Pelataanko Aleksandr Solzhenitsynin romaaneissa shakkia? Ei minun tietääkseni, vaikka aivan hyvin niin voisi olla, onhan kyseessä mitä venäläisin kirjailija, joka on varmasti tutustunut shakkiin jo lapsena. Ehkä on niin, että äärioloissa, joita Solzhenitsyn pitkälti kuvaa, ei leikille ole sijaa, ei edes shakin luvatussa maassa Neuvostoliitossa.
Genna Sosonko on kertonut antaneensa Nizzan shakkiolympialaisten (1974) aikaan Mihail Talille, kaunokirjallisuuden suurkuluttajalle, luettavaksi noiden vuosien kohuteoksen Vankileirien saaristo, mutta ex-maailmanmestari ei luku-urakastaan innostunut. Solzhenitsynin pahansuopuuteen pettynyt Tal piti enemmän Ilfin ja Petrovin satiirista Kaksitoista tuolia, jonka hän osasi ulkoa ja josta hän kirjoitti gradunsakin.
Pahansuopuutta tai ei, vankileirien olemassaoloa ei käy kiistäminen. Kymmenisen vuotta sitten kirjoitin Suomen Shakkiin Paul Keres-maininnoista Jaan Krossin ja Raimond Kaugverin teoksissa. Molemmat kirjailijat olivat sattumoisin kokeneet vankileirien saariston pohjoisosien ankarat olot Vorkutassa, jotka turhan monille olivat liikaa. Siellä menehtyi mm. Vladimirs Petrovs, Latvian vahvin pelaaja ennen Talia.
Kross palasi kotiin entistä vahvempana ja aloitti kirjallisen työn, joka sai kansainvälistä mainetta aina Nobel-ehdokkuutta myöten. Kaugver puolestaan kertoo teoksessaan Kirjad laagrist (Kirjeitä leiriltä, 1989) Keresin hyvän nimen pelastaneen hänen henkensä. 1930-luvulla maailmantähdeksi nousseen Keresin maanmies pääsi näet kaivoksen uumenista sairaalan henkilökuntaan osoitettuaan ylilääkärille kykynsä laudan ääressä.
Yhtä onnelliseen loppuun törmäsin eräässä British Chess Magazinen 80-luvun numerossa, jossa puolanjuutalainen laatija Aleksander Goldstein (1911-88) kertoo tarinansa raflaavalla otsikolla Miraculous Escape from a Siberian Mine (Ihmepelastuminen siperialaisesta kaivoksesta). Goldstein passitettiin hiilikaivoksille Tsheljabinskin lähellä sijaitsevaan Kopeiskin kaupunkiin, joka kuitenkin on pikemminkin Uralia kuin varsinaista Siperiaa.
Goldstein oli ennen leirille joutumistaan laatinut kaksi tehtävää, joiden julkaisemisesta hän ehti saada tiedon Shahmaty v USSR-lehden toimitukselta. Kopeiskissa hänet kutsuttiin yhtenä päivänä yllättäen leirin komentajan juttusille. Goldsteinille oli tullut kirjeen Moskovasta, mikä oli vangin kyseessä ollen ennenkuulumatonta. Komentajan otsalle pukkasi hikeä: oliko hänen asemansa vaarassa? Lopulta kävi ilmi, että kirje sisälsi diplomit tehtäville myönnettyjen palkintojen johdosta. Tämän uroteon komentaja huomioi siirtämällä Goldsteinin lapion varresta kirjurin tehtäviin.
Erik Rosendahl