Sveitsissä asuva englantilainen shakkihistorioitsija Edward Winter on jo pitkään ihastuttanut ja kenties ärsyttänytkin shakinharrastajia yksityiskohtaisilla ”nooteillaan” (chess notes) milloin mistäkin aiheesta. Ensi alkuun Chess Notes oli oma lehtensä, kunnes Winterin muistiinpanoja alkoi ilmestyä eri shakkilehdissä. Tätä nykyä massiivinen Chess Notes-sivusto on vapaasti luettavissa verkossa.

Winterin ”Pet moves”-osio haastoi minut keräilemään suosikkipelaajieni suosikkisiirtoja. Esimerkiksi Lars Karlsson avasi yhteen aikaan aina f-sotilaalla niin valkeilla kuin mustillakin. Ja Duncan Suttles, jonka pelejä olen käynyt paljon läpi, hakeutui mieliasemiinsa pelaamalla a3/a6, d3/d6 ja g3/g6.

Winter ei kuitenkaan tarkoita ”lemmikeillä” niinkään avaussiirtoja, joita tietenkin on nimettykin niitä suosineiden mestareiden mukaan. 1.b3 on ansaitusti nykyiseltä nimeltään Larsenin avaus, joskin tanskalaissuurmestarin varsinaisia mielisiirtoja ovat olleet a- ja h-sotilaiden etenemiset. Me  suomalaiset muistamme puolestaan ”Pyhälän piikin”, jolla Antti Pyhälä ja Yrjö Rantanen ovat saavuttaneet hienoja voittoja.

Winter ei liioin tarkoita mieltymystä jonkin tietyn upseerin liikkeisiin, jolloin tarkastelun ulkopuolelle jäävät harmillisesti esimerkiksi Tigran Petrosjanin rohkeat kuninkaansiirrot. Niitä kannattaa tutkailla, ja niistä Suomen Shakin kolumnistinakin tunnettu Tim Krabbé taisi ammoin laatia kattavan luettelonkin. Itse olen kerännyt Dh3-siirtoja eri pelaajilta eri asemissa; innoittajana on ollut ennen kaikkea Andrei Sokolovin loistopeli Aleksei Vyzhmanavinia vastaan Neuvostoliiton mestaruusturnauksessa 1984.

Mihail Tal totesi nuorempana, että ruudut e6, d5 ja f5 ovat hänen käyntikorttejaan, mistä voi päätellä ”Riian taikurin” uhranneen useammankin ratsun ja lähetin kyseisille ruuduille. Vanhemmiten Talin peli monipuolistui ja toisaalta em. ruutuja suojattiin jo aiempaa paljon kurinalaisemmin. Silti esimerkiksi Moskovan alueidenvälisessä turnauksessa 1982 Tal pääsi faniensa iloksi uhraamaan lähettinsä f5:een ja torninsa f7:ään John van der Wieliä vastaan. Ja Lembit Ollille kävi Riiassa pelatussa pikapelissä kylmät siirtojen 1. e4 c6 2. d4 d5 3. Rd2 dxe4 4. Rxe4 Rd7 5. Ld3 Rgf6 6. Rg5 h6?? 7. Re6! jälkeen.

Winterin artikkelissa on mielenkiintoinen tieto Nigel Shortin David-isältä, joka Chess Prodigy-kirjassaan nimeää poikansa suosikkisiirroksi e4-e5. Kirja on 1980-luvun alkupuolelta, joten siinä on taatusti mukana myös voittopeli Anatoli Leinistä, joka alkoi 1. e4 c6 2. Re2 d5 3. e5. Kovin omaperäinen suosikkisiirto e4-e5 ei kylläkään ole, pikemminkin välttämättömyys Talin ja Shortin tapaisten hyökkäyspelaajien peleissä.

Toisaalta mikäli shakkifilosofi David Bronstein saisi päättää, e4-e5 voisi hyvinkin kantaa Shortin nimeä. Monenlaisia innovaatioita hellinyt Bronstein suunnitteli näet pelien kommentoimista käyttämällä siirtojen kohdalla vain pelaajien nimiä, jolloin esimerkiksi f2-f4 olisi ”Bird”. Ei hassumpi idea, viitataanhan monissa urheilulajeissakin erikoistermeihin, on chippiä ja puttia, Telemark-alastuloa, lutzia ja salchowia.

Pitkän uran aikana vastustajien ominaisimmat siirrot, kuten Botvinnikin Rc3-d5 ja Smyslovin f4-f5, ovat tulleet Bronsteinille tutuksi. Hänen mukaansa shakinpelaajat voikin tunnistaa siirroistaan siinä missä runoilijat säkeistään ja taiteilijat tauluistaan.

Erik Rosendahl