Urheilijan palkintona saama raha on urheilutuloa. Urheilutulo on aina saajalleen veronalaista tuloa. Urheilutulon maksajan on tehtävä bruttotulosta ennakonpidätys ja urheilijalle voi maksaa vain nettosumman. Lisäksi maksajan on tehtävä tulosta ja ennakonpidätyksestä vuosi-ilmoitus.

Urheilijan on myös mahdollista rahastoida urheilutulo tuloverolain säädösten mukaisesti. Shakinpelaajat voivat käyttää Suomen Urheilijoiden Tukisäätiön valmennusrahastoa. Kilpailun järjestäjän siirtäessä palkintorahat valmennusrahastoon sen ei tarvitse tehdä ennakonpidätystä ja vuosi-ilmoitusta. Urheilija saa nostaa varat valmentautumiseen ja kilpailemiseen liittyviä kulutositteita vastaan valmennusrahastosta, kunhan liitto on ensin hyväksynyt kulut urheiluun liittyviksi.

Rahat voi nostaa myös verokortilla rahastosta, jolloin rahasto tekee ennakonpidätyksen ja hoitaa vuosi-ilmoitukset. Rahaston käytön edellytys on, että urheilutulo on kalenterivuodessa vähintään 800 euroa. Rahaston kustannus urheilijalle on vuonna 2017 yhteensä 55 euroa.

Suomen Urheilijoiden Tukisäätiön valmennusrahastossa on nykyään jo yli 30 lajin urheilijoita noin 600 henkilöä. Lisää rahastosta ja sen toimintaperiaatteista sekä ilmoittautuminen https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/huippuvaiheen-ohjelma/urheilijat/valmennusrahasto/

Säätiön asiamies

Rainer Anttila

Järjestöpäällikkö, LitL
+358 40 7164900
rainer.anttila@olympiakomitea.fi