Lisenssikirjeet on postitettu hyvissä ajoin ennen joulua. Maksamalla lisenssin varmistat pelioikeutesi myös vuonna 2016.

Lisenssitonttu oli tänä vuonna yltiöpäisen ahkera. Niinpä lisenssikirjeen ovat epähuomiossa saaneet nekin, jotka ovat jo maksaneet lisenssin vuodelle 2016. Jos näin on käynyt, niin saapuneen kirjeen voi hävittää.

Lisenssien hinnat 2016:
Pelaajalisenssin voimassaolo päättyy aina kalenterivuoden lopussa.
– A-lisenssi maksaa 80 euroa, perhelisenssi 50 euroa.
– nuorten (1996–99 syntyneet) A-lisenssi 50 euroa, perhelisenssi 30 euroa.
– varhaisnuorten (2000 tai myöhemmin syntyneet) A-lisenssi 25 euroa, perhelisenssi 15 euroa.
A-lisenssi sisältää Suomen Shakin lisenssin voimassaolon ajan. Perhelisenssiin ei kuulu Suomen Shakkia ja sen voi saada vain henkilö, jonka osoitteeseen on jo lunastettu A-lisenssi. Lisenssi on voimassa kalenterivuoden loppuun.

Loppuvuoden lisenssi on 1.7.–31.12. ostettava pelaajalisenssi, joka maksaa vuosilisenssin hinnan + 50 % vuosilisenssin hinnasta. Aikuisten loppuvuoden lisenssi on 120, nuorten 75 ja varhaisnuorten 35 euroa. Loppuvuoden lisenssi on voimassa ostohetkestä seuraavan kalenterivuoden loppuun.

Joukkuelisenssi joukkuekilpailuun maksaa 30 euroa ja oikeuttaa pelaamaan yhden joukkuekilpailun loppuun saakka. Joukkuelisenssi on pelaajakohtainen.

Kertalisenssi henkilökohtaiseen kilpailuun maksaa 30 euroa (alle 20-vuotiaat 15 euroa). Kertalisenssi maksetaan kilpailun järjestäjälle.

Lisenssinhaltijan on kuuluttava johonkin SSL:n jäsenseuraan. Lisenssin voimassaolo julkaistaan selolistan verkkoversiossa L-kirjaimella, ellei pelaaja itse kiellä tiedon julkaisemista.

Lisenssimaksut maksetaan Suomen Shakkiliiton tilille FI39 2059 1800 0147 18.

Lisätietoja pelaajalisenssiin liittyvistä asioista: SSL, toiminnanjohtaja Marko Tauriainen, Hiomotie 10, 00380 Helsinki, email: sksl@kolumbus.fi