessa nopean shakin uusintapelissä.

Tiistaina 18 vuotta täyttävä lahjakkuus yllätti kaikki voittamalla Suomen mestaruuden. Hän tuli turnaukseen selvänä altavastaajana, mutta osoitti jo turnauksen alkuvaiheessa olevansa vähintään samalla viivalla muiden kanssa.

Varsinaisen turnauksen jälkeen seitsemänkertainen Suomen mestari Mika Karttunen ja Teemu Virtanen olivat tasapisteissä, molemmilla 4,5/7. He pelasivat kaksi nopean shakin (20 min + 10 s/siirto) uusintaottelun, jossa Virtanen voitti molemmat pelit ja vei näin mestaruuden iisinnoissa 2–0.

Ensimmäisessä uusintapelissä molemmilla pelaajilla oli omat tilaisuutensa. Valkeilla pelanneen Virtasen jätettyä käyttämättä vahvan 21.Lg4:n Karttunen pääsi hiljalleen selvästi paremmalle puolelle. Aikapulassa Karttuselta jäi kuitenkin huomaamatta siirto 33…Re5, joka olisi ratkaissut pelin hänelle. Pian tämän jälkeen Virtanen voitti ratkaisevasti materiaalia, ja Karttusen oli luovutettava ylivoiman edessä.

Vuonna 2009 Karttunen oli samassa tilanteessa, pakkovoiton edessä tultaessa toiseen uusintapeliin. Silloin hän sai nollattua tilanteen pienen kävelykierroksen päätteeksi ja voitti Tommi Luukkosen toisessa pelissä ja sitä seuranneissa pikapeleissä. Nyt samanlaista Mikaa ei nähty, vaan hänen pelinvientiään vaivasi tietynlainen väkinäisyys. Virtanen puolestaan pelasi toisen pelin erinomaisesti ja kylmähermoisesti ja otti toisen voiton ja mestaruuden komean suorituksen päätteeksi.

Lämpimät onnittelut kaikkien aikojen nuorimmalle Suomen mestarille Teemu Virtaselle. Mestaruuden ja palkinnon lisäksi Virtanen saa edustuspaikan syksyllä pelattavissa joukkueiden EM-kilpailuissa.

Viikon mittaisella SM-turnauksella oli mukavasti seuraajia. Kisasivuilla vieraili yli 2 300 eri katsojaa ja livepelejä lähettäneessä kansainvälisessä Chess24-palvelussa pelejä seurasi yli 20 000 eri ihmistä.